Arjalaisuuden trauma - Torey Hayden

 Hayden, Torey Auringonkukkametsä, Otava, 1997

Harvemmin tulee mietittyä – en ole edes törmännyt julkisuudessa puhuttavan – mihin ja miten ne vauvat, joilla natsit ”jalostivat” arjalaisuuttaan raiskaamalla naisia luvan kanssa Hitlerin vallan aikana. Vauvat todennäköisesti otettiin pois äideiltä ja vietiin… mihin. Missä he ovat nykyisin, miten voivat ja miten heidän elämänsä on toiminut, perhe ja seuraava sukupolvi. Ehkä heiltä tunnistetaan outoja ja valtavia henkisiä kipuja, ahdistuksia ja katkeruutta, sellaista jonka syntyä ja alkua ei voi tietää. Ehkä siitä ollaan Saksassakin hyvin hiljaa, syystä, asian kivusta ja tuskasta. Sen ymmärtää.

Kirja, jota juuri luen, käsittelee tätä traumaa – äidin traumaa, kaiken muun vankileirillä olon lisäksi. Miten suojaton on nainen miehen voimia vastaan.  Kirjassa nainen edelleen etsii (elävät ehkä 70-lukua) vauvaansa kuumeisen pakkomielteisesti kuin takaumana, ja löytääkin ”sopivan” lapsen (6v) ja saa lopulta poliisin ovelleen ja vaatimuksen mennä psykiatrille. Äiti ruokki pojan ajatteluun heidän yhteisestä historiastaan, mikä tietysti tuli pojan kotiin tiedoksi. Kukapa isä ja äiti tällaista sietäisi. Perhe on lujilla ja elää äidin tuskan ehdoilla. Yhdeksänvuotias kuopus kastelee sänkynsä tuon tuosta.

Kirja kerrotaan minä muodossa, 17-vuotiaan tyttären näkökulmasta, siitä, miten järkyttynyt hän on, kun vähitellen tulee kuulemaan äitinsä mielenterveyden ongelmien syitä ja elää niiden kanssa taistellen isänsä rinnalla. Isä meni aamulla töihin (häneltä riitti rauhoittelua, hellyyttä ja rakastaminen) ja tytär oli sopiva jäämään kotiin, pois koulusta – lukion kevään viimeiset kuukaudet – olemaan äidin seurana. "Äiti, siitä on kohta 40 vuotta, ei hän ole enää lapsi..." Äiti saattoi karata joen varrelle tapaamaan pientä poikaa… 

Ihmisen mieli on kummallinen, trauman jättämä muistikuva voi olla jotain muuta, siinä ilmenee jotain vääristyneenä, ei mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Kuten Walesin Kukkametsä, kallioisella vuoren rinteellä.

Rankka kertomus joka tapauksessa, uskon että on jonkun elämä: kirja omistettu ”Maralle”.

 

*

Olen lukenut Toreyn kirjoja paljon, tämä oli erilainen: romaani. Monet ovat lukeneet hänen kirjojaan, tiedän. Kirjailija on erityisopettaja ja psykologi, joka erikoistui erittäin vaikeitten lasten ongelmiin, mm mutismiin. Hän oli todella pätevä ja johdonmukainen, kirjoissaan hän kertoo myös pettymyksistä ja epäonnistumisista.

Pääasiassa kirjat ovat ns. tapauskertomuksia, tositarinoita. Kertomukset lapsista, joita oli eri tavoin kohdeltu kaltoin – sana kuulostaa mitätöimiseltä, kun muistaa millaisista oloista lapsia tuli Toreyn tutkimuksiin. Kirjat ovat mielenkiintoisia (joo, on loukkaava sana), kuin elämänkertoja, selviytymistarinoita. Toivottavasti ovat todellisuudessa jatkuneetkin hyvin; sehän on kirjan ulkopuolella, mitä kirjan päättymisen jälkeen elämä jatkui. Joissakin kirjoissa kerrotaan, että Torey sai postia myöhemmin: kiitos ja heillä menee hyvin.

