Mitä on totuus

 

 

Tuomittu syylliseksi

Vääristeltyä totuutta on aina ollut, tänäänkin, maailmamme ei ole muuttunut miksikään. Millainen tilanne voi valheellisesta muokata totuuden – vaikka jokainen voi tunnistaa sen vääräksi?

Se on tarkoituksellista, se palvelee jonkun vallanhalua. Ja pahuuden kasvua. Puolitotuuskaan ei ole totuus tai korkeintaan sivuasiasta, yleensä ei sekään ole totuutta, tai todistaja ei ole kuunnellut, kuullun ymmärtäminen on vajaata, suodattavat kuulolaitteet. Löytyy niitä, jotka innostustaan julkituovat oman mielipiteensä – saada mainetta, tämäkin on vallanhalua. Sitten on niitä, jotka menevät massaan, eivätkä tiedä, ajatellut, mistä on kyse. Miten helposti kansalaiset vaihtavatkaan käsityksiään: kuka kertoo kiinnostavimmin.

Näin kävi taannoisessa oikeustapauksessa, joka sinänsä oli laiton. Yhtäkkiä ihana Jeesus olikin suuren luokan huijari, koska pappien ja virkamiesten täytyi olla oikeassa, eikä agitaattoreista ollut puutetta. Arjen tullessa etusivun uutinen oli vaihtunut, kukaan ei muistanut omaisten surua; kiinnostavampaa oli rosvo-Barabbaan elämänkerta, hänhän tässä sankari oli.

 

Tapaus Barabbas

Niin siellä oli eräs mies, jota sanottiin Barabbaaksi, vangittu muiden kapinoitsijain kanssa, jotka kapinassa olivat tehneet murhan… Mk.15:7,15

Roomalaiset vihasivat juutalaisia – tunne oli molemminpuolinen. Valloittajan laki, silloinen oikeus- ja rangaistuskäytäntö, määräsi ristiinnaulitsemisen, kiduttamisen, kuolemantuomiot rikollisille ja kapinoitsijoille, ja paikka oli näkyvä ja näytös brutaali. Tuomion syy saattoi olla mielenosoitus Rooman valtaa vastaan, lisäksi Barabbas taisi olla syyllinen murhaankin – kenties roomalainen sotilas oli kuollut. Syytös maanpetoksesta oli lavastus, sen Pilatuskin tajusi. Barabbas edusti juutalaisten kansallista vapautta ja hänellä oli kannattajansa myös temppelin ylimystössä; itsestään selvää, hänet haluttiin vapaaksi. Viime tipassa tullut vapaus yllätti Barabbaan. Risti oli tehty hänen mitoilleen, mutta Jeesus sopi siihen aivan hyvin.

 

Se totuuskysymys

Huomaamattaan Pilatus ohitti Jeesuksen sanat varsinaisen pidätyksen syyhyn, jota hän kysyi. ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Pilatus sanoi hänelle: "Mikä on totuus?" Joh.18:37-38

Kaiken mekkalan keskellä Pilatus mietti rauhassa totuutta, ehkä asia oli askarruttanut jo pitkään, jospa Jeesus osaisi neuvoa häntä. Miehellä oli suuri metafyysinen ongelma; mitä totuus itsessään on, miten sen tunnistaa ja mikä on sen merkki, miten totuus tulee käsittää, entä missä se sijaitsee. Pilatukselle pieni hetki Jeesuksen kanssa oli miellyttävä ja sopiva, varmasti mies tunnisti hetken ristiriidan. Totuuden käsittäminen on edelleen ongelma filosofeille ja ajattelijoille. Tämä tilanne: Jeesushan oli syytön, ei voida kieltää, sinänsä mikään ongelma, mutta kansan pelottava mekkala pakotti maaherran heikoksi miellyttäjäksi. Totuuden syvin olemus jäi tunnistamatta, eikä käsien pesu auttanut.

 

Pahuus sallii kidutuksen johtamistapana

Ja muutamat rupesivat sylkemään häntä ja peittivät hänen kasvonsa ja löivät häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle: "Profetoi!" Oikeudenpalvelijatkin löivät häntä poskelle. Mk.14:65

Tuskin roomalainen laki salli juutalaisten kiduttaa temppelissä heimolaisiaan, tuskin moiseen oli juutalaisillakaan ohjesääntöä. Mutta nyt papit sallivat ja lupa yllytti kidutukseen, kerrankin huvin vuoksi. – Jeesus pysyi Jumalan vallan alla ja oli vaiti.

Ihminen ei siedä olla jonkun vallan alla, halu olla erillisenä Jumalasta aiheuttaa sisäisen tyhjyyden, ongelma on kapinassa. Kapina kuului ristille, koska sen alku oli paratiisissa. Kaikki pyrkimyksemme hallita omaa elämää ja asioita (ilman Jumalan tahtoa) ovat siemeniä kapinaan. Yhtä lailla Pilatuksen päätös – oman aseman turvaaminen – oli kapinaa: välinpitämättömyys.

Päätöksen seurauksena sotilaat pukivat hänen yllensä purppura-vaipan, väänsivät orjantappuroista kruunun. Räikeydellä luotua roolia saattoi pilkata ja häväistä ja tyydytyksen saatuaan he riisuivat viitan, roolin. Vaikka viitta poistettiin, sen jälkeen todettiin Jeesuksen ansainneen tuomionsa, hänhän oli nyt syyllinen. Sotilaat eivät tehneet mitään laitonta, toteuttivat vain sitä, minkä esimiehet ja tuomio oikeuttivat. – Mutta kaksinkertaisesti kidutusta – sanat eivät riitä...

 

Kosto on pahuutta

Ihmisen halu kostaa saa tyydytyksen veren vuodatuksen kautta, kun näkee toisen kärsimyksen, kivun ja nöyryytyksen. Toisinaan vihan kohteen ei tarvitse olla oikea ja mitä tuskallisempi näky, sitä suurempi tyydytys: Kukaan ei saa olla parempi kuin minä, eikä kukaan saa olla minun tahtoni yläpuolella, ja minun totuuteni on totuus! Ylimielisyys, halu hallita, sanoa toisen paikka maailmassa. Koston aikaansaama ratkaisu ei koskaan tyydyty; käärme janoaa edelleen verta ja sieluja.

 

Rooli

Kun kansan ylin auktoriteetti käyttää valtaansa vääristellyn totuuden mukaan, se tulee antaneeksi alemmille viranomaisille ja kansalle luvan mielivaltaan ja vainoon. Kristityille maailmassa joku tulee pukeneeksi roolin, siis ei välttämättä ole totta, riittää että sai luvan pilkata ja vainota. – Eikä kukaan huomaa, onko annetulla roolilla mitään tekemistä ihmisen itsensä kanssa. Sitä ei edes kysytä! Näemme ajan merkkinä vääristellyn totuuden – ja roolit. Eikä kukaan tule väliin. Tai jos tulee, media huutaa punaisena ihmisoikeuksia, vedotaan yleiseen mielipiteeseen ja omaan totuuteen – mitkä kummallisella tavalla vääristyneet...

 

*

Onneksi Pilatus ei joutunut lehdistön hampaisiin, mutta joutui pitämään omana tietonaan tuskallisen syyllisyytensä ja rasvasi kuivia käsiään lopun elämänsä. Toisaalla Barabbas huomasi, että Toinen kuoli hänen puolestaan. Barabbaalle vapaus ja totuus olivat eri asia kuin Jeesuksella. Aamuauringossa Barabbas levitti vahvat käsivartensa, veti raitista ilmaa sisäänsä: tätä on vapaus, olipa lähellä: ”Ja nyt jatkamaan kapinaa.”

Me olemme kaikki barabbaita, me vain jatkamme…  Tosin Jeesus ei ole enää ristillä, mutta synnit on kuitattu – preesensissä. Vapaus ja totuus on tässä. Mitä tulisi tehdä?

 

*

Harva tietää, mitä – jospa joku sanoisi 3/3

Miksi pahuus lisääntyy

Miksi nimenomaan Jumalan pitäisi poistaa paha: ihminen ei tarvitse Jumalaa muuhun. Täytyyhän ihmisen tehdä jotain? Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi maailmassa on pahaa – on opetettu kysymään, mutta ei kuulla. Siispä, jos Jumala poistetaan tai kuolee, on edelleen pahaa, ja tästä johdonmukaisesti Jumalaa ei voi syyttää onnettomuuksista tai kärsimyksestä. ”Koska Jumalan poistaminen ei poista ongelmaa – se poistaa ratkaisun” (A.Markkanen). Toisaalta, oletetaan että kaikki haluavat tehdä hyvää, mutta miksi pahuus lisääntyy.

 

I Päättely

1. Jumalaa ei ole olemassa

2. Pahaa on edelleen olemassa

3. Siispä paha ei ole Jumalasta johtuva

 

 II Päättely

1. Ihminen on hyvä

2. Ihminen ei tarvitse Jumalaa

3. Siispä pahuus tarvitsee ihmisen

Ihmisellä on aina vapaus valita, ihminen ei valitse pahoja tekoja, vaan jättää valitsematta ja ottamatta vastuuta (Heberlein). Kypsymättömät aikuiset ovat alttiimpia pahuudelle, koska eivät ajattele kriittisesti (Peck). Jos asioita ei kyseenalaista, ei ajattele tai vertaa, ei pysty erottamaan pahuuttakaan, eikä löydä Totuutta. Jo toisen ihmisen loukkaaminen on pahuutta, se on vallankäyttöä. Jos mielessä on vähänkin pahuudelle tilausta, eli sallii itselleen jotain siitä, ei tule erottamaan piiloutunutta pahuutta vaan ihminen saattaa kiinnittyä siihen. Moni sulkee mielestänsä pahuuden vaihtoehdon ”en minä ole paha, siksi tuo toinenkaan ei voi olla sitä.” Vaikenemallakin hyväksytään vääryys ja pahuus, siksi se saa kertaantua, se on vetäytymistä välinpitämättömyyteen.

