Näytetään tekstit, joissa on tunniste valta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valta. Näytä kaikki tekstit

21.10.2026

Satu hyvyydestä

 

Voi kun on mehukkaita ajatuksia, ne maistuu niin hyvältä!


Se Yksi – merkitön, erivärinen, sivuseikka – katseli kauas aidan raosta. Kyllä, siellä
oli tilaa ja aurinkoa ja vihreämpääkin.

kuvakaappaus FB:sta

Kukonlaulun aikaan ovi narahti, nyt vihdoin, kestipä kauan – pitikö nukkua niin. Se Yksi ei ollut nukkunut vaan oli kuunnellut toisten kuorsausta. Oli kovin ahdastakin, kun lihava isoäiti kellisti massunsa väärään suuntaan, niin ettei vieressä mahtunut muuta kuin hengittää ja siihen meni kaikki voimat. Nyt on aamu, ei muuta kuin liikkeelle ja ensimmäisenä ulos. Tuossa oli paimenen pitkät jalat ja Se Yksi kulki niitä seuraten. Ylös mäelle ja ylhäältä toista mäkeä alas, tilavat maisemat, taivas korkealla ja viileä aamu, ihanan kostea niitty, tuoksuukin vihreältä. Aamiainen ruohikolla oli jo klassinen tapahtuma, kuuluisuudetkin sen taitavat, jokapäiväistä. Se Yksi hypähteli, otti muutaman harha-askeleen ja löysi ihanan raikkaita uusia makuelämyksiä – ei kerro muille. Se Yksi vilkaisi taakseen, jep, eivät huomaa. Tuossa lisää, pitääpä laittaa muistiin tämä paikka, jospa tänne toiste – yksin. Niin, se tunnisti itsessään jo ahmatin – tunnisti ja iloitsi. Se ei ole samanlainen jumipää kuin muut, se osaa ajatella itse, ja tunsihan se paimenen jalat – ei se muita jalkoja seuraa. Kuluupa tässä muutama tunti eri makuja maistellen.

- Hetkinen… jalat… no ei juuri nyt näy, siellä ovat... No, lähellä jossain...

Niinpä se päätti ottaa nokoset heittäytyen maahan koivet harallaan kuono upotettuna ruohotuppoon, tuoksuvaan raikkaaseen heinään. Ihanaa. Väsyolo tosi valvotun yön jälkeen ei ole ihme ja massun täysi ilmoitti univelan – uni nousi päähän. Hupsista vaan, se kellahti kyljelleen kuin lihava isoäiti. Ja nukahti. Se peittyi ruohontuoksuiseen syleilyyn lähes kokonaan.

Tarhassa illalla syntyi häly. Paimen karjui hiljaisuutta, kyseli onko kaikki kotona. On, on! Eipä vaan ole, Yksi puuttuu, missäs Se Yksi on.

- Niinkö ja pah, taasko Se Yksi on päättänyt lammastella – ainakin kaksi koipea poikki. Amen.

- Jaa…  Ei se ikinä opi, onpa taas ja kuvittelee olevansa viisaampi kuin me. Amen.

- Ei näy! Pitää lähteä etsimään… taas Paimen karjaisi porukan hiljaiseksi.

- Mitä turhaa, antaa sen lammastella, kyllä routa lampaan kotiin ajaa. Amen. Ja kylmä sille tulee, mutta eikö tuo opi joskus. Amen.

- Mehän olemme täällä, kaikki 99, olemme hyviä paimennettavia. Amen. Pysymme paimenemme jalkojen tuntumassa, katsomme ylöspäin ja tottelemme. Amen. Me tunnemme säännöt ja järjestyksen. Amen. Emme ole koskaan tehneet mitään väärin – tiedäthän sen. Amen.

- Joo, mutta Se Yksi on tärkeä minulle.

Paimen harppoi pitkillä jaloillaan ylös mäkeä ja toista alas, takaisin sinne missä koko päivä oli nautiskeltu. Ei näkynyt. Se Yksi oli varmaan lähtenyt kotiin päin muiden perään, mutta eksynyt. Koska ruohikolla sitä ei näkynyt, Paimen kulki kiertäen läheiset pusikot ja kurkisti terävien kivikasojen taakse, karkeiden rinteiden koloihin ja huuteli kuoppiin. Ei näkynyt. Hän pysähtyi ja päätti rukoilla, Isä tietää, missä Se Yksi voisi piileskellä. Alkoi hämärtää, joten iso huoli nousi siitäkin, miten Se Yksi selviäisi yöstä. Pimeys peittää vihollisen lähestymisen ja harhauttaa ja voi pelottaa pientä. Paimen jatkoi huhuiluaan, lauloi tuttuja lauluja – tiesihän hän, että jokainen lammas tuntee paimenensa äänen, eikä seuraa vierasta.

Sitten. Kuului rapinaa ja ähinää ihan läheltä. Paimen kallisti päätään, terästi kuuloaan hengittämättä – suunta. Kyllä, rapina tuli läheltä, mutta missä piileksii. Hän hiipi ja pysähtyi ja taas hiipi, astui sivuun, taas pysähtyi. Hiljaa Paimen kuiskasi tuttua laulua, sitten pensaan oksat heilahtivat hiukan, sittenkin taisi olla jotain. Se Yksi painautui matalaksi pensaan juureen, mutta Paimen repi paljain käsin oksia sivuun, ikään kuin taistelu siinä oli käynnissä. Ohdakepiikit estivät tehokkaasti heitä kohtaamasta.