Mieleen on jäänyt eräs tapaus. Pieni suloinen poika, joka ei ”suostunut” puhumaan. Isoisä syytti äitiä, joka oli säikky ja hiljainen. Työ turhautti, Torey joutui luovuttamaan, mutta sitten ikään kuin vahingossa jotkut palaset loksahtivat paikoilleen ja aukeni uusi hoitopolku. Suloisella pojalla oli todella fyysinen ongelma, eikä sen takia voinut puhua. Torey kävi ihanan lapsen kanssa kaupungilla, mikä oli ilmeisesti jollain lailla luvatonta. He poikkesivat jäätelökioskille. Lapsi epätoivoisesti yritti ilmaista mitä halusi. Hän lopulta murtui itkuun, kun Torey vihaisesti pakotti sanomaan… ja myyjä oli hämillään. Kunnes myyjä oivalsi: hän osoitti yksitellen mitä lapsi tarkoiti, halusi, ja selvisi, että hän halusi jäätelönsä kuppiin ja lusikan. Ei siis tötteröä! Se oli yksi pala joka yhdisti monta asiaa myöhemmin. Hän ei pystynyt nuolemaan tötteröjäätelöä. Vanhemmat ilmeisesti ymmärsivät ongelmasta jotain, mutta isoisän ankaruuden takia siitä ei puhuttu. Torey tuki heitä ja lopulta perhe sai rohkeutta pakkaamaan tavaransa ja kadota Amerikan laajaan maastoon – isoisää pakoon ja piiloon. Lapsi tuli saamaan runsaasti mm. viitomaopetusta ja muuta terapiaa menetettyjen vuosien takia. Lapsi oli älykäs ja terve reipas suloisuus. Suosittelen: Hiljaisuuden lapset.

Musta joutsen -ideologia

 "Mitä on ollut, sitä vastakin on, ei mitään uutta auringon alla."

Lauri Järvilehdon Myrskyhevonen -kirjasta (Tammi,2026) muutama ajatus, sen verran mielenkiintoista, että jotain pitää niistä minunkin koostaa. Ja sekoittaa mahdollista lukijaa lisää.

Kirjassa siteerataan fil. Nassim Taleb’n ajatuksia. Musta joutsen kuvaa äkkinäistä muutosta, jota on mahdoton ennustaa, sillä on mittavat usein maailmanlaajuiset seuraukset. Musta joutsen on poikkeava, tavanomaisten odotusten ulkopuolella, siinä ei menneisyydessä mikään viittaa sen mahdollisuuteen. Äärimmäisen suuri vaikutus sillä on ihmisluontoon ja se saa meidät keksimään selityksiä jälkikäteen, mikä tekee siitä selitettävissä olevan. Yllättävää, vaikka etukäteen ei nähdä asiain tilaa, niin jälkikäteen spekulaatioille annetaan tilaa ja samoin uusille käsitteille. Onko tulkinnat totuutta – no meillä on nykyään jokaisella oma totuutensa.

”Mustat joutsenet ovat tuntemattomia tuntemattomia.” Kuten harmaatkin joutsenet, joiden todennäköisyys on pieni, mutta niihin ei ole kiinnostusta valmistautua. Mustat joutsenet ovat ”puhtaan” yllättäviä. (33) Mustiin joutseniin liittyy näkökulmaongelma. Jouluporsaan näkökulma on hämmentävän erilainen kuin teurastajan, koska possut elävät toistuvia päiviä, eivätkä ymmärrä tulevaisuutta. Toisin sanoen mustat joutsenet – tutkijoille ja päätöksentekijöille – eivät ole mustia kaikille. (37)

Tästä päästäänkin yleistykseen, mistä ”musta joutsen” termi on tullut kadunkulkijan tietoisuuteen. Verrataanpa vaikka lastenkirjojen kuvituksia. Pöyhönen&Livingston (Kumma,2023) tunnetaitojen kirjassa Miun leikkikavereissa on mustan joutsenparin lapsia – suomeksi ja totuuden mukaan ilmaistuna (mitä ei kirjassa kerrota) mustat joutsenet ovat homopari ja heillä tietysti mustia pikkuisia. Musta joutsen on siis yllättävä, poikkeuksellinen löytö – jollaista ei tiedetä olevan olemassa, mutta todellisuudessa sitä ei kukaan voi toisinkaan väittää, vielä vain ei ole löydetty.  Ihan kuin lentävästä teekannustakaan ei ole todisteita ettei se olisi olemassa!

B.Russell: Joku voisi väittää, että jossakin Maan ja Marsin kiertoratojen välissä Aurinkoa kiertää pieni posliininen teekannu. Väitteen esittäjä ei kuitenkaan voisi vaatia muita hyväksymään väitettä vain sillä perusteella, että he eivät kykene osoittaman sitä epätodeksi. Koska kiertoratojen välillä kulkevaa teepannua ei sen pienen koon vuoksi voitaisi Maasta havaita, ei voida olla täysin varmoja, että radalla ei ole tuollaista pannua. Monien pseudotieteiden väitteet edellyttävät uskomista tällaisiin teepannuihin. (Minerva,Edita,2016, Johdatus filosofiseen ajatteluun/lukio)

Musta joutsen on ilmiö, tarkoittaa ei-olemassaolevaa. Kuulostaa mustien joutsenien olevan akateemisten kehittämä ideologia ilmiölle, jonka halutaan ”kertovan” jotakin – lähinnä sisäpiirille. On toki hienoa, kun keksitään uusia sanoja ja käsitteitä – joku saa sormenjälkensä historian aikakirjoihin – ja ilman sellaisia ei kielemmekään kehittyisi.