*

Maailma on luotu tiettyjen lainalaisuuksien alle ja Luoja itse on sitoutunut niihin – mutta ihminen rikkoo niitä joka päivä aiheuttaen itselleen tuhoa. Jumala ei ole kärsimyksen ja pahuuden aiheuttaja, mutta Hän opettaa sen avulla luoduilleen jotain. Vesi ja tuli: sanotaan että ne ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, tämä ei poista niiden tarpeellista olemassaoloa ihmisen maailmassa. Veteen voi hukkua mutta ilman vettä emme selviä. Tulipalo metsässä on kauhistus, mutta takassa se on suloista.

Jos väität, ettet ole valehdellut koskaan – mitä nyt pieniä mitättömiä – olet auttamattomasti valehtelija ja lopussa osasi on sama kuin murhaajan: ei mitään eroa tuomiossa! Aika paha juttu. ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” Ilm.22:15
– Itseäni aikoinaan järkytti tämä tieto; tosin ymmärsin – uskossani tiesin kuuluvani taivaan kirkkauteen – on oltava huolellinen ajatuksistani, mutta entä muut, jotka eivät tiedä... Koirien kanssako samalla viivalla?

Ihminen luopuu toistuvasti Jumalasuhteesta – ne ensimmäiset ihmiset sen aloittivat, kun hyväksyivät valheen ”ette suinkaan kuole… ja …tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." (1.Ms.2:5) Se on halu olla irti Jumalasta, ei siedetä että olisi joku määräilijä. Eikö kukaan huomaa, kuka tai mikä muu nyt määrää. No, miten tähän pahuus liittyy? Se on siinä, ihmisen sielussa, dna:ssa, ajattelussa. Se on kapinaa auktoriteettia vastaan, koska jokainen haluaa olla Johtaja ja ottaa vallan ainakin itsestään – mieluummin tosistakin, sanoa toisen paikka, kieltää ajattelemasta. Jotkut käyttävät sananvapaus-käsitettä selventääkseen valtansa.

Pahuus – miten siitä pääsee irti, saadaan poistettua? Mehän ihmetellään yleistä pahoinvointia – pahuus on moninkertaistunut.
 

Ratkaisuja

Jeremia kirjoitti talteen jotain missä pahuus ilmenee ja miten se voidaan nitistää.
– Kun te aamuisin jaatte oikeutta, tuomitkaa oikein ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä… Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta. (Jer.21:12,22:3)
– Voi sinua, joka rakennat talosi vääryydellä, yläsalisi ilman oikeutta, joka panet miehet työhön mutta et maksa heille palkkaa! Sinä sanot: "Minä teen itselleni ison palatsin, avarat yläsalit, laitan talooni ikkunat, paneloin sen setripuulla ja maalaan punavärillä." Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi, että sinulla on komea torni? Kyllähän isäsikin söi ja joi kyllikseen, mutta silti hän huolehti siitä, että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus. Siksi hänen kävi hyvin. Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin. Joka näin tekee, hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! (Jer.22:13-17)

Raamatussa se lukee – ota tai jätä! Tiesihän Jumala alun alkaenkin mikä ihminen on: kapinassa ja valehtelija aina ja ikuisesti. Ihminen pilasi alkuperäisen asemansa – omenapuuta emme voi syyttää. Mutta Jumala ratkaisi ongelman ihan itse, Hänellä oli rankka ratkaisu, jota kukaan muu ei voinut tehdä. Vain synnitön ja viaton saattoi korjata tapahtuneen virheen, syyllisyyden. Mikä on meidän osuutemme nitistämisessä?

 
Paras ratkaisu on: anteeksianto ja anteeksisaaminen. Kuvittele millaista olisi elää vapaana, ilman katkeruutta, vanhaa kaunaa, ei vihollisia, ei pelkoja ja vihaa. Se on taivaan kulttuuria! On mahdollista. Jos kaikki ihmiset eläisivät ”anteeksiantamisen kulttuurissa”, tuskin pahuudella olisi tilaa, tukehtuisi. Tuo kulttuuri toimii vain ja ainoastaan yhdellä tavalla ja se on mullistavaa ja hyvin vaikeaa. Vaikeus: miten voi antaa anteeksi läheisen murhanneelle tai jollekin, joka on aiheuttanut elämää vaikeuttavan vamman? Se on ihme, johon tarvitaan juuri tämä Jumalan sovituksen rakkaus, ristin kosketus. Se on mahdollista.

Mitä pahuuden valtaan tulee, sillä on raja, jonka yli se ei pääse, Jumalan asettama. Mutta Pahalla on kiire, sen aika alkaa olla lopussa, se tulee saamaan ansionsa mukaan: Pahuus, Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen…. Ilm.20:14

 

 Aleksi Markkaselta  lisää aiheesta

Lähde:

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Peck M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja, 1989

 

Pahuus kumpuaa ainakin osin heikosta itsetunnosta 2/3

  

Pahuus ja julmuus pelkistää toisen ihmisen esineeksi

Vallanhalu ei tyydyty, sivuoire on vallan saaneella epäluulo, paljastumisen pelko, koska mielessä on jonkintasoinen tietoisuus omasta heikkoudesta: vallan voi menettää, joku on pätevämpi. Kun ihminen saa vallan, hän huomaa hankkivansa lisää valtaa, syntyy ikään kuin aukko, mahdollisuus, mikä innostaa tehdä ihmisistä valtansa alle kelpaavia, muokattavia. Kuitenkin itsevarmuudessa väijyy aina kauhu, hän lakkaa luottamasta kehenkään: joutuu asemansa vangiksi. On yksinäinen. Tiedostamaton vainoharhainen taju ratkaistaan sysäämällä vastuu muille. – Näin toimi mm Iosep (Josiph) Stalin. Kun hän sai halvauskohtauksen, kollegat eivät uskaltaneet koskea häneen eivätkä kutsua lääkäriä – jospa hän toipuu ja kostaa. Ei kukaan voinut auttaa, mutta Jumala tiesi mikä mies on, salli näin käyvän. Stalin sai mitä halusi, myös seuraukset ja nöyryytyksen. Hänen aivonsa olivat ”pehmenneet”, kalkkeutuminen ja tukokset olivat muuttaneet jopa persoonallisuutta. Sekin pitää tajuta, että ihmisen pahuus aiheutti toisille äärimmäistä tuskaa – ei Jumala!

Valtaan päässyt ihminen hallitsee oman edun tavoittelun, liioittelun, valehtelemisen ja on röyhkeä, etsii menestystä. Kaikki vallanhalut, niin oikealla kuin vasemmalla toimivat aivan samalla ideologialla, koska luontainen pahuus muuttaa ihmisten välisiä suhteita ja vaikuttaa tapaan katsoa maailmaa (Heberlein). Pahuus ja julmuus sikiävät tietyistä ideologioista, teorioista ja utopistisista filosofioista, joilla ei ole mitään tekemistä elämän kanssa. Tästä voi löytää todisteita tutkimalla vaikka Lev Trotskin elämänkertaa.   Pahuus ilmenee teoissa JA sanoissa JA ajatuksissa – ja uutissivujen kommenteissa JA SOMEssa.

Ehkä emme edes huomaa, miten itsessä kannamme pahuutta vastattaessa ”samalla mitalla”; valta sanoo, että on oikeus (tosin joillakin ei). Mielestäni on oltava tarkka ajatuksistaan, jos aikoo syyttää muita. Todennäköisesti ”samalla mitalla” sisältää pettymyksiä. Vaikkapa pettymys Jumalaan, kun ei tullut vastausta juuri kun ahdisti. Siihen on kätevä etsiä taakankantaja, vastuun siirtäminen. Tai kun ei vastattu: Jumalaa ei ole. Ok. Jumalan syy, kun kärsimme, loukkaannumme sanoista, ahdistaa, tunteet pelkkää kauhua. Kenet otat syylliseksi, kohde? – Jos ihmisellä on joku jumala käytössä, miksi onnettomuudesta tai kärsimyksestä tuleekin asiaksi syyttää kristittyjen Jumalaa, eikö Buddha aiheuta kärsimystä? Miksei Buddha auta? Niin ja toisaalla politiikassa pahuus kuvitellaan näin: jos Israel saadaan poistettua kartalta, koska on pahin – ok olotila helpottaa (suomalaisella?) ja vielä jos Jumalakin sitten lakkaa. Häiritsemästä. Vastuun pakoiluako?

Pahuutta on monenlaista.

