Kennelyskä ja ketunkeuhkomato

Koirasta en olekaan hetkeen kirjoittanut

Ehdimme helmikuussa muutaman kerran hiihtämään – koiralla ei ollut suksia, mutta se otti vauhtia, laukkasi ladulla – kevyt askel, ei jättänyt juuri jälkiä – tai sitten poukkoili vieressä. Se nauttii juoksemisesta. Väliin sen vainu otti jotain ja olin lentää kumoon, kun se pinkaisi oikealle kauas, tai vasemmalle suoraan. Sitten tuli yskä. Kaikki jäi kesken. Luntakaan ei riittänyt pitkälle keväälle, sukset pantiin säilöön.

Kävelyt ja lenkkeilyt jäivät lyhytmittaisiksi, kun yskä otti voimille. Luulin – ja ehkä olikin – kennelyskä; pari lääkäriäkin sitä epäili. Yskä paheni vaan. Kun koira hyökkäsi keittiössä pallon perään, se yski kun otti pallon kiinni, rasitus ei tuntunut sille hyvältä. Silti se ei antanut periksi, rymisteli normaalisti, mutta huomasin, sen olo ei ollut parasta. Menimme ensin röntgeniin ja verikokeisiin, saimme yskänlääkkeen (toimii kuulemma, vaikka oli maksan puhdistukseen tarkoitettua), sitten kuukauden köhinän jälkeen menin toiselle lääkärille ja hän mietti, verikokeista ja oireista voisi päätellä olevan kyse loisesta.

Enpä ole ennen kuullut sellaisesta kuin ketunkeuhkomato, kuulosta karmealta. Netistä löysin blogin, muista kenen, saattoi olla eläinlääkärin. Siellä oli kuva keuhkosta, no siitä mitään käsitystä saanut, kamala joka tapauksessa. Kun antibioottikuuri oli loppu, otettiin tehomatokuuri, ohjeessa 3 päivää. Yskä ei loppunut. Oman käden oikeudella annoin neljännen päivänkin, ja meinasin vielä yhden lisää. Yskä loppui, kerta kaikkiaan loppui siihen, neljänteen päivään. Koira virkistyi heti ja oli valmis vaikka ja mihin.

Ressu, yskittää niin kovin

Olin miettinyt rasitusastmaa, sydänoireita ja ja… En ole koira-ammattilainen: tämä on mun eka sessu. Vaikka meillä on ollut koiria, ne olleet metsäläisiä, kaukana urbaanista tavasta elää, haisivat ja ryömivät ulkona kopissaan ja söivät vain isoja nappuloitaan – tyytyivät vähään. Sinänsä sääli muistaa, kun jäivät niin vähälle hellyydelle. Käytin hanskoja kun silitin koiraa – se haisi ulkokoiralle ja turkin rasva tarttui käsiin. Niitä käytettiin metsässä, toista hirven jäljilläkin, eikä ne sairaita olleet, luonnonmukaiset. Jos koira oli syönyt jotain sopimatonta, se piti paastoa tai oksensi ja paastosi. Siitä muuten opin, että niin pitäisi ihmisenkin tehdä: jos ei maha voi hyvin, ei sitten syödä, juodaan vaan.

Ketunkeuhkomato tulee luonnosta ja koska jackrusselini napsii suuhunsa mitä milloinkin, löytää vaikka mitä, ei tarvitse ihmetellä. Luin että loisen väli-isäntä on kotilo, etana, kastemato, ehkä meidän tapauksessa lisäksi päästäinen jonka näin koiran hotkaisevan erään kerran pihan ulkopuolisen pellon reunalla, niiden kastematoraatojen (hangella!) lisänä. Epäilen päästäisen olleen variksen repimä, ehkä se oli käynyt lämmittelemässä ketun jätöksessä, näitä elukoita kun pellolla liikkuu – muun muassa.

Eipä hyödytä ärjäistä koiralle, koska se jo nappasi ennen kuin itse ehdin reagoida. Kuonokoppaakin on kokeiltu ja siihen se reagoi: jos aikoo napsia, tulee koppa päähän – ei kiva.

Lunta odotellessa siedämme kesän.