Miten marttyyriksi päädytään, miten se koskee

 

 
Unessa luin jotakin Raamatusta, mutta se jäi kesken, kun heräsin. Kun kerran olin hereillä, rukoilin, että löytäisin ko. kohdan.  Ja sain sen: Matt 10:21
- Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät.
- Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman.(v1992)
Mietin mitä tämä tarkoittaa, en muistanut unesta mitään.
Sitten mieleeni tuli sana: yhteys.
 
Jos ei ole ystävien välillä todellista yhteyttä eikä löydy yhteistä huolenpitoa, se on alku marttyyriudelle. Se on vainon siemen. ”Ja veli antaa veljensä…ja isä lapsensa… kuolemaan…” Perheessä siis! Luottamuksen puute, petturuus, kaksinaismoraali, pahuus, valheet. Yksin jääminen.. Onhan monia sanoja ja ajatuksia, joita voidaan liittää ei-yhteyteen – tilaan, josta puuttuu lempeys, rakkaus, huolehtiminen.  Ja kun puuttuu uskovien välinen yhteys, elämä voi olla puutteita täynnä ja hankalaa. Kun sitten kristinusko kielletään, tunnustavana kristittynä voi elämä tulla jopa vaaralliseksi. Kehen voi enää luottaa.

*
 
Mikä estää yhteyden?
”Valta ei turmele, vaan pelko vallan menettämisestä turmelee.” Se on yksi vainon syy.
”Uskovat eivät tiedä olevansa Jumalan temppeli.” Älä ole ylpeä.
”Jokaisella sama tarve, kertoa ja puhua. Kuka kuuntelisi?” Ei kukaan.
”Kiire ja oman hyvän etsiminen.” Itsekeskeisyys.
”Kun ei jaksa jäädä kuulemaan…” Ihan tarpeeksi ahdistusta muutenkin.
”Mua ei kiinnosta…” Ajatukset muualla, tehty kiire.
”On vaikeata antaa jonkun auttaa mua.” Pärjättävä ihan itse.
”En tule ulos piilosta… pieni sydän täynnä…” Pelottaa, nöyryytys.

 
Moni uskova pohtii hengellisyyttään lähinnä ajatusmaailman ja pään ajatusten mukaan, eikä välttämättä voi hyvin; todellinen usko ei voi olla päässä, aivot eivät ymmärrä uskoa; usko kasvaa hengessä. Jostakin jonkun sanat tähän: ”Nykyisin joidenkin uskovien henki on kovin heikko, koska he eivät ole rakentaneet sisäistä ihmistään… laiminlyöneet sisäisen ihmisensä. Jumala puhuu henkeemme – ei päälle” (ei siis aivoissa). Koska Jeesuksen Henki asuu hengessämme, Hän puhuu sieltä käsin. Yksilönä tulee vahvistaa uskoa, jotta tietää ja tuntee ajan merkit ja kuulee oikein.
 

*

Ihme on siinä, että yleensä elän ja hengitän – se on ilmi selvä tieto Luoja-Jumalan rakkaudesta. Siksi saan omistaa todellisen rauhan.

”Vallankumouksellista on kun ihminen muuttuu – se aiheuttaa vastustusta.” Mihin vertaat? Voit olla vaarallinen vallan omistajalle.

”Syvimmät ajatukset ovat sydämessä.” Sydän on kipeä, se ei voi puhua.

”Oksat vihannoivat vain puussa pysyen... Kiitämme perheestämme.” Hedelmä kasvaa oksassa vain olemalla.

Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset toistemme rinnalla. Ilman kateutta.

Olispa ystäviä jotka tietävät, mitä minulle kuuluu.

Taas sama juttu - joulu!

 

Tämä tapahtuu aina uudelleen joka vuosi

Kuten tämänkin tekstin tein vuosi sitten ja sitä edellisenä

Onko mikään muuttunut?  Suunta ainakin löytyy: ihminen alkaa olla kyllästynyt jouluun ja siihen markkinanäytelmään jota pääasiassa kauppiaat - tai ne jotka haluavat rahasi - pyrkivät luomaan illuusioita "hyvästä joulusta". On Suomeen tullut jo ajatus X-mas - mikä lie. No tuntematonhan se yleensä x.

Tässä vanhat ajatukset jälleen toistona - kuten kaikki muukin joulussa. 