- Voi piikkipensas! Missä Se Yksi, kadonnut, kerro minulle oi piikkinen pensas.

- Täällä... voi täällä, älä löydä minua, minä en ole täällä… en halua tulla löydetyksi.

Olipa matala ulina, outo, että oliko toinenkin paimennettava eksynyt.  Paimen kumartui hämärään pusikkoon, sieltä kiilsi kaksi surullista silmää, ihan selvästi kyyneleitä täynnä. Paimen irvisti piikkien raapimisia, käsivarsista vuoti jo veri. Hän ei välittänyt piikeistä vaan kurkotti syvemmälle, sitten käsi tavoitti jotain pehmeää. Hän kiskoi turkista, lujasti, lähes väkivalloin. Se Yksi oli juuri löytymässä, mutta ei tahtonut tulla löydetyksi – ei tahtonut irrota, koska piikkipensas oli omistanut sen kokonaan, itselleen kurittanut juuriaan lämmittämään. Se Yksi oli nöyrimmin suostunut alistumaan pensaan kuriin, turkki oli siinä kiinni – vaikka oli luullut saavansa siltä suojan kylmyyttä vastaan. Olihan myöhä ja Se Yksi ilman muuta osasi ajatella, että suostuisi yöksi; muut tulisivat aamulla taas, paimenkin. Ei hätää, Se Yksi oli vakuuttanut itselleen, vaikka sydän vapisi muustakin kuin kylmästä.

Se Yksi ei tehnyt mitään auttaakseen itseään, päinvastoin. Paimen taittoi naarmuisin käsin osan oksista, jotta tuli tilaa löytää Se Yksi pensaan tyveltä. Ja onnistuihan se, koska Paimen oli vahva eikä antanut periksi.

- Onpa sitkeät oksat, ei tahdo luovuttaa. Minun lampaani, irti siitä!

Kun he vihdoin olivat vastakkain, Paimen pyrki katsomaan silmiin toista, joka vältti katseen, ja oli vastakkain kahdenlaisia ajatuksia ja tunteita.

- En minä halua... En tule mukaasi, menen aamulla kauas pois, olen ohdakkeen orjaksi tullut, minä olen piikkejä täynnä. Minusta ei ole paimenen tarhaan sopivaa, ollut koskaan, olen itsekäs ja haluan tehdä mitä mietin ja koen…

Se Yksi oli muuttunut, äänikin matalampi kuin eilen, kuin aikuisen lampaan ääni – mitä oli tapahtunut.

- Toki voit tehdä niin, mutta anna minun puhdistaa piikit ja roskat pois. Sinulla on varmasti janokin, ja voit ottaa tuomani ruoan mukaasi, jotta jaksat aamuun. Tuleekohan sinun kylmä – tiedän, olet rohkein lampaani, koska uskallat elää ilman minua. Kuulin hetki sitten suden ulinan vuorelta, tulee kylmä yö sillekin. Muut lampaat ovat tarhassa, he söivät jo iltapalaa ja kohta saavat lämmintä maitoa ennen nukkumaan menoa; vaihdoin kaikille puhtaat heinät karsinaan. Mutta jos sinua kiinnostaa lähteä seikkailemaan, toivotan sinulle turvallista matkaa. Olet sitten ilman minua ja minua harmittaa, koska minun tulee sinua ikävä.

Se Yksi katsoi maahan ja mietti väsyneenä. Paimen jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.

- Tullessani muistin, etten ole pitkään aikaan keskustellut kanssasi, en tiedä, mitä nykyään ajattelet. Mehän voisimme järjestää taas kunnon väittelyhetken, mutta kenen kanssa sitten aiot keskustella, jos yksin lähdet?

- Minä… minä näin, kun kaikki lähtivät, mutta tuossa reunassa oli niin meheviä makuja ja tämän pensaan takana oli aivan uusi maku, ehkä se olikin jotain myrkkyä tai huumetta, maha tuli kipeäksi… Niin tuota… Ota vain nuo piikit pois, tosin se sattuu… Aluksi. Ehkä olen ansainnut kivun…

Paimen kuuli oikein ja tutki hellästi takkuista turkkia, nyppi roskat, hyönteiset ja piikit pois yksitellen. Sitten hän kaatoi öljyä kämmenilleen ja Se Yksi sai kokovartalohieronnan voitelun kera. Hetken kuluttua Se Yksi huokaili ja rentoutui. Ehkä asiat järjestyvät, mutta se mietti yhä, jäisikö jostain paitsi jos nyt palaisi paimenen mukana – yhtään ei kyllä huvittanut ne muut, ovat ilkeitä ja ylenkatsovat, aivan varmasti. Paimen arvasi ajatukset.

