Musta joutsen -ideologia

 

Lauri Järvilehdon Myrskyhevonen -kirjasta (Tammi,2026) muutama ajatus, sen verran mielenkiintoista, että jotain pitää niistä minunkin koostaa. Ja sekoittaa mahdollista lukijaa lisää.

Kirjassa siteerataan fil. Nassim Taleb’n ajatuksia. Musta joutsen kuvaa äkkinäistä muutosta, jota on mahdoton ennustaa, sillä on mittavat usein maailmanlaajuiset seuraukset. Musta joutsen on poikkeava, tavanomaisten odotusten ulkopuolella, siinä ei menneisyydessä mikään viittaa sen mahdollisuuteen. Äärimmäisen suuri vaikutus sillä on ihmisluontoon ja se saa meidät keksimään selityksiä jälkikäteen, mikä tekee siitä selitettävissä olevan. Yllättävää, vaikka etukäteen ei nähdä asiain tilaa, niin jälkikäteen spekulaatioille annetaan tilaa ja samoin uusille käsitteille. Onko tulkinnat totuutta – no meillä on nykyään jokaisella oma totuutensa.

”Mustat joutsenet ovat tuntemattomia tuntemattomia.” Kuten harmaatkin joutsenet, joiden todennäköisyys on pieni, mutta niihin ei ole kiinnostusta valmistautua. Mustat joutsenet ovat ”puhtaan” yllättäviä. (33) Mustiin joutseniin liittyy näkökulmaongelma. Jouluporsaan näkökulma on hämmentävän erilainen kuin teurastajan, koska possut elävät toistuvia päiviä, eivätkä ymmärrä tulevaisuutta. Toisin sanoen mustat joutsenet – tutkijoille ja päätöksentekijöille – eivät ole mustia kaikille. (37)

Tästä päästäänkin yleistykseen, mistä ”musta joutsen” termi on tullut kadunkulkijan tietoisuuteen. Verrataanpa vaikka lastenkirjojen kuvituksia. Pöyhönen&Livingston (Kumma,2023) tunnetaitojen kirjassa Miun leikkikavereissa on mustan joutsenparin lapsia – suomeksi ja totuuden mukaan ilmaistuna (mitä ei kirjassa kerrota) mustat joutsenet ovat homopari ja heillä tietysti mustia pikkuisia. Musta joutsen on siis yllättävä, poikkeuksellinen löytö – jollaista ei tiedetä olevan olemassa, mutta todellisuudessa sitä ei kukaan voi toisinkaan väittää, vielä vain ei ole löydetty.  Ihan kuin lentävästä teekannustakaan ei ole todisteita ettei se olisi olemassa!

B.Russell: Joku voisi väittää, että jossakin Maan ja Marsin kiertoratojen välissä Aurinkoa kiertää pieni posliininen teekannu. Väitteen esittäjä ei kuitenkaan voisi vaatia muita hyväksymään väitettä vain sillä perusteella, että he eivät kykene osoittaman sitä epätodeksi. Koska kiertoratojen välillä kulkevaa teepannua ei sen pienen koon vuoksi voitaisi Maasta havaita, ei voida olla täysin varmoja, että radalla ei ole tuollaista pannua. Monien pseudotieteiden väitteet edellyttävät uskomista tällaisiin teepannuihin. (Minerva,Edita,2016, Johdatus filosofiseen ajatteluun/lukio)

Musta joutsen on ilmiö, tarkoittaa ei ole olemassaolevaa. Kuulostaa mustien joutsenien olevan akateemisten kehittämä ideologia ilmiölle, jonka halutaan ”kertovan” jotakin – lähinnä sisäpiirille. On toki hienoa, kun keksitään uusia sanoja ja käsitteitä – joku saa sormenjälkensä historian aikakirjoihin – ja ilman sellaisia ei kielemmekään kehittyisi.