Seimiasetelma, jota meille ikuisuuksien ajan on esitelty joulukorteissa on tosiaan aikansa elänyt. En ole juuri ”joulukortteja” nähnyt kuin sattumalta, yleensä niissä kuvataan jotain muuta kuin päivänsankaria. Seimikuvat ovat kai peräisin myöhäisen keskiajan roomalaisten taiteilijoitten kuvauksia katolisesta ja sentimentaalisesta äiti-Mariasta ja valtavasta kyvystä yhdistää luomakunta. Seimikuvissa yhdistyy luonnon tasapaino, on rauha, valkeus ja turvallisuus. Vielä enemmän se kuvaa nykyaikaamme, vihreän ideologian ydintä, eikä siten ole aikansa elänyttä.

Ekologinen talli ja vastasyntyneen hygieniaongelma

Kuten Leena Huima sanoi jo 1990-luvulla puheessaan: ”hevosen lämmin henkäys lämmittää lasta”: ei ole häiriöitä ihmisen ja eläimen rinnakkain elossa. Kun otetaan totuus, ymmärretään, että tallissahan haisee, se ei ole hygieeninen paikka synnytykseen, puhumattakaan eläimistä, jotka ehkä viettivät yönsä suojassa; sontaa varmasti kylkiä myöten, siellähän ne ovat maate. Ei siihen aikaan ollut hevostyttöjä harjaamassa turkkeja kiiltäväksi ja puhtaaksi. Joku väitti, että siellä olisi ollut jopa kameli – ja se kuulemma haisee erinomaisen pahalle. Miksei vihreä liike voisi ottaa tämän aiheen vakavasti ja korottaa sen ihanteeksi siitä, että Jeesus itse kunnioitti luontoa ja sen elinvoimaa syntymällä sen keskelle?

Kuusessa on taikaa

Minulla on enkelikortti, jossa kauniit naisenkelit laskeutuvat taivaasta kuusipuu käsivarsillaan. Tämä taitaakin olla vihreälle liikkeelle parasta, hyvin feministinenkin. Toisaalta ihmettelen, miten taivaassa olisi puita ja mitä viestiä puut tuovat. Ei kuusipuu ainakaan pelastanut ketään, mutta se ei liene enkelien ajatuskaan; joten voi olla että ovat vain taiteilijan ajatus-harhauttama.

Joulukuusen alle laitetaan lahjat, latvaan tähti ja koristeita oksille. Vanha perinne kertoo mielenkiintoisen näkökulman tästä. Ihminen siis palvoo puuta, koristelee sen, kantaa ja antaa sille lahjoja ja jossain perinteisiin on kuulunut tanssi puun ympäri. Eikös kuulosta viattoman hauskalta jouluiselta. Jos sitä katsoo palvontakohteena, tulee kummallinen sekavuus ajatuksiin.

Lapsia saa pelotella

Uskomatonta! Helppoa on lapsia pelotella joulupukilla, ollapa kiltti saadakseen lahjoja. Kiltti pitää olla koko elämän - jotta saa lahjoja. Mutta uhrataanpa ne ensin kuuselle. Sen jälkeen katsotaan, miten selvisit kiltteyden kanssa. Entäs tämä: pelottelepa sillä, että Jumala saattaisi loukkaantua ja rangaistakin, jos et ole kiltti, tulee kuumia kiviä.  Tai olet ansainnut sekopäisen maineen. 

– Entä jos Jumalan mielestä ohitat parhaan lahjan, Hänen alkuperäisen tarkoituksensa? Olkoon Hänellä oikeus pahastua, kun Lahja ei kelvannut. Sekin pelottaa.

Eikös nyt tunnukin nyt siltä, että olen näillä muutamilla sanoilla vienyt kaiken kivan joulusta.

Tunnelmointia

Koska minulla on huono muisti, en muista kaikkea, mitä kuulin jokin aika sitten näistä joulun ”kivoista” perinteistä. Siksi tämä teksti on taas toistoa edellisestä vuodesta. – Sen voisin kuitenkin mainita, että joulu ja juhlaa yleensä vietetään jonkun asian ja tapahtuman muistoksi - olennaista. Monet juhlat, kuten joulu (ja halloween) ovat tosiasiassa nykyään pelkkiä outoja kummallisia uususkonnollisia tapahtumia, (kauppiaitten juttu?) joita toistetaan tavan takaa. Ei kysytä haluatko tuollaisia. Kun on aina tehty niin! Syy puuttuu juhlaan, ei ole  ”kohdetta”, siksi nämä "juhlat" ovat jäljellä vain turhauttavaa tunnelmointia. Ei tyydytä kaipausta, sen ihminen tuntee sielussaan ja pettyy. Lahjoja, kynttilöitä, ruokaa saa kaupasta, joilla tunnelma  pyritään syttymään - ah. Miksi se jättää tyhjän olon?

