Mitä on totuus

 

 

Tuomittu syylliseksi

Vääristeltyä totuutta on aina ollut, tänäänkin, maailmamme ei ole muuttunut miksikään. Millainen tilanne voi valheellisesta muokata totuuden – vaikka jokainen voi tunnistaa sen vääräksi?

Se on tarkoituksellista, se palvelee jonkun vallanhalua. Ja pahuuden kasvua. Puolitotuuskaan ei ole totuus tai korkeintaan sivuasiasta, yleensä ei sekään ole totuutta, tai todistaja ei ole kuunnellut, kuullun ymmärtäminen on vajaata, suodattavat kuulolaitteet. Löytyy niitä, jotka innostustaan julkituovat oman mielipiteensä – saada mainetta, tämäkin on vallanhalua. Sitten on niitä, jotka menevät massaan, eivätkä tiedä, ajatellut, mistä on kyse. Miten helposti kansalaiset vaihtavatkaan käsityksiään: kuka kertoo kiinnostavimmin.

Näin kävi taannoisessa oikeustapauksessa, joka sinänsä oli laiton. Yhtäkkiä ihana Jeesus olikin suuren luokan huijari, koska pappien ja virkamiesten täytyi olla oikeassa, eikä agitaattoreista ollut puutetta. Arjen tullessa etusivun uutinen oli vaihtunut, kukaan ei muistanut omaisten surua; kiinnostavampaa oli rosvo-Barabbaan elämänkerta, hänhän tässä sankari oli.

 

Tapaus Barabbas

Niin siellä oli eräs mies, jota sanottiin Barabbaaksi, vangittu muiden kapinoitsijain kanssa, jotka kapinassa olivat tehneet murhan… Mk.15:7,15

Roomalaiset vihasivat juutalaisia – tunne oli molemminpuolinen. Valloittajan laki, silloinen oikeus- ja rangaistuskäytäntö, määräsi ristiinnaulitsemisen, kiduttamisen, kuolemantuomiot rikollisille ja kapinoitsijoille, ja paikka oli näkyvä ja näytös brutaali. Tuomion syy saattoi olla mielenosoitus Rooman valtaa vastaan, lisäksi Barabbas taisi olla syyllinen murhaankin – kenties roomalainen sotilas oli kuollut. Syytös maanpetoksesta oli lavastus, sen Pilatuskin tajusi. Barabbas edusti juutalaisten kansallista vapautta ja hänellä oli kannattajansa myös temppelin ylimystössä; itsestään selvää, hänet haluttiin vapaaksi. Viime tipassa tullut vapaus yllätti Barabbaan. Risti oli tehty hänen mitoilleen, mutta Jeesus sopi siihen aivan hyvin.

 

Se totuuskysymys

Huomaamattaan Pilatus ohitti Jeesuksen sanat varsinaisen pidätyksen syyhyn, jota hän kysyi. ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Pilatus sanoi hänelle: "Mikä on totuus?" Joh.18:37-38

Kaiken mekkalan keskellä Pilatus mietti rauhassa totuutta, ehkä asia oli askarruttanut jo pitkään, jospa Jeesus osaisi neuvoa häntä. Miehellä oli suuri metafyysinen ongelma; mitä totuus itsessään on, miten sen tunnistaa ja mikä on sen merkki, miten totuus tulee käsittää, entä missä se sijaitsee. Pilatukselle pieni hetki Jeesuksen kanssa oli miellyttävä ja sopiva, varmasti mies tunnisti hetken ristiriidan. Totuuden käsittäminen on edelleen ongelma filosofeille ja ajattelijoille. Tämä tilanne: Jeesushan oli syytön, ei voida kieltää, sinänsä mikään ongelma, mutta kansan pelottava mekkala pakotti maaherran heikoksi miellyttäjäksi. Totuuden syvin olemus jäi tunnistamatta, eikä käsien pesu auttanut.

 

Pahuus sallii kidutuksen johtamistapana

Ja muutamat rupesivat sylkemään häntä ja peittivät hänen kasvonsa ja löivät häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle: "Profetoi!" Oikeudenpalvelijatkin löivät häntä poskelle. Mk.14:65

Tuskin roomalainen laki salli juutalaisten kiduttaa temppelissä heimolaisiaan, tuskin moiseen oli juutalaisillakaan ohjesääntöä. Mutta nyt papit sallivat ja lupa yllytti kidutukseen, kerrankin huvin vuoksi. – Jeesus pysyi Jumalan vallan alla ja oli vaiti.