C.S. Lewisin sanoin: saatamme alkaa rakastaa tietoa – sitä että itse tiedämme – enemmän kuin sitä, mitä tiedetään: emme koe iloa lahjojen käytöstä vaan siitä, että nuo lahjat ovat meidän lahjojamme, tai mainetta, jota ne tuovat. (Perussanoma, 2026,s.58)

Minua häiritsee kuitenkin joku seikka – miten sen osaisin kirjoittaa, sanoittaa…

Musta joutsen – käsite on jo syöpynyt ihmismieliin. Se on käytössä jopa lastenkirjoissa, puhumattakaan ihmisarvosta tai jokapäiväisistä valinnoista, joita teemme mm. parisuhteissa. Musta joutsen ei onneksi ole tunnustettu ihmisoikeusmääritelmä, silti se soluttautuu muuallekin kuin kansainvälisyyden, politiikan, talouden, tekniikan, filosofian ja akateemiseen ajatteluun ja toimintaan.

Minkäs teet.

Ehkä tärkein mikä nyt puuttuu, on vertailu. Mihin asioita pitäisi verrata? Jos ei tiedä totuudesta, siitä, mitä se on, aika vaikeata on pysyä suoralla tiellä. Asioita joita tulee miettineeksi, täytyy verrata johonkin, ehkä entiseen ”tietoarkistoonsa”, muistin kiintolevyltä löytyviin. Mutta jos sieltä ei löydy termiä musta joutsen, mitä sitten. Meille suomalaisille on tuttu kansallislintu joutsen. Se symboloi luonnon puhtautta – voisiko siihen liittää myös ajattelun puhtaus, tunnettu ja ennalta arvattava tietoisuus. Pelkästään tähän vertaaminen jo avaa asiaa. Lopullinen totuus – se mikä ei pala tulessa – löytyy Raamatusta.

Meille kerrotaan mustasta ja pimeydestä, kokemuksesta tiedän, että yhden kynttilän sytyttäminen poistaa pimeyden, se tulee paljastamaan myös mustien joutsenten ideologian harhauttavan vaikutuksen. Olkoon, että Järvilehto vetää termin teknologian ja historian tapahtumiin, kuten Trumpin 2. valinta presidentiksi, yhtenä kulmakivenä historian yllätyksinä. Minusta Trumpin valinta ei ollut yllätys – vaikka Järvilehto ymmärtää valinnan vaikuttaneet mustan joutsenen tavoin. Mutta miksi juuri mm. Trump, miksei Netanjahu?

Järvilehdon joutsenten aikajana (s.35) jätti Israelin tapahtumat huomiotta.

*

Tosiasiahan on, että Israel on ajannäyttäjämme! Mitä ja miten siellä tapahtuu ja toimitaan, myös miten Israeliin maailmassa suhtaudutaan, on ymmärrettävä ”käsitteet” oikeassa näkökulmassa. Kyllä yllätyksiä löytyy! – Raamatusta voi lukea, kuinka Habakuk odotti vastausta nähdäkseen tulevat tapahtumat Jumalan näkökulmasta. Jumala käski sitten kirjoittaa antamansa näyt aikakirjoihin, koska ne odottivat vielä omaa aikaansa. Ahdas aika oli Israelilla ja lupaus oli, että Babylon tulee kaatumaan, mutta Israel nousee. (Hab.2) – Maailman kristityt lukevat ja tuntevat tulevan, ei ole yllätyksiä, joita ei ymmärretä, koska luemme Raamattua. Tosin ei siellä selitetä selvällä suomenkielellä kaikkea (eipä siihen aikaan ollut sanoja droonille eikä ydinpommille). Jälkikäteen spekuloinnit eivät ole tarpeen, todetut vain vahvistavat tiedettyä,  ja luottamusta Jumalan Sanaan.

Trump kuuluu yhtenä vaiheena ajan virrassa pelkkänä kirveenä, kirveen työnä. Ja se, mitä Lähi-idässä – ja Israelissa tapahtuu, muuttaa maailmamme.

- Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi.(Jes.54:16,17)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kennelyskä ja ketunkeuhkomato

Koirasta en olekaan hetkeen kirjoittanut

Ehdimme helmikuussa muutaman kerran hiihtämään – koiralla ei ollut suksia, mutta se otti vauhtia, laukkasi ladulla – kevyt askel, ei jättänyt juuri jälkiä – tai sitten poukkoili vieressä. Se nauttii juoksemisesta. Väliin sen vainu otti jotain ja olin lentää kumoon, kun se pinkaisi oikealle kauas, tai vasemmalle suoraan. Sitten tuli yskä. Kaikki jäi kesken. Luntakaan ei riittänyt pitkälle keväälle, sukset pantiin säilöön.

