Lewis, C.S_Suuri avioero, Kirjapaja 2014 (1946)
Kirjan nimi on harhaanjohtava, tosin tarina kertoo hyvän ja pahan avioerosta. Lewis halusi osoittaa, miten mahdotonta on hyvän ja pahan yhdistäminen: sulauttaminen. Ero tullaan todistamaan. Kyse on haamujen turistimatkasta helvetin esikartanoista taivaan ruohikoille, missä erilaiset uskonnolliset ajattelut ja filosofiat esiintyvät kovin naurettavina. Hyvän ja pahan erottaminen, valintojen tekemisen vaikeus ja armo ovat pääteemoja. Helvetistä päin katsottuna taivas näyttäytyy inhottavana, vastenmielisenä ja asukkaat ylimielisinä. Nuo ajatukset meissä eivät tunnu missään eikä miltään, mutta tavallisen yleisesti – asiaan perehtymättöminä – voimme todeta ne paikkansa pitäviksi.
Ero
Sitten kun Jumala nousee: kun Aika tulee, Jeesus astuu alas ja Jerusalem on oleva hänen astinlautansa. Tämä on fakta ja pitää kutinsa. Hän tuo tullessaan uuden taivaan ja uuden maan. Tämän voisi kuvitella Lewisin mielikuvilla näin: … auringonnousu ampui Ajan kuoliaaksi ja ajoi pakoon kaikki kuvitellut ja epätodelliset muodot. ”Aamu, aamu on tavoittanut minut ja olen haamu…” kauhistui minä-kertoja (s.156). – Mitä tästä tarinasta jäi käteen? Ainakin sen opin, että tahdon pitää puhtaana suuni ja ajatukseni ja erottaa mielen tavat helvetin tavoista toimia. Helvetissä kaikki on väärin. Minä kuulun taivaaseen ja siellä kaikki on oikein ja totta.
”Paha voidaan nollata, mutta siitä ei koskaan kehity hyvää” – tämä on fakta, kuuluu luontoon, luonnollisuuteen. Jos pahuus saa koskea jotakin, saa se hyvän pilaantumaan. Ruoste autossa ei tee autosta hyvää. Eikä aika paranna mitään – jos joku niin on voinut edes uskoa; se korkeintaan unohdetaan. Että eteenpäin katsomisessa jotenkin joku voisi korjaantua tai eheytyä? (Tietysti, jos ja kun yliluonnollinen on Jumalan valinta ja lahja ihmiselle, ihme on eri asia, eikä nyt puhuta siitä.)
Kun ei ole kokenut totuutta muulla tavalla kuin abstraktin älyn kautta, odotuksena on luulo ”totuuden…lopullisuuden ideassa olevan jotakin jäykistävää ja pysähtyneisyyttä, mikä tuhoaa sielun tehokkaammin," koska mitään janoa johonkin valmiiseen totuuteen emme halua edes etsiä: ”se olisi piste älylliselle ajattelulle.” Haluamme kyseenalaistaa kaiken, ja siten jäädä ikään kuin roikkumaan pelkkään spekulaatioon, löytämättä asiaa itseään. Luonnonmukaista, mutta miksi ei löydy halua perehtyä? Siksi koska luottaminen omaan älyyn on luja – kiveen hakattuna – epäily voi paljastaa itsessä majailevan pienuuden. Tämä on helvetin totta.
Sekin tulee huomattua, että ihmisten kesken löytyy valitettavaa kateutta. ”Mielialat näyttävät nykyään olevan huonommin hallittavissa kuin koskaan aiemmin,” sanoi kirjan minä-henkilö jo 1940-luvulla. Ajallisuutemme tunneilmasto, pahuuden olemassaolo heijastuu ehkä helvetin seurakuntakokouksista, ovat jopa sieltä lähtöisinkin. Kukaan ei ole todistanut toisinkaan! Saattaapi joku pohtia helvetissäkin – kuten kirjan piispa – kristinuskon erilaisia versioita, miten se toimisi paremmin, miten kristinuskosta olisi tullut parempi, jos Jeesus ”olisi saavuttanut täyden miehuuden”. Unohdettaisiin vain risti. Ei tuo outoa ole: ylösnousemus aina ollut kiistelty ja kiistetty. Tuskin ratkaisu löytyisi helvetissä.