C.S. Lewisin sanoin: saatamme alkaa rakastaa tietoa – sitä että itse tiedämme – enemmän kuin sitä, mitä tiedetään: emme koe iloa lahjojen käytöstä vaan siitä, että nuo lahjat ovat meidän lahjojamme, tai mainetta, jota ne tuovat. (Perussanoma, 2026,s.58)

Minua häiritsee kuitenkin joku seikka – miten sen osaisin kirjoittaa, sanoittaa…

Musta joutsen – käsite on jo syöpynyt ihmismieliin. Se on käytössä jopa lastenkirjoissa, puhumattakaan ihmisarvosta tai jokapäiväisistä valinnoista, joita teemme mm. parisuhteissa. Musta joutsen ei onneksi ole tunnustettu ihmisoikeusmääritelmä, silti se soluttautuu muuallekin kuin kansainvälisyyden, politiikan, talouden, tekniikan, filosofian ja akateemisen ajattelun toimintaan.

Minkäs teet.

Ehkä tärkein mikä nyt puuttuu, on vertailu. Mihin asioita pitäisi verrata? Jos ei tiedä totuudesta, siitä, mitä se on, aika vaikeata on pysyä suoralla tiellä. Asioita joita tulee miettineeksi, täytyy verrata johonkin, ehkä entiseen ”tietoarkistoonsa”, muistin kiintolevyltä löytyviin. Mutta jos sieltä ei löydy termiä musta joutsen, mitä sitten. Meille suomalaisille joutsen on tuttu kansallislintu. Se symboloi luonnon puhtautta – voisiko siihen liittää myös ajattelun puhtaus, tunnettu ja ennalta arvattava tietoisuus. Pelkästään tähän vertaaminen jo avaa asiaa. Lopullinen totuus – se mikä ei pala tulessa – löytyy Raamatusta.

Meille kerrotaan mustasta ja pimeydestä, ja kokemuksesta tiedän, että yhden kynttilän sytyttäminen poistaa tilasta pimeyden: valo tulee paljastamaan myös mustien joutsenten ideologian harhauttavan vaikutuksen. Olkoon, että Järvilehto vetää termin teknologian ja historian tapahtumiin, kuten Trumpin 2. valinta presidentiksi, yhtenä kulmakivenä historian yllätyksinä.

Minusta Trumpin valinta ei ollut yllätys – vaikka Järvilehto analysoi valinnan vaikuttaneen mustan joutsenen tavoin. Mutta miksi juuri mm. Trump, miksei Netanjahu? Järvilehdon joutsenten aikajana (s.35) jätti Israelin tapahtumat huomiotta.

Tosiasiahan on, että Israel on ajannäyttäjämme! Mitä ja miten siellä tapahtuu ja toimitaan, myös miten Israeliin maailmassa suhtaudutaan, on ymmärrettävä ”käsitteet” oikeassa näkökulmassa. Kyllä yllätyksiä löytyy! – Raamatusta voi lukea, kuinka Habakuk odotti vastausta nähdäkseen tulevat tapahtumat Jumalan näkökulmasta. Jumala käski sitten kirjoittaa antamansa näyt aikakirjoihin, koska ne odottivat vielä omaa aikaansa. Ahdas aika oli Israelilla ja lupaus oli, että Babylon tulee kaatumaan, mutta Israel nousee. (Hab.2) – Kristityt lukevat ja tuntevat tulevan, ei ole yllätyksiä, joita ei ymmärretä, koska luemme Raamattua. Tosin ei siellä selitetä selvällä suomenkielellä kaikkea (eipä siihen aikaan ollut sanoja droonille eikä ydinpommille). Jälkikäteen spekuloinnit eivät ole tarpeen, todetut vain vahvistavat tiedettyä, luettua, ja luottamusta Jumalan Sanaan.

*

Mitä sitten Trumpista? Trump kuuluu yhtenä vaiheena ajan virrassa pelkkänä kirveenä, kirveen työnä. Ja se, mitä Lähi-idässä – ja Israelissa tapahtuu, muuttaa maailmamme.

- Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi.(Jes.54:16,17)

*

Toistuvasti luen jostain, että maailmaa muutti Ranskan vallankumous, kerrotaan, että sillä oli "mittavat maailmanlaajuiset seuraukset", en tiedä. Mittavia muutoksia on ollut sitä ennen, niistä voi lukea mm. Raamatusta. Kuten vedenpaisumus. Toisaalta tärkeimpiä ajanmerkkejä on ollut Jeesuksen syntymä ja ylösnousemus – ne muuttivat maailmaa eniten. Kielsit sen tai et, et voi jättää huomiotta: se oli "valon joutsen".

 

Kennelyskä ja ketunkeuhkomato

Koirasta en olekaan hetkeen kirjoittanut

Ehdimme helmikuussa muutaman kerran hiihtämään – koiralla ei ollut suksia, mutta se otti vauhtia, laukkasi ladulla – kevyt askel, ei jättänyt juuri jälkiä – tai sitten poukkoili vieressä. Se nauttii juoksemisesta. Väliin sen vainu otti jotain ja olin lentää kumoon, kun se pinkaisi oikealle kauas, tai vasemmalle suoraan. Sitten tuli yskä. Kaikki jäi kesken. Luntakaan ei riittänyt pitkälle keväälle, sukset pantiin säilöön.

Kävelyt ja lenkkeilyt jäivät lyhytmittaisiksi, kun yskä otti voimille. Luulin – ja ehkä olikin – kennelyskä; pari lääkäriäkin sitä epäili. Yskä paheni vaan. Kun koira hyökkäsi keittiössä pallon perään, se yski kun otti pallon kiinni, rasitus ei tuntunut sille hyvältä. Silti se ei antanut periksi, rymisteli normaalisti, mutta huomasin, sen olo ei ollut parasta. Menimme ensin röntgeniin ja verikokeisiin, saimme yskänlääkkeen (toimii kuulemma, vaikka oli maksan puhdistukseen tarkoitettua), sitten kuukauden köhinän jälkeen menin toiselle lääkärille ja hän mietti, verikokeista ja oireista voisi päätellä olevan kyse loisesta.

Enpä ole ennen kuullut sellaisesta kuin ketunkeuhkomato, kuulosta karmealta. Netistä löysin blogin, muista kenen, saattoi olla eläinlääkärin. Siellä oli kuva keuhkosta, no siitä mitään käsitystä saanut, kamala joka tapauksessa. Kun antibioottikuuri oli loppu, otettiin tehomatokuuri, ohjeessa 3 päivää. Yskä ei loppunut. Oman käden oikeudella annoin neljännen päivänkin, ja meinasin vielä yhden lisää. Yskä loppui, kerta kaikkiaan loppui siihen, neljänteen päivään. Koira virkistyi heti ja oli valmis vaikka ja mihin.

Ressu, yskittää niin kovin

Olin miettinyt rasitusastmaa, sydänoireita ja ja… En ole koira-ammattilainen: tämä on mun eka sessu. Vaikka meillä on ollut koiria, ne olleet metsäläisiä, kaukana urbaanista tavasta elää, haisivat ja ryömivät ulkona kopissaan ja söivät vain isoja nappuloitaan – tyytyivät vähään. Sinänsä sääli muistaa, kun jäivät niin vähälle hellyydelle. Käytin hanskoja kun silitin koiraa – se haisi ulkokoiralle ja turkin rasva tarttui käsiin. Niitä käytettiin metsässä, toista hirven jäljilläkin, eikä ne sairaita olleet, luonnonmukaiset. Jos koira oli syönyt jotain sopimatonta, se piti paastoa tai oksensi ja paastosi. Siitä muuten opin, että niin pitäisi ihmisenkin tehdä: jos ei maha voi hyvin, ei sitten syödä, juodaan vaan.

Ketunkeuhkomato tulee luonnosta ja koska jackrusselini napsii suuhunsa mitä milloinkin, löytää vaikka mitä, ei tarvitse ihmetellä. Luin että loisen väli-isäntä on kotilo, etana, kastemato, ehkä meidän tapauksessa lisäksi päästäinen jonka näin koiran hotkaisevan erään kerran pihan ulkopuolisen pellon reunalla, niiden kastematoraatojen (hangella!) lisänä. Epäilen päästäisen olleen variksen repimä, ehkä se oli käynyt lämmittelemässä ketun jätöksessä, näitä elukoita kun pellolla liikkuu – muun muassa.

Eipä hyödytä ärjäistä koiralle, koska se jo nappasi ennen kuin itse ehdin reagoida. Kuonokoppaakin on kokeiltu ja siihen se reagoi: jos aikoo napsia, tulee koppa päähän – ei kiva.

Lunta odotellessa siedämme kesän.