Kävelyt ja lenkkeilyt jäivät lyhytmittaisiksi, kun yskä otti voimille. Luulin – ja ehkä olikin – kennelyskä; pari lääkäriäkin sitä epäili. Yskä paheni vaan. Kun koira hyökkäsi keittiössä pallon perään, se yski kun otti pallon kiinni, rasitus ei tuntunut sille hyvältä. Silti se ei antanut periksi, rymisteli normaalisti, mutta huomasin, sen olo ei ollut parasta. Menimme ensin röntgeniin ja verikokeisiin, saimme yskänlääkkeen (toimii kuulemma, vaikka oli maksan puhdistukseen tarkoitettua), sitten kuukauden köhinän jälkeen menin toiselle lääkärille ja hän mietti, verikokeista ja oireista voisi päätellä olevan kyse loisesta.

Enpä ole ennen kuullut sellaisesta kuin ketunkeuhkomato, kuulosta karmealta. Netistä löysin blogin, muista kenen, saattoi olla eläinlääkärin. Siellä oli kuva keuhkosta, no siitä mitään käsitystä saanut, kamala joka tapauksessa. Kun antibioottikuuri oli loppu, otettiin tehomatokuuri, ohjeessa 3 päivää. Yskä ei loppunut. Oman käden oikeudella annoin neljännen päivänkin, ja meinasin vielä yhden lisää. Yskä loppui, kerta kaikkiaan loppui siihen, neljänteen päivään. Koira virkistyi heti ja oli valmis vaikka ja mihin.

Ressu, yskittää niin kovin

Olin miettinyt rasitusastmaa, sydänoireita ja ja… En ole koira-ammattilainen: tämä on mun eka sessu. Vaikka meillä on ollut koiria, ne olleet metsäläisiä, kaukana urbaanista tavasta elää, haisivat ja ryömivät ulkona kopissaan ja söivät vain isoja nappuloitaan – tyytyivät vähään. Sinänsä sääli muistaa, kun jäivät niin vähälle hellyydelle. Käytin hanskoja kun silitin koiraa – se haisi ulkokoiralle ja turkin rasva tarttui käsiin. Niitä käytettiin metsässä, toista hirven jäljilläkin, eikä ne sairaita olleet, luonnonmukaiset. Jos koira oli syönyt jotain sopimatonta, se piti paastoa tai oksensi ja paastosi. Siitä muuten opin, että niin pitäisi ihmisenkin tehdä: jos ei maha voi hyvin, ei sitten syödä, juodaan vaan.

Ketunkeuhkomato tulee luonnosta ja koska jackrusselini napsii suuhunsa mitä milloinkin, löytää vaikka mitä, ei tarvitse ihmetellä. Luin että loisen väli-isäntä on kotilo, etana, kastemato, ehkä meidän tapauksessa lisäksi päästäinen jonka näin koiran hotkaisevan erään kerran pihan ulkopuolisen pellon reunalla, niiden kastematoraatojen (hangella!) lisänä. Epäilen päästäisen olleen variksen repimä, ehkä se oli käynyt lämmittelemässä ketun jätöksessä, näitä elukoita kun pellolla liikkuu – muun muassa.

Eipä hyödytä ärjäistä koiralle, koska se jo nappasi ennen kuin itse ehdin reagoida. Kuonokoppaakin on kokeiltu ja siihen se reagoi: jos aikoo napsia, tulee koppa päähän – ei kiva.

Lunta odotellessa siedämme kesän.