- Eivät muut moiti, minä kiellän sen. Muut eivät aina ymmärrä ajatuksiasi, mutta minä ymmärrän ja olen kiinnostunut viisaudestasi, jota ammennat minulta. Sinä olet minun, minulle erityisen rakas – sen tähden, kun teetät niin paljon huolta, on minun rakastettava sinua enemmän kuin muita, jotka eivät tarvitse suurta huolenpitoa. Ne pysyvät lähelläni ja saavat tarpeensa täytettyä. Minusta riittää kaikille. Huomenna aion kuulla, mitä olet tänään oppinut maisteltuasi kaikkia uusia makuja ja tutkiessasi pensaan piikkipuheita. Uskoisin, että olet ymmärtänyt jotain mullistavaa, mutta ensin syödään ja nukutaan. Tule syliin, minä kannan sinut kotiin.


_istockphoto_


* Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän… (Mar.4: 18-20)

* Puutarhuri puhdistaa puskansa ja pensaansa, ettei löydy tauteja, eikä varkaita, vaan kaikki kasvu on hyvää ja hedelmällistä. Oksan puhdistus ei ole pelkkä ”naks” – kuten lampaan koiven katkaisu. Se on ajanjakso, jolloin puuta hoidetaan, kunnes siirrytään toiseen vaiheeseen, jolloin odotetaan uutta tuottavaa kasvua, kukkia ja hitaasti kehittyviä hedelmiä. Jumala puhdistaa POIS sellaista, mikä ESTÄÄ siirtymisen. Jotakin pois, jota ei seuraavassa vaiheessa tarvita! (Joh 15:2)

* Mitä enemmän ihminen viljelee sieluaan, sitä enemmän hän kehittää henkilökohtaista makuaan.

 

 

29.9.2026

Harva tietää, mitä – jospa joku sanoisi 3/3


Miksi pahuus lisääntyy

Miksi nimenomaan Jumalan pitäisi poistaa paha: ihminen ei tarvitse Jumalaa muuhun. Täytyyhän ihmisen tehdä jotain? Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi maailmassa on pahaa – on opetettu kysymään, mutta ei kuulla. Siispä, jos Jumala poistetaan tai kuolee, on edelleen pahaa, ja tästä johdonmukaisesti Jumalaa ei voi syyttää onnettomuuksista tai kärsimyksestä. ”Koska Jumalan poistaminen ei poista ongelmaa – se poistaa ratkaisun” (A.Markkanen). Toisaalta, oletetaan että kaikki haluavat tehdä hyvää, mutta miksi pahuus lisääntyy.

 

I Päättely

1. Jumalaa ei ole olemassa

2. Pahaa on edelleen olemassa

3. Siispä paha ei ole Jumalasta johtuva

 

 II Päättely

1. Ihminen on hyvä

2. Ihminen ei tarvitse Jumalaa

3. Siispä pahuus tarvitsee ihmisen




Ihmisellä on aina vapaus valita, ihminen ei valitse pahoja tekoja, vaan jättää valitsematta ja ottamatta vastuuta (Heberlein). Kypsymättömät aikuiset ovat alttiimpia pahuudelle, koska eivät ajattele kriittisesti (Peck). Jos asioita ei kyseenalaista, ei ajattele tai vertaa, ei pysty erottamaan pahuuttakaan, eikä löydä Totuutta. Jo toisen ihmisen loukkaaminen on pahuutta, se on vallankäyttöä. Jos mielessä on vähänkin pahuudelle tilausta, eli sallii itselleen jotain siitä, ei tule erottamaan piiloutunutta pahuutta vaan ihminen saattaa kiinnittyä siihen. Moni sulkee mielestänsä pahuuden vaihtoehdon ”en minä ole paha, siksi tuo toinenkaan ei voi olla sitä.” Vaikenemallakin hyväksytään vääryys ja pahuus, siksi se saa kertaantua, se on vetäytymistä välinpitämättömyyteen.

*

Maailma on luotu tiettyjen lainalaisuuksien alle ja Luoja itse on sitoutunut niihin – mutta ihminen rikkoo niitä joka päivä aiheuttaen itselleen tuhoa. Jumala ei ole kärsimyksen ja pahuuden aiheuttaja, mutta Hän opettaa sen avulla luoduilleen jotain. Vesi ja tuli: sanotaan että ne ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, tämä ei poista niiden tarpeellista olemassaoloa ihmisen maailmassa. Veteen voi hukkua mutta ilman vettä emme selviä. Tulipalo metsässä on kauhistus, mutta takassa se on suloista.

Jos väität, ettet ole valehdellut koskaan – mitä nyt pieniä mitättömiä – olet auttamattomasti valehtelija ja lopussa osasi on sama kuin murhaajan: ei mitään eroa tuomiossa! Aika paha juttu. ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” Ilm.22:15
– Itseäni aikoinaan järkytti tämä tieto; tosin ymmärsin – uskossani tiesin kuuluvani taivaan kirkkauteen – on oltava huolellinen ajatuksistani, mutta entä muut, jotka eivät tiedä... Koirien kanssako samalla viivalla?