Ihminen ei siedä olla jonkun vallan alla, halu olla erillisenä Jumalasta aiheuttaa sisäisen tyhjyyden, ongelma on kapinassa. Kapina kuului ristille, koska sen alku oli paratiisissa. Kaikki pyrkimyksemme hallita omaa elämäämme ja asioitamme, (ilman Jumalan tahtoa) ovat siemeniä kapinaan. Yhtä lailla Pilatuksen päätös – oman aseman turvaaminen – oli kapinaa: välinpitämättömyys.

Päätöksen seurauksena sotilaat pukivat hänen yllensä purppura-vaipan, väänsivät orjantappuroista kruunun. Räikeydellä luotua roolia saattoi pilkata ja häväistä ja tyydytyksen saatuaan he riisuivat viitan, roolin. Vaikka viitta poistettiin, sen jälkeen todettiin Jeesuksen ansainneen tuomionsa, hänhän oli nyt syyllinen. Sotilaat eivät tehneet mitään laitonta, toteuttivat vain sitä, minkä esimiehet ja tuomio oikeuttivat. – Mutta kaksinkertaisesti kidutusta – sanat eivät riitä...

 

Kosto on pahuutta

Ihmisen halu kostaa saa tyydytyksen veren vuodatuksen kautta, kun näkee toisen kärsimyksen, kivun ja nöyryytyksen. Toisinaan vihan kohteen ei tarvitse olla oikea ja mitä tuskallisempi näky, sitä suurempi tyydytys: Kukaan ei saa olla parempi kuin minä, eikä kukaan saa olla minun tahtoni yläpuolella, ja minun totuuteni on totuus! Ylimielisyys, halu hallita, sanoa toisen paikka maailmassa. Koston aikaansaama ratkaisu ei koskaan tyydyty; käärme janoaa edelleen verta ja sieluja.

 

Rooli

Kun kansan ylin auktoriteetti käyttää valtaansa vääristellyn totuuden mukaan, se tulee antaneeksi alemmille viranomaisille ja kansalle luvan mielivaltaan ja vainoon. Kristityille maailmassa joku tulee pukeneeksi roolin, siis ei välttämättä ole totta, riittää että sai luvan pilkata ja vainota. – Eikä kukaan huomaa, onko annetulla roolilla mitään tekemistä ihmisen itsensä kanssa. Sitä ei edes kysytä! Näemme ajan merkkinä vääristellyn totuuden – ja roolit. Eikä kukaan tule väliin. Tai jos tulee, media huutaa punaisena ihmisoikeuksia, vedotaan yleiseen mielipiteeseen ja omaan totuuteen – mitkä kummallisella tavalla vääristyneet...

 

*

Onneksi Pilatus ei joutunut lehdistön hampaisiin, mutta joutui pitämään omana tietonaan tuskallisen syyllisyytensä ja rasvasi kuivia käsiään lopun elämänsä. Toisaalla Barabbas huomasi, että Toinen kuoli hänen puolestaan. Barabbaalle vapaus ja totuus olivat eri asia kuin Jeesuksella. Aamuauringossa Barabbas levitti vahvat käsivartensa, veti raitista ilmaa sisäänsä: tätä on vapaus, olipa lähellä: ”Ja nyt jatkamaan kapinaa.”

Me olemme kaikki barabbaita, me vain jatkamme…  Tosin Jeesus ei ole enää ristillä, mutta synnit on kuitattu – preesensissä. Vapaus ja totuus on tässä. Mitä tulisi tehdä?

 

*

Harva tietää, mitä – jospa joku sanoisi 3/3

Miksi pahuus lisääntyy

Miksi nimenomaan Jumalan pitäisi poistaa paha: ihminen ei tarvitse Jumalaa muuhun. Täytyyhän ihmisen tehdä jotain? Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi maailmassa on pahaa – on opetettu kysymään, mutta ei kuulla. Siispä, jos Jumala poistetaan tai kuolee, on edelleen pahaa, ja tästä johdonmukaisesti Jumalaa ei voi syyttää onnettomuuksista tai kärsimyksestä. ”Koska Jumalan poistaminen ei poista ongelmaa – se poistaa ratkaisun” (A.Markkanen). Toisaalta, oletetaan että kaikki haluavat tehdä hyvää, mutta miksi pahuus lisääntyy.