Satu suuresta avioerosta

Lewis, C.S_Suuri avioero, Kirjapaja 2014 (1946)

 

Kirjan nimi on harhaanjohtava, tosin tarina kertoo hyvän ja pahan avioerosta. Lewis halusi osoittaa, miten mahdotonta on hyvän ja pahan yhdistäminen: sulauttaminen. Ero tullaan todistamaan.  Kyse on haamujen turistimatkasta helvetin esikartanoista taivaan ruohikoille, missä erilaiset uskonnolliset ajattelut ja filosofiat esiintyvät kovin naurettavina. Hyvän ja pahan erottaminen, valintojen tekemisen vaikeus ja armo ovat pääteemoja. Helvetistä päin katsottuna taivas näyttäytyy inhottavana, vastenmielisenä ja asukkaat ylimielisinä. Nuo ajatukset meissä eivät tunnu missään eikä miltään, mutta tavallisen yleisesti – asiaan perehtymättöminä – voimme todeta ne paikkansa pitäviksi.

Ero

Sitten kun Jumala nousee: kun Aika tulee, Jeesus astuu alas ja Jerusalem on oleva hänen astinlautansa. Tämä on fakta ja pitää kutinsa. Hän tuo tullessaan uuden taivaan ja uuden maan. Tämän voisi kuvitella Lewisin mielikuvilla näin: … auringonnousu ampui Ajan kuoliaaksi ja ajoi pakoon kaikki kuvitellut ja epätodelliset muodot. ”Aamu, aamu on tavoittanut minut ja olen haamu…” kauhistui minä-kertoja (s.156). – Mitä tästä tarinasta jäi käteen? Ainakin sen opin, että tahdon pitää puhtaana suuni ja ajatukseni ja erottaa mielen tavat helvetin tavoista toimia. Helvetissä kaikki on väärin. Minä kuulun taivaaseen ja siellä kaikki on oikein ja totta.

”Paha voidaan nollata, mutta siitä ei koskaan kehity hyvää” – tämä on fakta, kuuluu luontoon, luonnollisuuteen. Jos pahuus saa koskea jotakin, saa se hyvän pilaantumaan. Ruoste autossa ei tee autosta hyvää. Eikä aika paranna mitään – jos joku niin on voinut edes uskoa; se korkeintaan unohdetaan. Että eteenpäin katsomisessa jotenkin joku voisi korjaantua tai eheytyä? (Tietysti, jos ja kun yliluonnollinen on Jumalan valinta ja lahja ihmiselle, ihme on eri asia, eikä nyt puhuta siitä.)

Kun ei ole kokenut totuutta muulla tavalla kuin abstraktin älyn kautta, odotuksena on luulo ”totuuden…lopullisuuden ideassa olevan jotakin jäykistävää ja pysähtyneisyyttä, mikä tuhoaa sielun tehokkaammin," koska mitään janoa johonkin valmiiseen totuuteen emme halua edes etsiä: ”se olisi piste älylliselle ajattelulle.” Haluamme kyseenalaistaa kaiken, ja siten jäädä ikään kuin roikkumaan pelkkään spekulaatioon, löytämättä asiaa itseään. Luonnonmukaista, mutta miksi ei löydy halua perehtyä? Siksi koska luottaminen omaan älyyn on luja – kiveen hakattuna – epäily voi paljastaa itsessä majailevan pienuuden. Tämä on helvetin totta.

Sekin tulee huomattua, että ihmisten kesken löytyy valitettavaa kateutta. ”Mielialat näyttävät nykyään olevan huonommin hallittavissa kuin koskaan aiemmin,” sanoi kirjan minä-henkilö jo 1940-luvulla. Ajallisuutemme tunneilmasto, pahuuden olemassaolo heijastuu ehkä helvetin seurakuntakokouksista, ovat jopa sieltä lähtöisinkin. Kukaan ei ole todistanut toisinkaan! Saattaapi joku pohtia helvetissäkin – kuten kirjan piispa – kristinuskon erilaisia versioita, miten se toimisi paremmin, miten kristinuskosta olisi tullut parempi, jos Jeesus ”olisi saavuttanut täyden miehuuden”. Unohdettaisiin vain risti. Ei tuo outoa ole: ylösnousemus aina ollut kiistelty ja kiistetty. Tuskin ratkaisu löytyisi helvetissä.