Ihminen luopuu toistuvasti Jumalasuhteesta – ne ensimmäiset ihmiset sen aloittivat, kun hyväksyivät valheen ”ette suinkaan kuole… ja …tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." (1.Ms.2:5) Se on halu olla irti Jumalasta, ei siedetä että olisi joku määräilijä. Eikö kukaan huomaa, kuka tai mikä muu nyt määrää. No, miten tähän pahuus liittyy? Se on siinä, ihmisen sielussa, dna:ssa, ajattelussa. Se on kapinaa auktoriteettia vastaan, koska jokainen haluaa olla Johtaja ja ottaa vallan ainakin itsestään – mieluummin tosistakin, sanoa toisen paikka, kieltää ajattelemasta. Jotkut käyttävät sananvapaus-käsitettä selventääkseen valtansa.

Pahuus – miten siitä pääsee irti, saadaan poistettua? Mehän ihmetellään yleistä pahoinvointia – pahuus on moninkertaistunut.
 

Ratkaisuja

Jeremia kirjoitti talteen jotain missä pahuus ilmenee ja miten se voidaan nitistää.
– Kun te aamuisin jaatte oikeutta, tuomitkaa oikein ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä… Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta. (Jer.21:12,22:3)
– Voi sinua, joka rakennat talosi vääryydellä, yläsalisi ilman oikeutta, joka panet miehet työhön mutta et maksa heille palkkaa! Sinä sanot: "Minä teen itselleni ison palatsin, avarat yläsalit, laitan talooni ikkunat, paneloin sen setripuulla ja maalaan punavärillä." Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi, että sinulla on komea torni? Kyllähän isäsikin söi ja joi kyllikseen, mutta silti hän huolehti siitä, että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus. Siksi hänen kävi hyvin. Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin. Joka näin tekee, hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! (Jer.22:13-17)

Raamatussa se lukee – ota tai jätä! Tiesihän Jumala alun alkaenkin mikä ihminen on: kapinassa ja valehtelija aina ja ikuisesti. Ihminen pilasi alkuperäisen asemansa – omenapuuta emme voi syyttää. Mutta Jumala ratkaisi ongelman ihan itse, Hänellä oli rankka ratkaisu, jota kukaan muu ei voinut tehdä. Vain synnitön ja viaton saattoi korjata tapahtuneen virheen, syyllisyyden. Mikä on meidän osuutemme nitistämisessä?

 
Paras ratkaisu on: anteeksianto ja anteeksisaaminen. Kuvittele millaista olisi elää vapaana, ilman katkeruutta, vanhaa kaunaa, ei vihollisia, ei pelkoja ja vihaa. Se on taivaan kulttuuria! On mahdollista. Jos kaikki ihmiset eläisivät ”anteeksiantamisen kulttuurissa”, tuskin pahuudella olisi tilaa, tukehtuisi. Tuo kulttuuri toimii vain ja ainoastaan yhdellä tavalla ja se on mullistavaa ja hyvin vaikeaa. Vaikeus: miten voi antaa anteeksi läheisen murhanneelle tai jollekin, joka on aiheuttanut elämää vaikeuttavan vamman? Se on ihme, johon tarvitaan juuri tämä Jumalan sovituksen rakkaus, ristin kosketus. Se on mahdollista.

Mitä pahuuden valtaan tulee, sillä on raja, jonka yli se ei pääse, Jumalan asettama. Mutta Pahalla on kiire, sen aika alkaa olla lopussa, se tulee saamaan ansionsa mukaan: Pahuus, Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen…. Ilm.20:14

 

 Aleksi Markkaselta  lisää aiheesta


Lähde:

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Peck M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja, 1989

 




22.9.2026

Pahuus kumpuaa ainakin osin heikosta itsetunnosta 2/3

  

Pahuus ja julmuus pelkistää toisen ihmisen esineeksi


Vallanhalu ei tyydyty, sivuoire on vallan saaneella epäluulo, paljastumisen pelko, koska mielessä on jonkintasoinen tietoisuus omasta heikkoudesta: vallan voi menettää, joku on pätevämpi. Kun ihminen saa vallan, hän huomaa hankkivansa lisää valtaa, syntyy ikään kuin aukko, mahdollisuus, mikä innostaa tehdä ihmisistä valtansa alle kelpaavia, muokattavia. Kuitenkin itsevarmuudessa väijyy aina kauhu, hän lakkaa luottamasta kehenkään: joutuu asemansa vangiksi. On yksinäinen. Tiedostamaton vainoharhainen taju ratkaistaan sysäämällä vastuu muille. – Näin toimi mm Iosep (Josiph) Stalin. Kun hän sai halvauskohtauksen, kollegat eivät uskaltaneet koskea häneen eivätkä kutsua lääkäriä – jospa hän toipuu ja kostaa. Ei kukaan voinut auttaa, mutta Jumala tiesi mikä mies on, salli näin käyvän. Stalin sai mitä halusi, myös seuraukset ja nöyryytyksen. Hänen aivonsa olivat ”pehmenneet”, kalkkeutuminen ja tukokset olivat muuttaneet jopa persoonallisuutta. Sekin pitää tajuta, että ihmisen pahuus aiheutti toisille äärimmäistä tuskaa – ei Jumala!