 

I Päättely

1. Jumalaa ei ole olemassa

2. Pahaa on edelleen olemassa

3. Siispä paha ei ole Jumalasta johtuva

 

 II Päättely

1. Ihminen on hyvä

2. Ihminen ei tarvitse Jumalaa

3. Siispä pahuus tarvitsee ihmisen

Ihmisellä on aina vapaus valita, ihminen ei valitse pahoja tekoja, vaan jättää valitsematta ja ottamatta vastuuta (Heberlein). Kypsymättömät aikuiset ovat alttiimpia pahuudelle, koska eivät ajattele kriittisesti (Peck). Jos asioita ei kyseenalaista, ei ajattele tai vertaa, ei pysty erottamaan pahuuttakaan, eikä löydä Totuutta. Jo toisen ihmisen loukkaaminen on pahuutta, se on vallankäyttöä. Jos mielessä on vähänkin pahuudelle tilausta, eli sallii itselleen jotain siitä, ei tule erottamaan piiloutunutta pahuutta vaan ihminen saattaa kiinnittyä siihen. Moni sulkee mielestänsä pahuuden vaihtoehdon ”en minä ole paha, siksi tuo toinenkaan ei voi olla sitä.” Vaikenemallakin hyväksytään vääryys ja pahuus, siksi se saa kertaantua, se on vetäytymistä välinpitämättömyyteen.

*

Maailma on luotu tiettyjen lainalaisuuksien alle ja Luoja itse on sitoutunut niihin – mutta ihminen rikkoo niitä joka päivä aiheuttaen itselleen tuhoa. Jumala ei ole kärsimyksen ja pahuuden aiheuttaja, mutta Hän opettaa sen avulla luoduilleen jotain. Vesi ja tuli: sanotaan että ne ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, tämä ei poista niiden tarpeellista olemassaoloa ihmisen maailmassa. Veteen voi hukkua mutta ilman vettä emme selviä. Tulipalo metsässä on kauhistus, mutta takassa se on suloista.

Jos väität, ettet ole valehdellut koskaan – mitä nyt pieniä mitättömiä – olet auttamattomasti valehtelija ja lopussa osasi on sama kuin murhaajan: ei mitään eroa tuomiossa! Aika paha juttu. ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” Ilm.22:15
– Itseäni aikoinaan järkytti tämä tieto; tosin ymmärsin – uskossani tiesin kuuluvani taivaan kirkkauteen – on oltava huolellinen ajatuksistani, mutta entä muut, jotka eivät tiedä... Koirien kanssako samalla viivalla?

Ihminen luopuu toistuvasti Jumalasuhteesta – ne ensimmäiset ihmiset sen aloittivat, kun hyväksyivät valheen ”ette suinkaan kuole… ja …tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." (1.Ms.2:5) Se on halu olla irti Jumalasta, ei siedetä että olisi joku määräilijä. Eikö kukaan huomaa, kuka tai mikä muu nyt määrää. No, miten tähän pahuus liittyy? Se on siinä, ihmisen sielussa, dna:ssa, ajattelussa. Se on kapinaa auktoriteettia vastaan, koska jokainen haluaa olla Johtaja ja ottaa vallan ainakin itsestään – mieluummin tosistakin, sanoa toisen paikka, kieltää ajattelemasta. Jotkut käyttävät sananvapaus-käsitettä selventääkseen valtansa.

Pahuus – miten siitä pääsee irti, saadaan poistettua? Mehän ihmetellään yleistä pahoinvointia – pahuus on moninkertaistunut.
 