* 

Terveen ajattelun ihminen tuntee usein vastenmielisyyttä joutuessaan pahan ihmisen kanssa tekemisiin, tai voi tunnistaa jonkin asteisen vaivautuneisuuden. Mikäli pahuus on peitellympää, vastenmielisyys kehittyy pikku hiljaa, tulee halu vältellä ja paeta tuon tunteen aiheuttajaa. Pahuus on vastenmielistä, koska se saastuttaa tai tuhoaa ihmisen, se on yleistä pahoinvointia – se ei tunnu hyvältä.

Koska olisit kuullut hyviä uutisia tv:stä – eihän nyt toki, sehän voi synnyttää SOME-raivon pelkästä kateudesta.

Pahaa ei vain tapahdu, sitä tehdään – sanotaan korkeintaan ”noin ei olisi koskaan saanut tapahtua.” Kun tuo ajatus herää, tiedämme jo olevamme tekemisissä pahuuden kanssa. Pahuus pahantekijässä itsessä on mm. velttoutta – se on yksi perimmäisiä syntejä, välinpitämättömyys on toinen, ovat kyllästymistä jumalallisuuteen. Ihmisessä luonnostaan pahuuden siemen estää katumuksen, koska ihminen on tottunut kieltäytymään kaikesta, mikä vaatisi vaivaa ja ärsyyntyy jo ajatuksesta joutua auktoriteetin alle. Näin annamme pahuuden kertaantua.

 

Paha on edelleen paratiisin käärmeessä ollut perkele – sillä on ote, pihdit, ihmisen synnistä, se portti tai aukko, josta pahuus saa luvan tulla sisään. Paha taistelee elämää vastaan ja on kasvanut... ”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä...” (Ilm.12:9) Pahuus on ihmisen ongelma, ihmisen on otettava siihen kantaa, koska Käärmeen siemen vaikuttaa ihmisen dna:ssa.

Tähän ongelmaan on ratkaisu: anteeksianto, Jumalan armo on suurta ja ylenpalttista. Muista: Kaikenlaisen vainon ja pahuuden vallanhalun edessä, seiso suorana ilman pelkoa: muista hengittää, siinä Jeesus on kanssasi voittajana. Valitse elämä.

*

Hlevnjuk,O.V, Stalin,  uusi elämänkerta, Otava, 2019

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Pursiainen Ch., Trotski, Gummerrus, 2012

 

Arkipahuus ja rappiomaailma 1/3

 

Olen jonkin verran lukenut viime vuosina pahuudesta, tuossa listaa. Kukaan kirjoittajista ei ole ratkaissut mistä tulee, miksi pahuus on, miten se voitaisiin poistaa. He kertoivat vain sen ilmenemisestä ja vaikutuksista.

 

Hyviä kirjoja voin suositella

Peck, M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja,1989

Mûller, Thomas, Ihmispeto, kriminaalispsykologia, Ajatus Kirjat,2006

Heberlein, Ann, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Klaas, Brian, Pahan valta, kuinka se muuttaa meitä… Atena,2022

Hovi, Marjut, Kaunis pahuus, Perussanoma,2022

B.Carter Hett, Demokratian kuolema, kuinka Hitler nousi valtaan, WSOY,2018

Gembäck, Peter, Knutbyn murha, srk:sta kultiksi

Lauerma, Hannu, Pahuuden anatomia, Edita,2009

Kershaw, Ian, Peroonallisuus ja valta, Euroopan diktaattorit, Docendo

Arendt, Hannah, Totalitarismin synty, Vastapaino,2013, alkuper.1950

Arendt, Hannah, Eichmann Jerusalemissa, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, Docendo,2016

Hlevnjuk,Oleg.V., Stalin, diktaattorin uusi elämänkerta, Otava,2019

Pursiainen, Christian, Trotski, Gummerus,2012

”Pahuuden olemukseen kuuluu, että ei nujerreta uhria tarkoituksettomasti silkan sadistisuuden vuoksi. Järjestelmä, joka onnistuu tuhoamaan uhrin jo ennen kuin tämä astuu mestauslavalle --- on ylivoimaisesti paras pitämään kokonaisen kansan orjuudessa ja nöyryydessä. Vastaanhangoittelu ja kapina kostautuvat kiduttamalla, kostona, pitkällisenä tapahtumana. Vielä jos omaiset tai joukkokapinassa mukana olevat ovat näkemässä tai hyvin tietoisia tekojensa seurauksesta.” (Arendt) Kysymys oikeastaan kuuluu, mikä saa ihmisen lähes nautinnollisen kokemuksen takia toista ihmistä kiduttamaan, alistaa ja nöyryyttää… mitä mielihyvän tunnetta tämä täyttää.

Olemmehan huomanneet pahuuden lisääntyneen. Se kertaantuu, ja pahuuden mopo on karannut käsistä – määrään ja yleisyyteen nähden. Toistolla on merkitys. Kuten pahuus, myös hyvyys lisääntyy, kun toistetaan, mutta jostain syystä hyvyyden ei halutakaan lisääntyvän. Tulee ilmeisesti niin vaikea olo, jos kohtaa hyvyyttä – sitä ei pysty ottamaan sellaisenaan vastaan, on epäily, jollakin varmaan ketunhäntä kainalossa: miksi minulle joku osoittaisi hyvyyttä ilman vastinetta. Minkä takia hyvyys ei ”maistu”, vaikka aina kaipaa hyvyyttä ja kauneutta. Ehkä ei edes tiedetä, miltä hyvyys tuntuu, miltä sen pitäisi tuntua tai miten siihen vastataan, otetaan vastaan, ja mitä hyvyydellä tehdään.

Olen kevään aikana lukenut kauan aikomani Hannah Arendt’n perusteellisen kirjan pahuuden arkipäiväisyydestä. Kirjan moni tunnistaakin, herättänyt aikanaan kuohuntaa. Julkaisun jälkeen Arendt’a syytettiin Eichmannin puolustelusta ja joidenkin asianhaarojen vääristelystä; tulkitsijoita löytyi ympäri maailmaa. Tosiasiassa päätettiin, että oli juutalaisten oma asia tuomita vihollisensa (Arendt,27). Nürbergin oikeudenkäynneissä … syytetyt olivat syytettynä rikoksista eri kansakuntien jäseniä vastaa (emt.26). Ei siis siitä, mitä juutalaisille tapahtui, siksi Eichmannin oikeudenkäynti tapahtui Israelin maaperällä. Nürbergissä tuomion sai mm. viidentuhannen juutalaisen teloittamisesta toinen upseeri 10 vuotta, toinen viiden vuoden pakkotyötä – vertailuksi: joku sai kuuden saksalaisen kommunistin taposta elinkautisen. Olihan vielä 60-luvulla natsijohdon virkamiehiä edustavilla ja korkeilla palkoilla; eihän heitä voi syyttää, ovat tärkeitä virkamiehiä. Hekin tekivät, kuten oli käsketty! Samoin Eichmann, sanoi, ettei hänellä ole mitään juutalaisia vastaan, hänen omatuntonsa oli puhdas. Miten pahuus ilmenee tuossa, huomaatko, kuka onkaan Se Pahis tässä? Kirja, raportti, avaa asiaa, kirjoittaja oli psykiatri ja journalisti; eihän häntä voi syyttää pahuudesta, vaikka tutki syyt ohi suvaitsevuuden.

2. maailmansodan alla, 30-luvulla, kyti samanlainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen ilmapiiri kuin nykyään, myös Suomessa. Nytkin julistavat jotkut, että kun juutalaisongelma saataisiin ”järjestykseen”, voisimme paremmin. Natsien ideologia, judenrein, ”loppuratkaisu” tarkoitti vapautta juutalaisista – niin kuin he olisivat jotain häiriköitä, oli syyt joita ei saa sanoa ääneen. Toisaalta, ihmisen monimutkainen sielu, on helppo siirtää oma pahoinvoinnin syy toiselle. Kun löydetään joku, siirto sellaiselle, jonka ymmärretään jaksavan kantaa meidän taakat. Esim. Israel nähdään vahvana – vaarallisen vahvana – onhan heillä vahvat puolustusvoimat, josta riittää joka ilmansuuntaan asemia (harva maa saa naapureiltaan niskaansa pommeja [vv.2023-25] samaan aikaan seitsemältä eri suunnalta!). – Israel jaksaa kantaa, ottaa pahan, meidän omatuntomme on puhdas; ja Jumalahan on heidän, pitäköön huolta.

Sain juuri luettua loppuun toisen sitkeän ja paksun kirjan, uusittu historia Stalinista, vallanhimosta, vainoharhoista; silloin vasta pahuuden arkipäiviä olikin. Hän murhautti, teloitti, kidutti kuoliaaksi enemmän omia kansalaisiaan kuin kukaan muu kansanjohtaja ikinä. Stalin tapatti kaikki joita epäili, siksi virkamiesten piti etsiä syitä tai jos ei löytynyt ne keksittiin, ja jos ei tunnustusta irronnut, kidutettiin lisää – ja ammuttiin lopuksi. Kiinan ”kiintiöistä” en tiedä, tosin sieltäkin kävivät Stalin opissa, samoin Pohjois-Korean Kim (puna-armeijan upseeri) myös oli Stalinin opissa. Hitler luki ahkerasti Nietzschen oppeja, eivätkä ne sen kummempia teorioita ja utopioita olleet kuin Marxin ja Leninin, samalla tavalla valtaa otettiin haltuun. Maailmanvalloittajiksi he kaikki pyrkivät, yksin valtaistuimella, kuten muinaiset nerot.