Valtaan päässyt ihminen hallitsee oman edun tavoittelun, liioittelun, valehtelemisen ja on röyhkeä, etsii menestystä. Kaikki vallanhalut, niin oikealla kuin vasemmalla toimivat aivan samalla ideologialla, koska luontainen pahuus muuttaa ihmisten välisiä suhteita ja vaikuttaa tapaan katsoa maailmaa (Heberlein). Pahuus ja julmuus sikiävät tietyistä ideologioista, teorioista ja utopistisista filosofioista, joilla ei ole mitään tekemistä elämän kanssa. Tästä voi löytää todisteita tutkimalla vaikka Lev Trotskin elämänkertaa.   Pahuus ilmenee teoissa JA sanoissa JA ajatuksissa – ja uutissivujen kommenteissa JA SOMEssa.

Ehkä emme edes huomaa, miten itsessä kannamme pahuutta vastattaessa ”samalla mitalla”; valta sanoo, että on oikeus (tosin joillakin ei). Mielestäni on oltava tarkka ajatuksistaan, jos aikoo syyttää muita. Todennäköisesti ”samalla mitalla” sisältää pettymyksiä. Vaikkapa pettymys Jumalaan, kun ei tullut vastausta juuri kun ahdisti. Siihen on kätevä etsiä taakankantaja, vastuun siirtäminen. Tai kun ei vastattu: Jumalaa ei ole. Ok. Jumalan syy, kun kärsimme, loukkaannumme sanoista, ahdistaa, tunteet pelkkää kauhua. Kenet otat syylliseksi, kohde? – Jos ihmisellä on joku jumala käytössä, miksi onnettomuudesta tai kärsimyksestä tuleekin asiaksi syyttää kristittyjen Jumalaa, eikö Buddha aiheuta kärsimystä? Miksei Buddha auta? Niin ja toisaalla politiikassa pahuus kuvitellaan näin: jos Israel saadaan poistettua kartalta, koska on pahin – ok olotila helpottaa (suomalaisella?) ja vielä jos Jumalakin sitten lakkaa. Häiritsemästä. Vastuun pakoiluako?

Pahuutta on monenlaista.


* 

Terveen ajattelun ihminen tuntee usein vastenmielisyyttä joutuessaan pahan ihmisen kanssa tekemisiin, tai voi tunnistaa jonkin asteisen vaivautuneisuuden. Mikäli pahuus on peitellympää, vastenmielisyys kehittyy pikku hiljaa, tulee halu vältellä ja paeta tuon tunteen aiheuttajaa. Pahuus on vastenmielistä, koska se saastuttaa tai tuhoaa ihmisen, se on yleistä pahoinvointia – se ei tunnu hyvältä.

Koska olisit kuullut hyviä uutisia tv:stä – eihän nyt toki, sehän voi synnyttää SOME-raivon pelkästä kateudesta.

Pahaa ei vain tapahdu, sitä tehdään – sanotaan korkeintaan ”noin ei olisi koskaan saanut tapahtua.” Kun tuo ajatus herää, tiedämme jo olevamme tekemisissä pahuuden kanssa. Pahuus pahantekijässä itsessä on mm. velttoutta – se on yksi perimmäisiä syntejä, välinpitämättömyys on toinen, ovat kyllästymistä jumalallisuuteen. Ihmisessä luonnostaan pahuuden siemen estää katumuksen, koska ihminen on tottunut kieltäytymään kaikesta, mikä vaatisi vaivaa ja ärsyyntyy jo ajatuksesta joutua auktoriteetin alle. Näin annamme pahuuden kertaantua.

 

Paha on edelleen paratiisin käärmeessä ollut perkele – sillä on ote, pihdit, ihmisen synnistä, se portti tai aukko, josta pahuus saa luvan tulla sisään. Paha taistelee elämää vastaan ja on kasvanut... ”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä...” (Ilm.12:9) Pahuus on ihmisen ongelma, ihmisen on otettava siihen kantaa, koska Käärmeen siemen vaikuttaa ihmisen dna:ssa.

Tähän ongelmaan on ratkaisu: anteeksianto, Jumalan armo on suurta ja ylenpalttista. Muista: Kaikenlaisen vainon ja pahuuden vallanhalun edessä, seiso suorana ilman pelkoa: muista hengittää, siinä Jeesus on kanssasi voittajana. Valitse elämä.


*


Hlevnjuk,O.V, Stalin,  uusi elämänkerta, Otava, 2019

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Pursiainen Ch., Trotski, Gummerrus, 2012

 



16.9.2026

Arkipahuus ja rappiomaailma 1/3

 

Olen jonkin verran lukenut viime vuosina pahuudesta, tuossa listaa. Kukaan kirjoittajista ei ole ratkaissut mistä tulee, miksi pahuus on, miten se voitaisiin poistaa. He kertoivat vain sen ilmenemisestä ja vaikutuksista.