Ratkaisuja

Jeremia kirjoitti talteen jotain missä pahuus ilmenee ja miten se voidaan nitistää.
– Kun te aamuisin jaatte oikeutta, tuomitkaa oikein ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä… Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta. (Jer.21:12,22:3)
– Voi sinua, joka rakennat talosi vääryydellä, yläsalisi ilman oikeutta, joka panet miehet työhön mutta et maksa heille palkkaa! Sinä sanot: "Minä teen itselleni ison palatsin, avarat yläsalit, laitan talooni ikkunat, paneloin sen setripuulla ja maalaan punavärillä." Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi, että sinulla on komea torni? Kyllähän isäsikin söi ja joi kyllikseen, mutta silti hän huolehti siitä, että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus. Siksi hänen kävi hyvin. Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin. Joka näin tekee, hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! (Jer.22:13-17)

Raamatussa se lukee – ota tai jätä! Tiesihän Jumala alun alkaenkin mikä ihminen on: kapinassa ja valehtelija aina ja ikuisesti. Ihminen pilasi alkuperäisen asemansa – omenapuuta emme voi syyttää. Mutta Jumala ratkaisi ongelman ihan itse, Hänellä oli rankka ratkaisu, jota kukaan muu ei voinut tehdä. Vain synnitön ja viaton saattoi korjata tapahtuneen virheen, syyllisyyden. Mikä on meidän osuutemme nitistämisessä?

 
Paras ratkaisu on: anteeksianto ja anteeksisaaminen. Kuvittele millaista olisi elää vapaana, ilman katkeruutta, vanhaa kaunaa, ei vihollisia, ei pelkoja ja vihaa. Se on taivaan kulttuuria! On mahdollista. Jos kaikki ihmiset eläisivät ”anteeksiantamisen kulttuurissa”, tuskin pahuudella olisi tilaa, tukehtuisi. Tuo kulttuuri toimii vain ja ainoastaan yhdellä tavalla ja se on mullistavaa ja hyvin vaikeaa. Vaikeus: miten voi antaa anteeksi läheisen murhanneelle tai jollekin, joka on aiheuttanut elämää vaikeuttavan vamman? Se on ihme, johon tarvitaan juuri tämä Jumalan sovituksen rakkaus, ristin kosketus. Se on mahdollista.

Mitä pahuuden valtaan tulee, sillä on raja, jonka yli se ei pääse, Jumalan asettama. Mutta Pahalla on kiire, sen aika alkaa olla lopussa, se tulee saamaan ansionsa mukaan: Pahuus, Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen…. Ilm.20:14

 

 Aleksi Markkaselta  lisää aiheesta

Lähde:

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Peck M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja, 1989

 

Pahuus kumpuaa ainakin osin heikosta itsetunnosta 2/3

  

Pahuus ja julmuus pelkistää toisen ihmisen esineeksi

Vallanhalu ei tyydyty, sivuoire on vallan saaneella epäluulo, paljastumisen pelko, koska mielessä on jonkintasoinen tietoisuus omasta heikkoudesta: vallan voi menettää, joku on pätevämpi. Kun ihminen saa vallan, hän huomaa hankkivansa lisää valtaa, syntyy ikään kuin aukko, mahdollisuus, mikä innostaa tehdä ihmisistä valtansa alle kelpaavia, muokattavia. Kuitenkin itsevarmuudessa väijyy aina kauhu, hän lakkaa luottamasta kehenkään: joutuu asemansa vangiksi. On yksinäinen. Tiedostamaton vainoharhainen taju ratkaistaan sysäämällä vastuu muille. – Näin toimi mm Iosep (Josiph) Stalin. Kun hän sai halvauskohtauksen, kollegat eivät uskaltaneet koskea häneen eivätkä kutsua lääkäriä – jospa hän toipuu ja kostaa. Ei kukaan voinut auttaa, mutta Jumala tiesi mikä mies on, salli näin käyvän. Stalin sai mitä halusi, myös seuraukset ja nöyryytyksen. Hänen aivonsa olivat ”pehmenneet”, kalkkeutuminen ja tukokset olivat muuttaneet jopa persoonallisuutta. Sekin pitää tajuta, että ihmisen pahuus aiheutti toisille äärimmäistä tuskaa – ei Jumala!