*

Valtaa lujitetaan järjestämällä ihmismassoille epävarmuutta, sekavuutta ja kaaosta, mitkä ovat ilmiselvä pahuuden ilmenemisen merkki. Korkealta voi pudota vain alaspäin, lisäksi siellä tuulee ja on yksinäistä. Sekin on hyvä panna merkille, että vallalla on raja, tila ajanjaksona, kierteenä kuten pianojakkara. Sen romahduksessa voi käydä pahasti.

Mistä pahuus tulee? Miten se saataisiin poistettua? Entä miksi syytämme Jumalaa siitä, että on kärsimystä ja pahuutta? Tai miksi pahuus saa tilaa? On pakko keksiä jokin ratkaisu tähän, koska noista kirjoista en sitä löytänyt. Hyvyyskin kärsii edelleen, sitä ei haluta löytää edes uutisiin.

Tätä täytyy miettiä... Ehkä seuraavaan blogipätkään jotain.

 

 

 

Arjalaisuuden trauma - Torey Hayden

 Hayden, Torey Auringonkukkametsä, Otava, 1997

Harvemmin tulee mietittyä – en ole edes törmännyt julkisuudessa puhuttavan – mihin ja miten ne vauvat, joilla natsit ”jalostivat” arjalaisuuttaan raiskaamalla naisia luvan kanssa Hitlerin vallan aikana. Vauvat todennäköisesti otettiin pois äideiltä ja vietiin… mihin. Missä he ovat nykyisin, miten voivat ja miten heidän elämänsä on toiminut, perhe ja seuraava sukupolvi. Ehkä heiltä tunnistetaan outoja ja valtavia henkisiä kipuja, ahdistuksia ja katkeruutta, sellaista jonka syntyä ja alkua ei voi tietää. Ehkä siitä ollaan Saksassakin hyvin hiljaa, syystä, asian kivusta ja tuskasta. Sen ymmärtää.

Kirja, jota juuri luen, käsittelee tätä traumaa – äidin traumaa, kaiken muun vankileirillä olon lisäksi. Miten suojaton on nainen miehen voimia vastaan.  Kirjassa nainen edelleen etsii (elävät ehkä 70-lukua) vauvaansa kuumeisen pakkomielteisesti kuin takaumana, ja löytääkin ”sopivan” lapsen (6v) ja saa lopulta poliisin ovelleen ja vaatimuksen mennä psykiatrille. Äiti ruokki pojan ajatteluun heidän yhteisestä historiastaan, mikä tietysti tuli pojan kotiin tiedoksi. Kukapa isä ja äiti tällaista sietäisi,  surullisen onnettomaksi lopuksi. Perhe on lujilla ja elää äidin tuskan ehdoilla. Yhdeksänvuotias kuopus kastelee sänkynsä tuon tuosta.

Kirja kerrotaan minä muodossa, 17-vuotiaan tyttären näkökulmasta, siitä, miten järkyttynyt hän on, kun vähitellen tulee kuulemaan äitinsä mielenterveyden ongelmien syitä ja tytär elää niiden kanssa taistellen isänsä rinnalla. Isä meni aamulla töihin (häneltä riitti rauhoittelua, hellyyttä ja rakastaminen) ja tytär oli sopiva jäämään kotiin, pois koulusta – lukion kevään viimeiset kuukaudet – olemaan äidin seurana. "Äiti, siitä on kohta 40 vuotta, ei hän ole enää lapsi..." Äiti saattoi karata joen varrelle tapaamaan pientä poikaa… ja karkasikin kiväärin kanssa.

Ihmisen mieli on kummallinen, trauman jättämä muistikuva voi olla jotain muuta, siinä ilmenee jotain vääristyneenä, ei mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Kuten Walesin Kukkametsä, kallioisella vuoren rinteellä, missä kasvoi jotain muuta.

Rankka kertomus joka tapauksessa, uskon että on jonkun elämä: kirja omistettu ”Maralle”.

 

*

Olen lukenut Toreyn kirjoja paljon, tämä oli romaani. Monet ovat lukeneet hänen kirjojaan, tiedän. Kirjailija on erityisopettaja ja psykologi, joka erikoistui erittäin vaikeitten lasten ongelmiin, mm mutismiin. Hän oli todella pätevä ja johdonmukainen, kirjoissaan hän kertoo myös pettymyksistä ja epäonnistumisista.

Pääasiassa kirjat ovat ns. tapauskertomuksia, tositarinoita. Kertomukset lapsista, joita oli eri tavoin kohdeltu kaltoin – sana kuulostaa mitätöimiseltä, kun muistaa millaisista oloista lapsia tuli Toreyn tutkimuksiin. Kirjat ovat mielenkiintoisia (joo, on loukkaava sana), kuin elämänkertoja, selviytymistarinoita. Toivottavasti lasten elmän todellisuudessa jatkunutkin hyvin; sehän on kirjan ulkopuolella, miten kirjan päättymisen jälkeen elämä jatkui. Joissakin kirjoissa kerrotaan, että Torey sai postia myöhemmin: kiitos ja heillä menee hyvin.

Mieleen on jäänyt eräs tapaus. Pieni suloinen poika, joka ei ”suostunut” puhumaan. Isoisä syytti äitiä, joka oli säikky ja hiljainen. Työ turhautti, Torey joutui luovuttamaan, mutta sitten ikään kuin vahingossa jotkut palaset loksahtivat paikoilleen ja aukeni uusi hoitopolku. Suloisella pojalla oli todellakin fyysinen ongelma. Torey kävi ihanan lapsen kanssa kaupungilla, mikä oli ilmeisesti jollain lailla luvatonta. He poikkesivat jäätelökioskille. Lapsi epätoivoisesti yritti ilmaista mitä halusi. Hän lopulta murtui itkuun, kun Torey vihaisesti pakotti sanomaan… ja myyjä oli hämillään. Kunnes myyjä oivalsi: hän osoitti yksitellen mitä lapsi tarkoitti, halusi, ja selvisi, että hän halusi jäätelönsä kuppiin ja lusikan. Ei siis tötteröä! Se oli yksi pala joka yhdisti monta asiaa myöhemmin. Hän ei pystynyt nuolemaan tötteröjäätelöä. Vanhemmat ilmeisesti ymmärsivät ongelmasta jotain, mutta isoisän painostuksen takia siitä ei puhuttu. Torey tuki heitä ja lopulta perhe sai rohkeutta pakkaamaan tavaransa ja kadota Amerikan laajaan maastoon – isoisää pakoon ja piiloon. Lapsi tuli saamaan runsaasti mm. viitomaopetusta ja muuta terapiaa menetettyjen vuosien takia. Lapsi oli älykäs ja terve reipas suloisuus. Suosittelen: Hiljaisuuden lapset.

Musta joutsen -ideologia

 "Mitä on ollut, sitä vastakin on, ei mitään uutta auringon alla."

Lauri Järvilehdon Myrskyhevonen -kirjasta (Tammi,2026) muutama ajatus, sen verran mielenkiintoista, että jotain pitää niistä minunkin koostaa. Ja sekoittaa mahdollista lukijaa lisää.

Kirjassa siteerataan fil. Nassim Taleb’n ajatuksia. Musta joutsen kuvaa äkkinäistä muutosta, jota on mahdoton ennustaa, sillä on mittavat usein maailmanlaajuiset seuraukset. Musta joutsen on poikkeava, tavanomaisten odotusten ulkopuolella, siinä ei menneisyydessä mikään viittaa sen mahdollisuuteen. Äärimmäisen suuri vaikutus sillä on ihmisluontoon ja se saa meidät keksimään selityksiä jälkikäteen, mikä tekee siitä selitettävissä olevan. Yllättävää, vaikka etukäteen ei nähdä asiain tilaa, niin jälkikäteen spekulaatioille annetaan tilaa ja samoin uusille käsitteille. Onko tulkinnat totuutta – no meillä on nykyään jokaisella oma totuutensa.

”Mustat joutsenet ovat tuntemattomia tuntemattomia.” Kuten harmaatkin joutsenet, joiden todennäköisyys on pieni, mutta niihin ei ole kiinnostusta valmistautua. Mustat joutsenet ovat ”puhtaan” yllättäviä. (33) Mustiin joutseniin liittyy näkökulmaongelma. Jouluporsaan näkökulma on hämmentävän erilainen kuin teurastajan, koska possut elävät toistuvia päiviä, eivätkä ymmärrä tulevaisuutta. Toisin sanoen mustat joutsenet – tutkijoille ja päätöksentekijöille – eivät ole mustia kaikille. (37)

Tästä päästäänkin yleistykseen, mistä ”musta joutsen” termi on tullut kadunkulkijan tietoisuuteen. Verrataanpa vaikka lastenkirjojen kuvituksia. Pöyhönen&Livingston (Kumma,2023) tunnetaitojen kirjassa Miun leikkikavereissa on mustan joutsenparin lapsia – suomeksi ja totuuden mukaan ilmaistuna (mitä ei kirjassa kerrota) mustat joutsenet ovat homopari ja heillä tietysti mustia pikkuisia. Musta joutsen on siis yllättävä, poikkeuksellinen löytö – jollaista ei tiedetä olevan olemassa, mutta todellisuudessa sitä ei kukaan voi toisinkaan väittää, vielä vain ei ole löydetty.  Ihan kuin lentävästä teekannustakaan ei ole todisteita ettei se olisi olemassa!