 


Hyviä kirjoja voin suositella

Peck, M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja,1989

Mûller, Thomas, Ihmispeto, kriminaalispsykologia, Ajatus Kirjat,2006

Heberlein, Ann, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Klaas, Brian, Pahan valta, kuinka se muuttaa meitä… Atena,2022

Hovi, Marjut, Kaunis pahuus, Perussanoma,2022

B.Carter Hett, Demokratian kuolema, kuinka Hitler nousi valtaan, WSOY,2018

Gembäck, Peter, Knutbyn murha, srk:sta kultiksi

Lauerma, Hannu, Pahuuden anatomia, Edita,2009

Kershaw, Ian, Peroonallisuus ja valta, Euroopan diktaattorit, Docendo

Arendt, Hannah, Totalitarismin synty, Vastapaino,2013, alkuper.1950

Arendt, Hannah, Eichmann Jerusalemissa, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, Docendo,2016

Hlevnjuk,Oleg.V., Stalin, diktaattorin uusi elämänkerta, Otava,2019

Pursiainen, Christian, Trotski, Gummerus,2012


”Pahuuden olemukseen kuuluu, että ei nujerreta uhria tarkoituksettomasti silkan sadistisuuden vuoksi. Järjestelmä, joka onnistuu tuhoamaan uhrin jo ennen kuin tämä astuu mestauslavalle --- on ylivoimaisesti paras pitämään kokonaisen kansan orjuudessa ja nöyryydessä. Vastaanhangoittelu ja kapina kostautuvat kiduttamalla, kostona, pitkällisenä tapahtumana. Vielä jos omaiset tai joukkokapinassa mukana olevat ovat näkemässä tai hyvin tietoisia tekojensa seurauksesta.” (Arendt) Kysymys oikeastaan kuuluu, mikä saa ihmisen lähes nautinnollisen kokemuksen takia toista ihmistä kiduttamaan, alistaa ja nöyryyttää… mitä mielihyvän tunnetta tämä täyttää.


Olemmehan huomanneet pahuuden lisääntyneen. Se kertaantuu, ja pahuuden mopo on karannut käsistä – määrään ja yleisyyteen nähden. Toistolla on merkitys. Kuten pahuus, myös hyvyys lisääntyy, kun toistetaan, mutta jostain syystä hyvyyden ei halutakaan lisääntyvän. Tulee ilmeisesti niin vaikea olo, jos kohtaa hyvyyttä – sitä ei pysty ottamaan sellaisenaan vastaan, on epäily, jollakin varmaan ketunhäntä kainalossa: miksi minulle joku osoittaisi hyvyyttä ilman vastinetta. Minkä takia hyvyys ei ”maistu”, vaikka aina kaipaa hyvyyttä ja kauneutta. Ehkä ei edes tiedetä, miltä hyvyys tuntuu, miltä sen pitäisi tuntua tai miten siihen vastataan, otetaan vastaan, ja mitä hyvyydellä tehdään.


Olen kevään aikana lukenut kauan aikomani Hannah Arendt’n perusteellisen kirjan pahuuden arkipäiväisyydestä. Kirjan moni tunnistaakin, herättänyt aikanaan kuohuntaa. Julkaisun jälkeen Arendt’a syytettiin Eichmannin puolustelusta ja joidenkin asianhaarojen vääristelystä; tulkitsijoita löytyi ympäri maailmaa. Tosiasiassa päätettiin, että oli juutalaisten oma asia tuomita vihollisensa (Arendt,27). Nürbergin oikeudenkäynneissä … syytetyt olivat syytettynä rikoksista eri kansakuntien jäseniä vastaa (emt.26). Ei siis siitä, mitä juutalaisille tapahtui, siksi Eichmannin oikeudenkäynti tapahtui Israelin maaperällä. Nürbergissä tuomion sai mm. viidentuhannen juutalaisen teloittamisesta toinen upseeri 10 vuotta, toinen viiden vuoden pakkotyötä – vertailuksi: joku sai kuuden saksalaisen kommunistin taposta elinkautisen. Olihan vielä 60-luvulla natsijohdon virkamiehiä edustavilla ja korkeilla palkoilla; eihän heitä voi syyttää, ovat tärkeitä virkamiehiä. Hekin tekivät, kuten oli käsketty! Samoin Eichmann, sanoi, ettei hänellä ole mitään juutalaisia vastaan, hänen omatuntonsa oli puhdas. Miten pahuus ilmenee tuossa, huomaatko, kuka onkaan Se Pahis tässä? Kirja, raportti, avaa asiaa, kirjoittaja oli psykiatri ja journalisti; eihän häntä voi syyttää pahuudesta, vaikka tutki syyt ohi suvaitsevuuden.

2. maailmansodan alla, 30-luvulla, kyti samanlainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen ilmapiiri kuin nykyään, myös Suomessa. Nytkin julistavat jotkut, että kun juutalaisongelma saataisiin ”järjestykseen”, voisimme paremmin. Natsien ideologia, judenrein, ”loppuratkaisu” tarkoitti vapautta juutalaisista – niin kuin he olisivat jotain häiriköitä, oli syyt joita ei saa sanoa ääneen. Toisaalta, ihmisen monimutkainen sielu, on helppo siirtää oma pahoinvoinnin syy toiselle. Kun löydetään joku, siirto sellaiselle, jonka ymmärretään jaksavan kantaa meidän taakat. Esim. Israel nähdään vahvana – vaarallisen vahvana – onhan heillä vahvat puolustusvoimat, josta riittää joka ilmansuuntaan asemia (harva maa saa naapureiltaan niskaansa pommeja [vv.2023-25] samaan aikaan seitsemältä eri suunnalta!). – Israel jaksaa kantaa, ottaa pahan, meidän omatuntomme on puhdas; ja Jumalahan on heidän, pitäköön huolta.