Valtaan päässyt ihminen hallitsee oman edun tavoittelun, liioittelun, valehtelemisen ja on röyhkeä, etsii menestystä. Kaikki vallanhalut, niin oikealla kuin vasemmalla toimivat aivan samalla ideologialla, koska luontainen pahuus muuttaa ihmisten välisiä suhteita ja vaikuttaa tapaan katsoa maailmaa (Heberlein). Pahuus ja julmuus sikiävät tietyistä ideologioista, teorioista ja utopistisista filosofioista, joilla ei ole mitään tekemistä elämän kanssa. Tästä voi löytää todisteita tutkimalla vaikka Lev Trotskin elämänkertaa.   Pahuus ilmenee teoissa JA sanoissa JA ajatuksissa – ja uutissivujen kommenteissa JA SOMEssa.

Ehkä emme edes huomaa, miten itsessä kannamme pahuutta vastattaessa ”samalla mitalla”; valta sanoo, että on oikeus (tosin joillakin ei). Mielestäni on oltava tarkka ajatuksistaan, jos aikoo syyttää muita. Todennäköisesti ”samalla mitalla” sisältää pettymyksiä. Vaikkapa pettymys Jumalaan, kun ei tullut vastausta juuri kun ahdisti. Siihen on kätevä etsiä taakankantaja, vastuun siirtäminen. Tai kun ei vastattu: Jumalaa ei ole. Ok. Jumalan syy, kun kärsimme, loukkaannumme sanoista, ahdistaa, tunteet pelkkää kauhua. Kenet otat syylliseksi, kohde? – Jos ihmisellä on joku jumala käytössä, miksi onnettomuudesta tai kärsimyksestä tuleekin asiaksi syyttää kristittyjen Jumalaa, eikö Buddha aiheuta mitään? Miksei Buddhaa syytetä? Niin ja toisaalla politiikassa pahuus kuvitellaan näin: jos Israel saadaan poistettua kartalta, koska on pahin – ok olotila helpottaa ja vielä jos Jumalakin sitten lakkaa. Häiritsemästä. Vastuun pakoiluako? Pahuutta on monenlaista.

 

Terveen ajattelun ihminen tuntee usein vastenmielisyyttä joutuessaan pahan ihmisen kanssa tekemisiin, tai voi tunnistaa jonkin asteisen vaivautuneisuuden. Mikäli pahuus on peitellympää, vastenmielisyys kehittyy pikku hiljaa, tulee halu vältellä ja paeta tuon tunteen aiheuttajaa. Pahuus on vastenmielistä, koska se saastuttaa tai tuhoaa ihmisen, se on yleistä pahoinvointia – se ei tunnu hyvältä.

Koska olisit kuullut hyviä uutisia tv:stä – eihän nyt toki, sehän voi synnyttää SOME-raivon pelkästä kateudesta.

 *

Pahaa ei vain tapahdu, sitä tehdään – sanotaan korkeintaan ”noin ei olisi koskaan saanut tapahtua.” Kun tuo ajatus herää, tiedämme jo olevamme tekemisissä pahuuden kanssa. Pahuus pahantekijässä itsessä on mm. velttoutta – se on yksi perimmäisiä syntejä, välinpitämättömyys on toinen, ovat kyllästymistä jumalallisuuteen. Ihmisessä luonnostaan pahuuden siemen estää katumuksen, koska ihminen on tottunut kieltäytymään kaikesta, mikä vaatisi vaivaa ja ärsyyntyy jo ajatuksesta joutua auktoriteetin alle. Näin annamme pahuuden kertaantua.

 

Paha on edelleen paratiisin käärmeessä ollut perkele – sillä on ote, pihdit, ihmisen synnistä, se portti tai aukko, josta pahuus saa luvan tulla sisään. Paha taistelee elämää vastaan ja on kasvanut... ”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä...” (Ilm.12:9) Pahuus on ihmisen ongelma, ihmisen on otettava siihen kantaa, koska Käärmeen siemen vaikuttaa ihmisen dna:ssa.

Tähän ongelmaan on ratkaisu: anteeksianto, Jumalan armo on suurta ja ylenpalttista. Muista: Kaikenlaisen vainon ja pahuuden vallanhalun edessä, seiso suorana ilman pelkoa: muista hengittää, Jeesus on kanssasi voittajana. Valitse elämä.

*

Hlevnjuk,O.V, Stalin,  uusi elämänkerta, Otava, 2019

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Pursiainen Ch., Trotski, Gummerrus, 2012