B.Russell: Joku voisi väittää, että jossakin Maan ja Marsin kiertoratojen välissä Aurinkoa kiertää pieni posliininen teekannu. Väitteen esittäjä ei kuitenkaan voisi vaatia muita hyväksymään väitettä vain sillä perusteella, että he eivät kykene osoittaman sitä epätodeksi. Koska kiertoratojen välillä kulkevaa teepannua ei sen pienen koon vuoksi voitaisi Maasta havaita, ei voida olla täysin varmoja, että radalla ei ole tuollaista pannua. Monien pseudotieteiden väitteet edellyttävät uskomista tällaisiin teepannuihin. (Minerva,Edita,2016, Johdatus filosofiseen ajatteluun/lukio)

Musta joutsen on ilmiö, tarkoittaa ei-olemassaolevaa. Kuulostaa mustien joutsenien olevan akateemisten kehittämä ideologia ilmiölle, jonka halutaan ”kertovan” jotakin – lähinnä sisäpiirille. On toki hienoa, kun keksitään uusia sanoja ja käsitteitä – joku saa sormenjälkensä historian aikakirjoihin – ja ilman sellaisia ei kielemmekään kehittyisi.

C.S. Lewisin sanoin: saatamme alkaa rakastaa tietoa – sitä että itse tiedämme – enemmän kuin sitä, mitä tiedetään: emme koe iloa lahjojen käytöstä vaan siitä, että nuo lahjat ovat meidän lahjojamme, tai mainetta, jota ne tuovat. (Perussanoma, 2026,s.58)

Minua häiritsee kuitenkin joku seikka – miten sen osaisin kirjoittaa, sanoittaa…

Musta joutsen – käsite on jo syöpynyt ihmismieliin. Se on käytössä jopa lastenkirjoissa, puhumattakaan ihmisarvosta tai jokapäiväisistä valinnoista, joita teemme mm. parisuhteissa. Musta joutsen ei onneksi ole tunnustettu ihmisoikeusmääritelmä, silti se soluttautuu muuallekin kuin kansainvälisyyden, politiikan, talouden, tekniikan, filosofian ja akateemisen ajattelun toimintaan.

Minkäs teet.

Ehkä tärkein mikä nyt puuttuu, on vertailu. Mihin asioita pitäisi verrata? Jos ei tiedä totuudesta, siitä, mitä se on, aika vaikeata on pysyä suoralla tiellä. Asioita joita tulee miettineeksi, täytyy verrata johonkin, ehkä entiseen ”tietoarkistoonsa”, muistin kiintolevyltä löytyviin. Mutta jos sieltä ei löydy termiä musta joutsen, mitä sitten. Meille suomalaisille joutsen on tuttu kansallislintu. Se symboloi luonnon puhtautta – voisiko siihen liittää myös ajattelun puhtaus, tunnettu ja ennalta arvattava tietoisuus. Pelkästään tähän vertaaminen jo avaa asiaa. Lopullinen totuus – se mikä ei pala tulessa – löytyy Raamatusta.

Meille kerrotaan mustasta ja pimeydestä, ja kokemuksesta tiedän, että yhden kynttilän sytyttäminen poistaa tilasta pimeyden: valo tulee paljastamaan myös mustien joutsenten ideologian harhauttavan vaikutuksen. Olkoon, että Järvilehto vetää termin teknologian ja historian tapahtumiin, kuten Trumpin 2. valinta presidentiksi, yhtenä kulmakivenä historian yllätyksinä.

Minusta Trumpin valinta ei ollut yllätys – vaikka Järvilehto analysoi valinnan vaikuttaneen mustan joutsenen tavoin. Mutta miksi juuri mm. Trump, miksei Netanjahu? Järvilehdon joutsenten aikajana (s.35) jätti Israelin tapahtumat huomiotta.

Tosiasiahan on, että Israel on ajannäyttäjämme! Mitä ja miten siellä tapahtuu ja toimitaan, myös miten Israeliin maailmassa suhtaudutaan, on ymmärrettävä ”käsitteet” oikeassa näkökulmassa. Kyllä yllätyksiä löytyy! – Raamatusta voi lukea, kuinka Habakuk odotti vastausta nähdäkseen tulevat tapahtumat Jumalan näkökulmasta. Jumala käski sitten kirjoittaa antamansa näyt aikakirjoihin, koska ne odottivat vielä omaa aikaansa. Ahdas aika oli Israelilla ja lupaus oli, että Babylon tulee kaatumaan, mutta Israel nousee. (Hab.2) – Kristityt lukevat ja tuntevat tulevan, ei ole yllätyksiä, joita ei ymmärretä, koska luemme Raamattua. Tosin ei siellä selitetä selvällä suomenkielellä kaikkea (eipä siihen aikaan ollut sanoja droonille eikä ydinpommille). Jälkikäteen spekuloinnit eivät ole tarpeen, todetut vain vahvistavat tiedettyä, luettua, ja luottamusta Jumalan Sanaan.

*

Mitä sitten Trumpista? Trump kuuluu yhtenä vaiheena ajan virrassa pelkkänä kirveenä, kirveen työnä. Ja se, mitä Lähi-idässä – ja Israelissa tapahtuu, muuttaa maailmamme.

- Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi.(Jes.54:16,17)

*

Toistuvasti luen jostain, että maailmaa muutti Ranskan vallankumous, kerrotaan, että sillä oli "mittavat maailmanlaajuiset seuraukset", en tiedä. Mittavia muutoksia on ollut sitä ennen, niistä voi lukea mm. Raamatusta. Kuten vedenpaisumus. Toisaalta tärkeimpiä ajanmerkkejä on ollut Jeesuksen syntymä ja ylösnousemus – ne muuttivat maailmaa eniten. Kielsit sen tai et, et voi jättää huomiotta: se oli "valon joutsen".

 

Satu suuresta avioerosta

Lewis, C.S_Suuri avioero, Kirjapaja 2014 (1946)

 

Kirjan nimi on harhaanjohtava, tosin tarina kertoo hyvän ja pahan avioerosta. Lewis halusi osoittaa, miten mahdotonta on hyvän ja pahan yhdistäminen: sulauttaminen. Ero tullaan todistamaan.  Kyse on haamujen turistimatkasta helvetin esikartanoista taivaan ruohikoille, missä erilaiset uskonnolliset ajattelut ja filosofiat esiintyvät kovin naurettavina. Hyvän ja pahan erottaminen, valintojen tekemisen vaikeus ja armo ovat pääteemoja. Helvetistä päin katsottuna taivas näyttäytyy inhottavana, vastenmielisenä ja asukkaat ylimielisinä. Nuo ajatukset meissä eivät tunnu missään eikä miltään, mutta tavallisen yleisesti – asiaan perehtymättöminä – voimme todeta ne paikkansa pitäviksi.

Ero

Sitten kun Jumala nousee: kun Aika tulee, Jeesus astuu alas ja Jerusalem on oleva hänen astinlautansa. Tämä on fakta ja pitää kutinsa. Hän tuo tullessaan uuden taivaan ja uuden maan. Tämän voisi kuvitella Lewisin mielikuvilla näin: … auringonnousu ampui Ajan kuoliaaksi ja ajoi pakoon kaikki kuvitellut ja epätodelliset muodot. ”Aamu, aamu on tavoittanut minut ja olen haamu…” kauhistui minä-kertoja (s.156). – Mitä tästä tarinasta jäi käteen? Ainakin sen opin, että tahdon pitää puhtaana suuni ja ajatukseni ja erottaa mielen tavat helvetin tavoista toimia. Helvetissä kaikki on väärin. Minä kuulun taivaaseen ja siellä kaikki on oikein ja totta.

”Paha voidaan nollata, mutta siitä ei koskaan kehity hyvää” – tämä on fakta, kuuluu luontoon, luonnollisuuteen. Jos pahuus saa koskea jotakin, saa se hyvän pilaantumaan. Ruoste autossa ei tee autosta hyvää. Eikä aika paranna mitään – jos joku niin on voinut edes uskoa; se korkeintaan unohdetaan. Että eteenpäin katsomisessa jotenkin joku voisi korjaantua tai eheytyä? (Tietysti, jos ja kun yliluonnollinen on Jumalan valinta ja lahja ihmiselle, ihme on eri asia, eikä nyt puhuta siitä.)

Kun ei ole kokenut totuutta muulla tavalla kuin abstraktin älyn kautta, odotuksena on luulo ”totuuden…lopullisuuden ideassa olevan jotakin jäykistävää ja pysähtyneisyyttä, mikä tuhoaa sielun tehokkaammin," koska mitään janoa johonkin valmiiseen totuuteen emme halua edes etsiä: ”se olisi piste älylliselle ajattelulle.” Haluamme kyseenalaistaa kaiken, ja siten jäädä ikään kuin roikkumaan pelkkään spekulaatioon, löytämättä asiaa itseään. Luonnonmukaista, mutta miksi ei löydy halua perehtyä? Siksi koska luottaminen omaan älyyn on luja – kiveen hakattuna – epäily voi paljastaa itsessä majailevan pienuuden. Tämä on helvetin totta.