Miten me kaipaammekaan juuri sitä oikeata joulun henkeä, tunnetta jonka kuvitellaan tulevan, kun oikein kovasti ”yritetään tehdä” joulu. Miksi se ei tapahdu? Joulun jälkeen alkaa tyhjä, yksinäinen arki. Lahjat palautetaan kauppaan tai myydään nettikirpparilla, että vähän rahaa olisi seuraavaan tilipäivään. Leikki loppui.

Mutta Jumalaa emme voi tästä syyttää!

Mihin me tarvitsemme tällaista - jouluksi nimettyä. Mitä tarvetta sen kuuluisi täyttää.

Ja joka vuosi tämä tapahtuu aina uudelleen?

Missä se on?

Sellaista tunnetta mitä jouluun liitetään, jotain sentimentaalista, että me-yhdessä -perheenä -tunnelmaa, ihanaa rauhaa ja niin edespäin - ei ole olemassakaan. Kuka sen on keksinyt, en tiedä. Ehkä tuon odotus syntyy lapsuuden kaukaisesta toiveesta, jotain rakkauden kaipuuta, puuttuiko jotain, äidin syliä, isovanhempien rukousta, vaatimatonta ruokaa - yhdessä syöntiä. Huokaus.

Joulu voi olla vain jos Jeesus tulee elämän Herraksi, hengen, sielun ja ruumiin rauhaksi. Ja se voi silloin olla koko vuoden  ajan - ei vain muutaman tunnin jouluna.

Ensilumi ja kuvakulma

 

 

Alun perin en aikonut (enkä aiokaan) panostaa luonto-, ruoka-, käsityöaiheisiin, jätän mielelläni sen paremmille osaajille. En osaa enää leipoa, no hyvää ruokaa osaan tehdä, sellaista mistä itse tykkään, nimeän usein annoksen lohturuoaksi, kun se on sopivaa krantulle vatsalleni ja yksinkertaista; en juuri käytä valmisruokia – paitsi pizzat. Käsitöissä taas olen aika tumpelo (lasten ollessa pieniä, ompelin jotain heille), nykyään lähinnä korjaan rikkimennyttä. Jaksa miettiä. Puutarhanhoitokin on iän myöten vähän sinne päin, selän syyksi voi laittaa kun ei jaksa. Nauttisin helposta luonnonmukaisesta pihasta. Sellainen vasta työlästä olisi, joten on parempi antaa talkkarin leikata ruohokenttää ja mullatkoon perunapenkit. Kuvia otan – eli kännyä osaan käyttää – puutarhasta, metsässä, lenkillä, just sen takia, kun jokin kiinnittää huomion. Pysähdyn, katson ja sitten. Jos känny mukana, otan muutaman kuvan; osan kyllä deletoin bittitaivaalle, jos kuva ei kerrokaan mitään. Miten luontoblogia pidetään? Ei aavistustakaan. 

Se, mihin silmäni kiinnittyy poikkeuksetta, on valkoisen lumen ja menneen kesän kuivuneitten korsien ruskeat ja harmaat väriyhdistelmät. Niissä näkyvä yksinkertainen selkeys, ääriviivat, seesteisyys; en kyllästy. Toistuvasti. Pujo, Pietaryrtti, Koivun oksat, Horsma ja Koiranputken sukulaiset,  meren rannan kaislat ja Sarat. Juuri ne, jotka sojottavat lumesta koko talven, sinnittelevät lumen painoa vastaan. Ne kaikki ruskean eri sävyt lumen keskellä silmien ravinto. Kuivuneet syksyn korret ovat kauniita, mutta ovat pääasiassa kiusallisia, vaikeasti hävitettäviä rikkaruohoja, ja juuri siksi lumenvalkoista vasten maalauksellisen kaunista. Veden äärellä kuvaan saa näkyä kivet tai aaltojen huuhtomat oksat ja kasvien jäänteet. En tunne kasveja, huomataan jo tässä.

Laitan tähän just ihania kuvia, joihin en kyllästy.

Ensilumi tuli tällä viikolla. Tai oikeastaan se jo kakkoslumi; edellisviikkoinen suli muutaman tunnin sisällä. Lumessa eläinten jäljet kulkeneet pihan poikki, ovat ehkä naapurimme, elävät ja liikkuvat, ovat ottaneet oikeudeksi käyttää pihaamme – ja muittenkin pihoja. Minusta se on ihan mukavaa. Aina on lumi sulanut, kesä tullut, ja maa särpinyt veden märkyyden hyödykseen. Jumala on säätänyt meille vuodenajat ja säät, luonnon kaikkineen. Tiedän olevani lähellä luonnollista olemista, en ahdistu lumen tulosta enkä vesisateen runsaudesta, ja osaan nauttia maisemista, sieluni ravinnoksi; kaikki meitä varten on Jumala ihmisen arkeen tarkoittanut.
 

* Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Jes.55:9-10