Oletamme tosiaan, ettet voi mennä ”sinne kaikkien noiden ihmisten joukkoon tällaisena. Ajattele nyt, he näkevät sinut!” Tarvitaan jotain menestymisen näkyvää.  Eikä ne annakaan kaivattua turvaa; petosta vain ei myönnetä, peljätään paljastumista, jokin estää tulemasta ”valoon”. Joku toinen taas ”mariseminen on tullut tavaksi” – kyllästymme heihin. Helvetin tapa heijastuu ajattelussamme. Taivaassa tuo kaikki on poissa – et tarvitse sitä – uskalla astua totuuden sisälle, koska taivaan tapa on ihana.

 

Oikeassaoleminen löytää sukulaisia helvetissä

”Rakkaudettomien ja itse itsensä vankilaan sulkeneiden vaatimus, että heidän pitäisi saada kiristää koko maailmankaikkeutta; ennen kuin heidän onnensa olisi tyydyttävää – heidän ehdoillaan, kukaan muu ei saa maistaa iloa.” (147) Tämä tässä, jos mikä, on todellisen älyn ylistystä, kuka nyt rakkaudesta puhuu! ”He halusivat laajentaa helvetin, tuoda sen ruumiillisesti taivaaseen, jos suinkin voi.” Käännytysintoiset haamut – edelleen, vaikka kuolleet – kehottivat autuaita ravistamaan irti kahleensa, pakenemaan onnellisesta vankilastaan, repimään paljaaksi… ja ottamalla ”taivaan omakseen yhteistyössä helvetin kanssa”. Miten brutaali ehdotus! Pahuus ja hyvyys eivät voi yhdistyä! Ei pimeys ole voimaa, jo yhden kynttilän valo saa pimeyden väistymään! – Jumalan ydin on hyvyys ja hyvyyden ydin on Jeesus, johon kaikki palautuu ja laajenee. A-teistinen maailmamme tuntee sen älykkyyden, jota muka tarvittaisiin taivaassakin – helvetin kontrollissa. Pimeyden pahuutta ei voi viedä edes taskussa taivaaseen, vaikka jotkut takovat yin&yang-parkkikolikkoja pysähdykseen ja jäykistämiseen.

 

Pienuus vs suuruus

Koko helvetti on …”pienempi kuin atomi”… joten kelpaamattomuuden, arvostelumielen tai muilla elämää alentavilla sanoilla ja ajatuksilla ei ole painoarvoa (kevyttä) verrattuna iloon – tämä on syytä muistaa kun valitaan sanoja sanottavaksi. Sillä kaikilla yksinäisyydellä, ahdistuksilla, vihalla, kateuksilla, haluilla ei ole minkäänlaista havaittavaa painoa (tunnettavuutta) helvetissä, missä vain epäluottamus ja kateus haisevat sumussa. Helvetti omistaa myös kaiken, mikä ei ole todellisuutta ja sen tarve syöttää syvältä lähteviä valheita ihmiseen, tulee paljastetuksi. Kadotettu sielu ei ole mitään, se on kutistettu, sulkeutunut itseensä; hänen nyrkkiänsä ei voi aukaista vastaanottamaan lahjaa, hampaat kiristyvät yhteen, suuta ei avata ravinnolle, ja silmät pysyvät tiukasti kiinni etteivät näkisi (151). Mitä tällä kaikella olisi tekemistä taivaan suuruuden, ihanuuden ja todellisuuden kanssa!

Hän laskeutui nelinkontin maahan … ja osoitti ruohonkorren kärjellä halkeamaa maassa. Se oli niin pieni, juuri havaittava.  ”Halkeama, josta tulitte, ei varmasti ole tätä suurempi. Matka ei ollut pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, bussi ja te sisällä kasvoitte suuremmaksi…” jotta haamut saattoivat tulla Kuoleman varjon maasta Elämän varjon maahan. (149) Niiden todelliset ajatukset ja arvot heijastivat helvetin pahuudesta, mitättömyyden pienuudesta, mistä taivaan iloiset henget eivät tienneet mitään.

*

Eräs ystävä oli tutkinut tarkkaan atomeita ja muita tuollaisia pieniä asioita tieteen alalta ja kertoi kvarkeista, piti niistä luennon. Ymmärsimme sitten Jesajan sanoja uudella tavalla.

- Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän --- Kaikki kansakunnat ovat niin kuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä. Jes 40:15-17

 

*