Sekin tulee huomattua, että ihmisten kesken löytyy valitettavaa kateutta. ”Mielialat näyttävät nykyään olevan huonommin hallittavissa kuin koskaan aiemmin,” sanoi kirjan minä-henkilö jo 1940-luvulla. Ajallisuutemme tunneilmasto, pahuuden olemassaolo heijastuu ehkä helvetin seurakuntakokouksista, ovat jopa sieltä lähtöisinkin. Kukaan ei ole todistanut toisinkaan! Saattaapi joku pohtia helvetissäkin – kuten kirjan piispa – kristinuskon erilaisia versioita, miten se toimisi paremmin, miten kristinuskosta olisi tullut parempi, jos Jeesus ”olisi saavuttanut täyden miehuuden”. Unohdettaisiin vain risti. Ei tuo outoa ole: ylösnousemus aina ollut kiistelty ja kiistetty. Tuskin ratkaisu löytyisi helvetissä.

Oletamme tosiaan, ettet voi mennä ”sinne kaikkien noiden ihmisten joukkoon tällaisena. Ajattele nyt, he näkevät sinut!” Tarvitaan jotain menestymisen näkyvää.  Eikä ne annakaan kaivattua turvaa; petosta vain ei myönnetä, peljätään paljastumista, jokin estää tulemasta ”valoon”. Joku toinen taas ”mariseminen on tullut tavaksi” – kyllästymme heihin. Helvetin tapa heijastuu ajattelussamme. Taivaassa tuo kaikki on poissa – et tarvitse sitä – uskalla astua totuuden sisälle, koska taivaan tapa on ihana.

 

Oikeassaoleminen löytää sukulaisia helvetissä

”Rakkaudettomien ja itse itsensä vankilaan sulkeneiden vaatimus, että heidän pitäisi saada kiristää koko maailmankaikkeutta; ennen kuin heidän onnensa olisi tyydyttävää – heidän ehdoillaan, kukaan muu ei saa maistaa iloa.” (147) Tämä tässä, jos mikä, on todellisen älyn ylistystä, kuka nyt rakkaudesta puhuu! ”He halusivat laajentaa helvetin, tuoda sen ruumiillisesti taivaaseen, jos suinkin voi.” Käännytysintoiset haamut – edelleen, vaikka kuolleet – kehottivat autuaita ravistamaan irti kahleensa, pakenemaan onnellisesta vankilastaan, repimään paljaaksi… ja ottamalla ”taivaan omakseen yhteistyössä helvetin kanssa”. Miten brutaali ehdotus! Pahuus ja hyvyys eivät voi yhdistyä! Ei pimeys ole voimaa, jo yhden kynttilän valo saa pimeyden väistymään! – Jumalan ydin on hyvyys ja hyvyyden ydin on Jeesus, johon kaikki palautuu ja laajenee. A-teistinen maailmamme tuntee sen älykkyyden, jota muka tarvittaisiin taivaassakin – helvetin kontrollissa. Pimeyden pahuutta ei voi viedä edes taskussa taivaaseen, vaikka jotkut takovat yin&yang-parkkikolikkoja pysähdykseen ja jäykistämiseen.

 

Pienuus vs suuruus

Koko helvetti on …”pienempi kuin atomi”… joten kelpaamattomuuden, arvostelumielen tai muilla elämää alentavilla sanoilla ja ajatuksilla ei ole painoarvoa (kevyttä) verrattuna iloon – tämä on syytä muistaa kun valitaan sanoja sanottavaksi. Sillä kaikilla yksinäisyydellä, ahdistuksilla, vihalla, kateuksilla, haluilla ei ole minkäänlaista havaittavaa painoa (tunnettavuutta) helvetissä, missä vain epäluottamus ja kateus haisevat sumussa. Helvetti omistaa myös kaiken, mikä ei ole todellisuutta ja sen tarve syöttää syvältä lähteviä valheita ihmiseen, tulee paljastetuksi. Kadotettu sielu ei ole mitään, se on kutistettu, sulkeutunut itseensä; hänen nyrkkiänsä ei voi aukaista vastaanottamaan lahjaa, hampaat kiristyvät yhteen, suuta ei avata ravinnolle, ja silmät pysyvät tiukasti kiinni etteivät näkisi (151). Mitä tällä kaikella olisi tekemistä taivaan suuruuden, ihanuuden ja todellisuuden kanssa!

Hän laskeutui nelinkontin maahan … ja osoitti ruohonkorren kärjellä halkeamaa maassa. Se oli niin pieni, juuri havaittava.  ”Halkeama, josta tulitte, ei varmasti ole tätä suurempi. Matka ei ollut pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, bussi ja te sisällä kasvoitte suuremmaksi…” jotta haamut saattoivat tulla Kuoleman varjon maasta Elämän varjon maahan. (149) Niiden todelliset ajatukset ja arvot heijastivat helvetin pahuudesta, mitättömyyden pienuudesta, mistä taivaan iloiset henget eivät tienneet mitään.

*

Eräs ystävä oli tutkinut tarkkaan atomeita ja muita tuollaisia pieniä asioita tieteen alalta ja kertoi kvarkeista, piti niistä luennon. Ymmärsimme sitten Jesajan sanoja uudella tavalla.

- Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän --- Kaikki kansakunnat ovat niin kuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä. Jes 40:15-17

 

*

Vallankumous orwellilaisittain

Orwell, G, Eläinten Vallankumous, WSOY,1969 (1945)

Jonkin verran vallasta ja vallanhalusta olen lukenut erilaisista näkökulmista, siitä, mitä se on ja mistä se syntyy. Mietin usein, miten joku hoksaa ”aloittaa”, huomaa, näkee ikään kuin saumaa omalle agendalleen. Vai onko niin, että se ”jokin” on jo ihmisessä ja odottaa vain sopivaa hetkeä syttyä.  Toisaalta sanonta tilaisuus-tekee-varkaan, toimii ehkä vallanhalussakin: joku näkee asiat toisin ja huomaa toisissa jonkinsortin tyhmyyttä (kernaasti nimetään) – ei. Se on ajattelemattomuutta, kiinnostuksen puutetta itsen ulkopuolisiin. Tai puhtaasti välinpitämättömyyttä, joka taas on synneistä suurimpia.

Vallanhalu löytyy meistä jokaisesta, on oltava huolellinen ja nöyrä luonteen vioilleen. Vallan ottaminen on eräänlaista varkautta, se on toisen ihmisen ajattelun manipulointia. Hitlerkin ihasteli ”oli meidän johtajien onni, ettei kansa ajattele.”

Eläinten vallankumous on satiiri ja osui oman vuosikymmenensä politiikkaan kipeästi, se sai jotkut yskimään. Esipuheessa Martti Montonen kirjoittaa Orwellin elämästä lyhyesti ja ”…vasemmistopuolueet harjoittivat kaksinaamaista politiikkaa …toisaalta … ja ... toisaalta…”

En ole poliittisesti valveutunut, joten en ota kantaa oikeaan enkä vasempaan, mutta tuo toisaalta ja toisaalta kuulostaa hyvin nykyaikaiselta; mikä olisi muuttunut – vaikka ei politiikasta puhuttaisikaan.

Nyt on pohdittavanani kirjan valta ja sen halu.

Kirja saattaa olla tuttu monille, minä en ole tiennyt tästä koskaan, ja kirja löytyi kassiini kirjaston kirpparihyllystä. Maatilan eläimistä eräällä vanhalla karjulla oli aikaa mutakuopassaan laiskana mietiskellä maailman menoa, filosofoida, rakentaa ideologiaansa, jonka se sitten jakoi muille. Se löysi itsestään vallanhalun, eli vaikuttamisen tavan muihin. Nämä eläimet olivat lukutaidottomia, pääasiana oli mitä ruokaa tänään, kiva tehdä hommiakin ja tuleeko ruokaa myös illalla ja koska mennään nukkumaan - ihminen palveli aika hyvin. Toisaalta: olivat alttiita vaikutuksille. Ideologian tavoite oli siis ”jos ihminen poistetaan näyttämöltä, nälän ja ylenmääräisen työn pohjimmainen syy on iäksi kaikonnut.” Ne eivät tuon puheen jälkeen enää huomanneet, että niillä oli jo kaikki, työaika ja lepo järjestyksessä. ”Ihminen on ainoa luontokappale joka kuluttaa tuottamatta. Hänestä ei saa maitoa, ei muni munia, liian heikko vetämään auraa…”

Se toisaalta: eläinten työpäivistä tuli 16-tuntisia ja vapaa-aikaa ei tunnettu.

Eläimet alkoivat uskoa, että kaikki elämässä oleva paha on peräisin ihmisen tyranniasta, jotain täytyi tehdä. – Tulee mieleen moniakin nykyajan ideologisia heittoja – sen enempää niihin perehtymättä, mutta otsikot uutissivuilla. Luin jostakin, miten joku suree kalojen kaltoinkohtelua, eli asialle pitäisi tehdä jotain. Joutuvat näet verkkoon tai jopa terävän koukun haukanneeksi. Jotkut näkevät eläinten hyvinvoinnin elämän tärkeimmäksi tehtäväksi, ei paha asia. Mutta se toisaalta vaatii, ettei samassa saa vahingossakaan yhdistää aborttiasiaa. Muutenhan paljastuu epäjohdonmukaisuus. Hankalaa, miten tämä hoidettaisiin ja epäilen, ettei eläimen abortista voi edes kuiskata. Totta kai pitää puuttua kaltoinkohteluun ja itsekin tekisin samoin, jos kohdalle tulee! Sitten se toisaalta: huonokuntoiset eläimet pitää lopettaa, ei niiden saa antaa kärsiä vahingoittuneina. Tämäkin on eläinsuojelua.. – Ja kun viimein päästään ihmisen tyranniasta eroon, voivat eläimet hyvin ja valloittavat kaikki ”maatilat.”