Sain juuri luettua loppuun toisen sitkeän ja paksun kirjan, uusittu historia Stalinista, vallanhimosta, vainoharhoista; silloin vasta pahuuden arkipäiviä olikin. Hän murhautti, teloitti, kidutti kuoliaaksi enemmän omia kansalaisiaan kuin kukaan muu kansanjohtaja ikinä. Stalin tapatti kaikki joita epäili, siksi virkamiesten piti etsiä syitä tai jos ei löytynyt ne keksittiin, ja jos ei tunnustusta irronnut, kidutettiin lisää – ja ammuttiin lopuksi. Kiinan ”kiintiöistä” en tiedä, tosin sieltäkin kävivät Stalin opissa, samoin Pohjois-Korean Kim (puna-armeijan upseeri) myös oli Stalinin opissa. Hitler luki ahkerasti Nietzschen oppeja, eivätkä ne sen kummempia teorioita ja utopioita olleet kuin Marxin ja Leninin, samalla tavalla valtaa otettiin haltuun. Maailmanvalloittajiksi he kaikki pyrkivät, yksin valtaistuimella, kuten muinaiset nerot.


*

Valtaa lujitetaan järjestämällä ihmismassoille epävarmuutta, sekavuutta ja kaaosta, mitkä ovat ilmiselvä pahuuden ilmenemisen merkki. Korkealta voi pudota vain alaspäin, lisäksi siellä tuulee ja on yksinäistä. Sekin on hyvä panna merkille, että vallalla on raja, tila ajanjaksona, kierteenä kuten pianojakkara. Sen romahduksessa voi käydä pahasti.

Mistä pahuus tulee? Miten se saataisiin poistettua? Entä miksi syytämme Jumalaa siitä, että on kärsimystä ja pahuutta? Tai miksi pahuus saa tilaa? On pakko keksiä jokin ratkaisu tähän, koska noista kirjoista en sitä löytänyt. Hyvyyskin kärsii edelleen, sitä ei haluta löytää edes uutisiin.

Tätä täytyy miettiä... Ehkä seuraavaan blogipätkään jotain.

 

 

 

31.3.2026

Vallankumous orwellilaisittain

Orwell, G, Eläinten Vallankumous, WSOY,1969 (1945)

Jonkin verran vallasta ja vallanhalusta olen lukenut erilaisista näkökulmista, siitä, mitä se on ja mistä se syntyy. Mietin usein, miten joku hoksaa ”aloittaa”, huomaa, näkee ikään kuin saumaa omalle agendalleen. Vai onko niin, että se ”jokin” on jo ihmisessä ja odottaa vain sopivaa hetkeä syttyä.  Toisaalta sanonta tilaisuus-tekee-varkaan, toimii ehkä vallanhalussakin: joku näkee asiat toisin ja huomaa toisissa jonkinsortin tyhmyyttä (kernaasti nimetään) – ei. Se on ajattelemattomuutta, kiinnostuksen puutetta itsen ulkopuolisiin. Tai puhtaasti välinpitämättömyyttä, joka taas on synneistä suurimpia.
Vallanhalu löytyy meistä jokaisesta, on oltava huolellinen ja nöyrä luonteen vioilleen. Vallan ottaminen on eräänlaista varkautta, se on toisen ihmisen ajattelun manipulointia. Hitlerkin ihasteli ”oli meidän johtajien onni, ettei kansa ajattele.”

Eläinten vallankumous on satiiri ja osui oman vuosikymmenensä politiikkaan kipeästi, se sai jotkut yskimään. Esipuheessa Martti Montonen kirjoittaa Orwellin elämästä lyhyesti ja ”…vasemmistopuolueet harjoittivat kaksinaamaista politiikkaa …toisaalta … ja ... toisaalta…”

En ole poliittisesti valveutunut, joten en ota kantaa oikeaan enkä vasempaan, mutta tuo toisaalta ja toisaalta kuulostaa hyvin nykyaikaiselta; mikä olisi muuttunut – vaikka ei politiikasta puhuttaisikaan.

Nyt on pohdittavanani kirjan valta ja sen halu.

Kirja saattaa olla tuttu monille, minä en ole tiennyt tästä koskaan, ja kirja löytyi kassiini kirjaston kirpparihyllystä. Maatilan eläimistä eräällä vanhalla karjulla oli aikaa mutakuopassaan laiskana mietiskellä maailman menoa, filosofoida, rakentaa ideologiaansa, jonka se sitten jakoi muille. Se löysi itsestään vallanhalun, eli vaikuttamisen tavan muihin. Nämä eläimet olivat lukutaidottomia, pääasiana oli mitä ruokaa tänään, kiva tehdä hommiakin ja tuleeko ruokaa myös illalla ja koska mennään nukkumaan - ihminen palveli aika hyvin. Toisaalta: olivat alttiita vaikutuksille. Ideologian tavoite oli siis ”jos ihminen poistetaan näyttämöltä, nälän ja ylenmääräisen työn pohjimmainen syy on iäksi kaikonnut.” Ne eivät tuon puheen jälkeen enää huomanneet, että niillä oli jo kaikki, työaika ja lepo järjestyksessä. ”Ihminen on ainoa luontokappale joka kuluttaa tuottamatta. Hänestä ei saa maitoa, ei muni munia, liian heikko vetämään auraa…”

Se toisaalta: eläinten työpäivistä tuli 16-tuntisia ja vapaa-aikaa ei tunnettu.