Oletamme tosiaan, ettet voi mennä ”sinne kaikkien noiden ihmisten joukkoon tällaisena. Ajattele nyt, he näkevät sinut!” Tarvitaan jotain menestymisen näkyvää. Eikä ne annakaan kaivattua turvaa; petosta vain ei myönnetä, peljätään paljastumista, jokin estää tulemasta ”valoon”. Joku toinen taas ”mariseminen on tullut tavaksi” – kyllästymme heihin. Helvetin tapa heijastuu ajattelussamme. Taivaassa tuo kaikki on poissa – et tarvitse sitä – uskalla astua totuuden sisälle, koska taivaan tapa on ihana.
Oikeassaoleminen löytää sukulaisia helvetissä
”Rakkaudettomien ja itse itsensä vankilaan
sulkeneiden vaatimus, että heidän pitäisi saada kiristää koko
maailmankaikkeutta; ennen kuin heidän onnensa olisi tyydyttävää – heidän
ehdoillaan, kukaan muu ei saa maistaa iloa.” (147) Tämä tässä, jos mikä, on todellisen
älyn ylistystä, kuka nyt rakkaudesta puhuu! ”He halusivat laajentaa helvetin, tuoda sen ruumiillisesti taivaaseen,
jos suinkin voi.” Käännytysintoiset haamut – edelleen, vaikka kuolleet – kehottivat
autuaita ravistamaan irti kahleensa, pakenemaan onnellisesta vankilastaan,
repimään paljaaksi… ja ottamalla ”taivaan
omakseen yhteistyössä helvetin kanssa”. Miten brutaali ehdotus! Pahuus ja
hyvyys eivät voi yhdistyä! Ei pimeys ole voimaa, jo yhden kynttilän valo saa
pimeyden väistymään! – Jumalan ydin on hyvyys ja hyvyyden ydin on Jeesus, johon
kaikki palautuu ja laajenee. A-teistinen maailmamme tuntee sen älykkyyden, jota muka tarvittaisiin taivaassakin – helvetin kontrollissa. Pimeyden pahuutta ei voi viedä
edes taskussa taivaaseen, vaikka jotkut takovat yin&yang-parkkikolikkoja pysähdykseen ja
jäykistämiseen.
Pienuus vs suuruus
Koko
helvetti on …”pienempi kuin atomi”… joten kelpaamattomuuden, arvostelumielen tai muilla elämää alentavilla sanoilla
ja ajatuksilla ei ole painoarvoa (kevyttä) verrattuna iloon – tämä on syytä
muistaa kun valitaan sanoja sanottavaksi. Sillä kaikilla yksinäisyydellä,
ahdistuksilla, vihalla, kateuksilla, haluilla ei ole minkäänlaista havaittavaa painoa (tunnettavuutta) helvetissä,
missä vain epäluottamus ja kateus haisevat sumussa. Helvetti omistaa myös
kaiken, mikä ei ole todellisuutta ja sen tarve syöttää syvältä lähteviä
valheita ihmiseen, tulee paljastetuksi. Kadotettu sielu ei ole mitään, se on
kutistettu, sulkeutunut itseensä; hänen nyrkkiänsä ei voi aukaista
vastaanottamaan lahjaa, hampaat kiristyvät yhteen, suuta ei avata ravinnolle,
ja silmät pysyvät tiukasti kiinni etteivät näkisi (151). Mitä tällä kaikella
olisi tekemistä taivaan suuruuden, ihanuuden ja todellisuuden kanssa!
Hän laskeutui nelinkontin maahan … ja osoitti ruohonkorren kärjellä halkeamaa maassa. Se oli niin pieni, juuri havaittava. ”Halkeama, josta tulitte, ei varmasti ole tätä suurempi. Matka ei ollut pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, bussi ja te sisällä kasvoitte suuremmaksi…” jotta haamut saattoivat tulla Kuoleman varjon maasta Elämän varjon maahan. (149) Niiden todelliset ajatukset ja arvot heijastivat helvetin pahuudesta, mitättömyyden pienuudesta, mistä taivaan iloiset henget eivät tienneet mitään.
Eräs
ystävä oli tutkinut tarkkaan atomeita ja muita tuollaisia pieniä asioita tieteen
alalta ja kertoi kvarkeista, piti niistä luennon. Ymmärsimme sitten Jesajan
sanoja uudella tavalla.
- Katso, kansakunnat ovat kuin pisara
vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän
nostaa kuin hiekkajyvän --- Kaikki kansakunnat ovat niin kuin ei mitään hänen
edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä. Jes 40:15-17
*