Majuri-karju teroitti alamaisilleen: ”Toistan vielä: muistakaan aina, että velvollisuutenne on suhtautua vihamielisesti ihmiseen ja kaikkiin hänen toimiinsa”.  Kirjan lopussa vallan ottaneet siat, Johtaja komiteoineen muuttuivat vähitellen ihmisen näköisiksi, mihin kirja sitten päättyikin.  Ihminen poltti tupakkaa, joi viinaa, piti vaatteita ja käytti rahaa. Kaikki seitsemän käskyä muuttuivat vuosien kuluessa, tuli aina jokin poikkeus. Lopuksi siat valmistivat oluensa ja tilasivat kalliit viskit. Rahaahan ei juuri ollut, toisaalta jostain sitä aina löytyy nykyäänkin, jos tahdotaan. Miten se oli: jos antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden. Vallanhalu ei koskaan tyydyty, eikä se koskaan suostu jäämään alemmalle tasolle, vaan sen kuuluu ansaita edut ja asema aina vain parempaan; ja ero ruohonjuuritasoon on tultava isommaksi. Jopa niin, ettei Johtajan tarvitse näyttäytyä kuin kerran vuodessa kansan edessä, aina riittää tiedottamiseen välittäjiä.

Seuraavaksi astui kuvaan vuosien takaisten tapahtumien uusi tulkinta. ”…kaupankäynnin ja rahankäytön kieltävää päätöstä ei ollut koskaan tehty tai edes ehdotettukaan. Se oli silkkaa mielikuvitusta…” ja valheiden levittämistä. Kaikki menestys, mitä ruohojuuritaso oli saanut aikaiseksi, tuli Johtajan ansioksi ja hän sitten teki itselleen sankarimitalit; sitä kiitettävä. Eikä kukaan huomaa mitään outoa – enää.

Kun rahaa ei kerran ollut – vaikka siat ja koirat lihoivat jostain syystä – ruoka-annoksia supistettiin. Tiedottaja perusteli uskottavasti syyt ”…annosten jyrkkä yhdenmukaisuus olisi animalismin periaatteiden vastaista.” Mitä tuolla sitten yritettiinkin selittää, sitä en minäkään ymmärtänyt. Perusteltiin, ettei maatilalla ollut ruokapulaa, oli kyse vain uudelleenjärjestelystä. Perustelussa selvisi, että olihan heillä puhtaampi vesi ja puhtaat oljet makuukopeissaan ja muut hyvinvoinnin asiat. Toisaalta: nuo asiat olivat hyvin ennen ihmisen poistamistakin, mutta sitä ruohonjuuri ei enää muistanut.

Olen nähnyt jossakin sanonnan, joka saattaa olla poimittu Orwelliltä, vähän eri muodossa, mutta sopii nykyaikaamme.

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tai nykyään kaikki ihmiset… Tuohon voi hymähtää ja pahoitella, raha ratkaisee niin paljon ja valta tekee osansa.

Mitä eläimiin tulee, muistetaan, mitä Jumala sanoi luotuaan maailman, eläimet ja ihmisen.

* Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet." Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi." Ja tapahtui niin. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. 1.Moos.1:28-31

Eläin ei koskaan hallitse ihmistä, mutta ihmisen tehtävä on pitää huolta eläimistä ja luonnosta. Toisaalta, jos ihminen poistetaan, mikä tai kuka on se eläin, joka ”sammuttaisi valot.” Ja Toisaalta Jumala loi maailman ihmisen nautinnoksi ja elämäksi, jos jotakin on pielessä, ei se ainakaan Jumalan vika ole.

Kirja-arviointia: Ihmeellinen bussi, Strid

 

Ihmeellinen bussi, Strid,Jakob Martin, Otava,2025

Ostin lasten kirjan. Se oli pakattu tiiviisti kuten pakastepizza, eli siihen ei voinut tutustua ennen ostopäätöstä. Myyjä kehui kirjan saaneen tunnustusta ja mainintaa. Tunnistan kuvituksessa edellisen sukupolven tapaa: Tiheikön väki, Richard Scarry, Mauri Kunnas, Viiru ja Pesonen; useimmat tuttuja, en etsi tekijöitä ja kustantajia. Meillä luettiin Scarrya ja Tiheikön väkeä. Itse rakastan Viiru ja Pesonen kirjoja, että joku osaakin piirtää ja vielä mielikuvituksen ylittäviä piperryksiä, kuten ne Muklat, jotka ruohonjuuritasolla toimittavat aivan omaa elämäänsä – höttiäisiä. Tässä uudessa kirjassa on vähän samaa kuin noiss ”vanhoissa”, mutta nykyajan lukijaa ruokitaan uusilla sanoilla ja tieteen ja tietotekniikan mitä kummallisimmilla nimillä ihan sellaisenaan, yksityiskohtaisesti. Se tekee kirjan haastavaksi ja siksi osittain – kun lapsi ei tunne sanoja – utopistiseksi satukirjaksi; lapselle sanat eivät ilmaise mitään ennestään tuttua. Matka uuteen maailmaan siis alkoi hyvin ja päättyikin hyvin. Sivu kerrallaan kannattaa katsella tarkkaan, koska koko ajan löytyy uutta ja pientä. Katsottavaa riittää.

Se, että kirja oli pakattu ”pizzapussiin” oli mielestäni outo juttu. En ehkä olisi ostanut, jos olisin saanut selata sivuja. Tai ainakin nähnyt joitakin kuvia. Tuli mieleen just, oliko tähän tietty syykin. Mutta oma vika. Olisi pitänyt katsoa kirja-arvostelu netistä siinä hyllyn ääressä seistessä. Joka tapauksessa seuraavassa jotain mieltä sivuista ja juonesta.

Ihmettelen tekijän motiivia, sitä miten eläinkansa tajusi, että on olemassa parempi maa tai maailma jossain kaukana ja sinne pyrkiminen tavoiteltavaa. Ihminenhän haluaa sinne pääsyn eteen tehdä töitä, myös yhteisönä. Pikkuhöttiäiset samoin kuin isot leijona ja karhu tekivät oman osansa rakentaessaan Bussia. Perillä paraneminen tapahtui suloisten kukkien terälehtien – olikohan tuoksun kautta. Hyvinkin taivaallista.

Ihmisessä on peruskaipaus johonkin puhtaampaan ja parempaan, helppoon ja rauhaan. Elämä täällä savimajoissamme on usein kovin ”saastunutta”, kuten oli kaupunki, josta eläimet halusivat pois, oli rikottu, hajotettu, ahdasta, likainen ja saastunut. Kirja opettaa myös ympäristö- ja ilmasto-ongelmien huomioimista. Lapsen mahdollista ahdistusta lisäävästi, hän kun ei yksin pysty paljon vaikuttamaan maailman murheisiin – sodista puhumattakaan. No, viisasta olisi aloittaa opettamalla lapset keräämään omat roskat ja purukumit viemällä ne kotiin roskiin – jokainen omansa. Minusta se olisi jo iso teko lapselta (varsinkin kun kaupungissamme ei juuri roskapönttöjä katujen varsilta löydy). Näen puistoissa ja metsänreunoilla hyvin usein mäkkärikääreitä ja karkkipusseja.

Tosiasiassa järkytyin uskonnollisen hapatuksen pakkosyöttöä, kummallisten uskomusten piilottamista lasten kirjaan! Tekijän omia uskomuksia? Eräs Äiti lähetti uhrilahjoja vettä pitkin jumalille… piirrettynä oli käsittääkseni kiinalainen tai ainakin kauko-idästä joku juttu, pienillä altailla oli kynttilöitä, jotka Äiti laski veden varaan rukousten myötä. Tämä olikin yksi iso päätös lähteä etsimään parempaa maailmaa ja parantumista. Kesken matkaa sitten nuo jumalat ilmestyivätkin. Pelottavia, kolmisilmäisiä, raateluhampaisia petoja, jotka oli piirretty kauniiksi, vaaleanpunaisiksi tai muulla tavalla ”herkkiä” kissoja. Minulle tuli mieleen demonit, joista haluttiin antaa sopuisa ja kaunis hyväntahtoinen kuva: ne auttoivat ja johdattivat matkalaisia turvallisesti perille. Tuli hiljaisuus ja rauha, kun kuului jumalan puhe…

Tästä tuli surullinen ja petetty olo. Voinko lukea lainkaan kirjaa pikkusilleni. Sen tein, että pahimpien demonikuvien sivun revin pois, liimasin sivut yhteen, kun ei aivan kaikkea voinut leikata. Kysykööt muksut syytä sitten, voin kertoa. En halua pelotella heitä.  Laitan tähän kuvan ”jumalien kauneudesta”, jos jotakin kiinnostaa mitä paketissa saa.

Harmi.