Eläimet alkoivat uskoa, että kaikki elämässä oleva paha on peräisin ihmisen tyranniasta, jotain täytyi tehdä. – Tulee mieleen moniakin nykyajan ideologisia heittoja – sen enempää niihin perehtymättä, mutta otsikot uutissivuilla. Luin jostakin, miten joku suree kalojen kaltoinkohtelua, eli asialle pitäisi tehdä jotain. Joutuvat näet verkkoon tai jopa terävän koukun haukanneeksi. Jotkut näkevät eläinten hyvinvoinnin elämän tärkeimmäksi tehtäväksi, ei paha asia. Mutta se toisaalta vaatii, ettei samassa saa vahingossakaan yhdistää aborttiasiaa. Muutenhan paljastuu epäjohdonmukaisuus. Hankalaa, miten tämä hoidettaisiin ja epäilen, ettei eläimen abortista voi edes kuiskata. Totta kai pitää puuttua kaltoinkohteluun ja itsekin tekisin samoin, jos kohdalle tulee! Sitten se toisaalta: huonokuntoiset eläimet pitää lopettaa, ei niiden saa antaa kärsiä vahingoittuneina. Tämäkin on eläinsuojelua.. – Ja kun viimein päästään ihmisen tyranniasta eroon, voivat eläimet hyvin ja valloittavat kaikki ”maatilat.”

Majuri-karju teroitti alamaisilleen: ”Toistan vielä: muistakaan aina, että velvollisuutenne on suhtautua vihamielisesti ihmiseen ja kaikkiin hänen toimiinsa”.  Kirjan lopussa vallan ottaneet siat, Johtaja komiteoineen muuttuivat vähitellen ihmisen näköisiksi, mihin kirja sitten päättyikin.  Ihminen poltti tupakkaa, joi viinaa, piti vaatteita ja käytti rahaa. Kaikki seitsemän käskyä muuttuivat vuosien kuluessa, tuli aina jokin poikkeus. Lopuksi siat valmistivat oluensa ja tilasivat kalliit viskit. Rahaahan ei juuri ollut, toisaalta jostain sitä aina löytyy nykyäänkin, jos tahdotaan. Miten se oli: jos antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden. Vallanhalu ei koskaan tyydyty, eikä se koskaan suostu jäämään alemmalle tasolle, vaan sen kuuluu ansaita edut ja asema aina vain parempaan; ja ero ruohonjuuritasoon on tultava isommaksi. Jopa niin, ettei Johtajan tarvitse näyttäytyä kuin kerran vuodessa kansan edessä, aina riittää tiedottamiseen välittäjiä.

Seuraavaksi astui kuvaan vuosien takaisten tapahtumien uusi tulkinta. ”…kaupankäynnin ja rahankäytön kieltävää päätöstä ei ollut koskaan tehty tai edes ehdotettukaan. Se oli silkkaa mielikuvitusta…” ja valheiden levittämistä. Kaikki menestys, mitä ruohojuuritaso oli saanut aikaiseksi, tuli Johtajan ansioksi ja hän sitten teki itselleen sankarimitalit; sitä kiitettävä. Eikä kukaan huomaa mitään outoa – enää.

Kun rahaa ei kerran ollut – vaikka siat ja koirat lihoivat jostain syystä – ruoka-annoksia supistettiin. Tiedottaja perusteli uskottavasti syyt ”…annosten jyrkkä yhdenmukaisuus olisi animalismin periaatteiden vastaista.” Mitä tuolla sitten yritettiinkin selittää, sitä en minäkään ymmärtänyt. Perusteltiin, ettei maatilalla ollut ruokapulaa, oli kyse vain uudelleenjärjestelystä. Perustelussa selvisi, että olihan heillä puhtaampi vesi ja puhtaat oljet makuukopeissaan ja muut hyvinvoinnin asiat. Toisaalta: nuo asiat olivat hyvin ennen ihmisen poistamistakin, mutta sitä ruohonjuuri ei enää muistanut.

Olen nähnyt jossakin sanonnan, joka saattaa olla poimittu Orwelliltä, vähän eri muodossa, mutta sopii nykyaikaamme.

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tai nykyään kaikki ihmiset… Tuohon voi hymähtää ja pahoitella, raha ratkaisee niin paljon ja valta tekee osansa.


Mitä eläimiin tulee, muistetaan, mitä Jumala sanoi luotuaan maailman, eläimet ja ihmisen.

* Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet." Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi." Ja tapahtui niin. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. 1.Moos.1:28-31

Eläin ei koskaan hallitse ihmistä, mutta ihmisen tehtävä on pitää huolta eläimistä ja luonnosta. Toisaalta, jos ihminen poistetaan, mikä tai kuka on se eläin, joka ”sammuttaisi valot.” Ja Toisaalta Jumala loi maailman ihmisen nautinnoksi ja elämäksi, jos jotakin on pielessä, ei se ainakaan Jumalan vika ole.