 

 

 

Kirja-ajatuksia: Myrkyillä taivaaseen

 

Keskusteluja kuolemansellissä (En bra dag att dö) Carina Bergfeldt, Atena,2024

https://atena.fi/kirjat/keskusteluja-kuolemansellissa

Ostin kirjan Suomalaisen kirjakaupan poistokorista. Heräteostos. Kirja kertoo pastorista, Jim Brazzilista, joka oli yli 20 vuoden ajan kuolemaan tuomittujen rinnalla juuri ne viimeiset tunnit kuoleman hetkeen asti. Kirjan toimittanut Carina Bergfeldt on nauhoittanut hänen ja pastorin tapaamiset. Kaikesta huokuu, että heistä tuli ystävät, luottamus ja kiintymys. Lukija havaitsee pian, että pastori oli ihminen, jonka kohdattuaan ihminen kokee elämänsä muuttuvan, ei ole sama tapaamisen jälkeen. Jeesus on etusijalla pastorin elämässä – yllätyin, koska luulin ostavani dekkarin.

276 teloitusta! Jonakin päivänä kaksi. Pastori oli työkseen läsnä. Voiko ihminen olla tolkuissaan nähdessään sen yhden ainoankin teloituksen? Kuitenkin tiedämme tosiasian ja kirjassa kerrotaan, kuinka vangin sekä uhrin omaisia oli katsomassa ikkunan takana viimeistä toimenpidettä. He kuulivat ja näkivät myös vangin viimeiset sanat, kuolemisen, lääkärin toteamuksen ja pastorin viimeisen kosketuksen. Moni katsoja uhosi kostoa, murhaajan kuolema ei ollut tarpeeksi julma, ei riittävästi tuskaa ja kärsimystä. Ja miksi murhaaja sai tukea ja huolenpitoa loppuun asti – toisin kuin uhrin omaiset. Pastori oli viimeisinä työvuosinaan uhrien tukijärjestön palkkaamana ja tiesi, miten hankalaa heidän elämänsä jatkuminen oli. Lisäksi he ja jopa omaiset olivat sitä mieltä, että hyvä kun kurja poistettiin, ei enää voi vahingoittaa ketään. Moni kuolemaantuomittu sai julkisuutta ja mielenosoituksia, media nosti esille syitä ja syyllisiä.

* Linkistä kuva Huntsvillen teloitushuoneesta: https://yle.fi/a/3-10894447

Teloitus tapahtui kolmella eri myrkyllä; kirja kertoo Texasista, osavaltiossa on kuolemantuomio käytössä. Jossakin toisessa osavaltiossa oli sähkötuoli ja kirjassa kerrotaankin yksi tapaus. Kovin kamala toistettavaksi. Emme aina ymmärrä miten raakaa ihmisen elämä voi olla – ilman sähkötuoliakin. Kuolemantuomion puolesta tai vastaan mielipiteet ovat olleet aina ristiriitaisia. Pastori puolsi elämää: elämä on aina kunnioitettavaa ja arvokasta, siitä huolimatta, että joku teloitetaan. Voimme istua syöpäsairaan kuolinvuoteella, emmekä voi pelastaa sairasta kuolemasta; entä kun tuomioistuin lukee lain mukaisen rangaistuksen ja pastori istuu vieressä, eikä voi mitään muuttaa tai pelastaa kuolemasta. Ehkä tässä on avain, jonka asenteen varassa mies jaksoi työssään – ja Jumalan avulla. Loppuun palaminen tuli myöhemmin, kun uhrien omaisien auttaminen turhautti.

Miten kuolemaan tulisi suhtautua, on yleismaailmallinen trauma, emme kaikki ole varustettu samanlaisilla tunteilla ja ymmärryksellä. Aihe on aina vaikea, varsinkin, kun omalle kohdalle tulee, ja kostoa voisi pohtia sivukaupalla. – Luin eräästä naisesta, joka sai shokin kun hänen kanarialintunsa oli joutunut kissan repimäksi. Kyse olikin hyvin syvällä, tiedostamattomalla tasolla olevasta ajatuksesta: hänhän voi kuolla ja kohdussa kasvava vauva voi kuolla. Kirjoittaja selitti: sinulle paljastettiin synnin, pimeyden ja kivun elämää tuhoava voima, se tuhoaa elämän ytimestä kauneuden ja sopusoinnun ja raastaa surua. Kuitenkin linnun kuolema voi kirkastaa kuoleman myyttisyyden ja yleismaailmallisen merkityksen. [1]) Hyvin syvästi. Jos kieltäydymme kohtaamasta kuoleman arkipäiväisyyttä – me kuolemme – se voi järkyttää, jopa pikkulinnun kuolema, sitäkään kokemusta väheksymättä.

”Luulemme kestävämme kaikenlaista, mutta tämä Jumalan luoma astia on hauras ja arvokas…”

Kuolemantuomiosta pastori totesi: ”Olisi parempi, jos minulla olisi valta sanoa ’älä tapa’”. Selittänee, että murhaajalle tämä laki olisi pitänyt lukea vuosia aiemmin – ehkä hän oli kuullut mutta ei tiennyt. ”Kuolemantuomio ei täytä kenenkään tarpeita. Kuolema vain erottaa perusteellisesti. Uhria ei voi herättää henkiin… Omaiset eivät hyödy millään tavalla. Kuoleman kanssa ei ole voittajia. …tuomitut tarvitsevat Jeesusta…” (39) Tämä on työ, jossa ei voi väsyä, siksi siinä oltava siunaus mukana, kutsumus, johon Jumala antaa voimansa. Hyvin monet vangit tulivat uskoon, tai olivat sellivuosinaan tulleet uskoon. Heillä oli syvä rauha asettuessaan kuolinpedille. Jotkut vangit olivat olleet vankilassa vuosikymmeniä, ennen kuolemantuomion julistamista – tätä en käsittänyt, mutta se on USA.

Koska oikeusprosessi voi kestää vuosia tai tulee esiin jotain uutta, omaisen tuska toistuu ja uudistuu. ”…uhrin elämässä kaikki palautuu tuskaan... uhrin kaikki pahat tunteet yhdistävät hänet tekijään, yhteys ei katkea, vaan myrkyttää koko elämän…”. Uhrin (usein raiskaus) selviytymisen prosessiin pitää kuulua uhrina olemisen jälkeen kokemus selviytyjänä ja lopuksi elämä taistelijana. Tähän prosessiin ainakin USA:ssa tuntui olevan heikosti resursseja. Israelissa ja Suomessakin ainakin luvataan traumaterapiaa ja tunnistetaan PTSD-oireet; saako oikeaa ja tarpeeksi tukea on eri asia.

Pastorin työhön kuului sovittelutapaamiset, jota anoi uhrin omainen, yleensä saattoi olla äiti, jonka lapsi oli ollut murhaajan käsittelyssä. Parhaita kohtaamisia olivat olleet sellaiset, joissa uhrin äiti antoi anteeksi ja halusi halata lapsensa murhaajaa. Kumpikin oli uskossa, joten heillä oli yhteinen kieli puhua asiasta. Halaaminen, sen paremmin kuin muukaan kosketus oli kielletty, mutta oli poikkeuksia. Vanki itki ja väitti, ettei ole anteeksiannon arvoinen. Tätä ei voi käsittää, jos ei itse ole kokenut tuota tuskaa, jonka näissä kohtaamisissa kumpikin osapuoli käy läpi.

”…oikeudenmukaisuus on sitä, että saa, mitä ansaitsee. Laupeus sitä, että ei saa sitä mitä ansaitsee, ja armo sitä, kun saa jotain, mitä ei ansaitse.” (128)

”Behringer nousi autosta, katsoi taivaalle ja veti syvään henkeä. Sitten hän sanoi, että oli hyvä päivä kuolla ja astui ovesta hymyillen.” (131)

Pastorin työ oli palkitsevaa, kun ihminen muuttui, uhrin tai uhrin omaisen elämä jatkui, hän voimistui. Moni kuitenkin jäi katkeruuteen, tiedämme, ettei kosto koskaan tyydy ja ihminen ei voi hyvin. ”Lopulta tulee hetki, jolloin ihminen ei enää halua kantaa sydämessään vihaa ja saadakseen rauhan pitää antaa anteeksi toiselle” (128). Sehän on selvä: pitää ajatella oman elämän hyvinvointia, koska loukkaaja tai tuo murhaaja ei välitä pätkääkään miten toinen voi.

Anteeksiantaminen toikin paljon ajatuksia kirjailijalle, jonka oli vaikea prosessoida oman elämänsä kipuja, mutta hän muuttui. Itse voisin kuvata anteeksiantamattomuutta ja kostoa myös kivirekenä tai raskaana reppuna kiviä täynnä, näitä vedetään elämään mukaan ja joskus ihmetellään, miksi elämä on niin raskasta.

Kirja on pysäyttävä ja jo ensi aukeama sai suorastaan lumoutumaan. Aihe on erittäin rankka – jo senkin takia, että joku tekee ammatikseen, työkseen tällaista. Olla osallisena myrkkyruiskeitten kanssa, vartijana, lääkärinä. Ja pastorina. Toivottavasti Suomenkin vankiloissa on kristillisen arvon ja tuonpuoleisen elämän ymmärtäviä työntekijöitä niin papeissa kuin vartijoina ja johtajina, vaikka ketään ei tapeta. Jokainen elämä on arvokas ja kunnioitettava – ei elämä pääty kuolemisen hetkeen ja siksi pitää kertoa elämästä kuoleman tuolla puolella.

---

[1]) L.Paune, 1998, 207