Satu hyvyydestä

 

Voi kun on mehukkaita ajatuksia, ne maistuu niin hyvältä!

Se Yksi – merkitön, erivärinen, sivuseikka – katseli kauas aidan raosta. Kyllä, siellä oli tilaa ja aurinkoa ja vihreämpääkin.

Kukonlaulun aikaan ovi narahti, nyt vihdoin, kestipä kauan – pitikö nukkua niin. Se Yksi ei ollut nukkunut vaan oli kuunnellut toisten kuorsausta. Oli kovin ahdastakin, kun lihava isoäiti kellisti massunsa väärään suuntaan, niin ettei vieressä mahtunut muuta kuin hengittää ja siihen meni kaikki voimat. Nyt on aamu, ei muuta kuin liikkeelle ja ensimmäisenä ulos. Tuossa oli paimenen pitkät jalat ja Se Yksi kulki niitä seuraten. Ylös mäelle ja ylhäältä toista mäkeä alas, tilavat maisemat, taivas korkealla ja viileä aamu, ihanan kostea niitty, tuoksuukin vihreältä. Aamiainen ruohikolla oli jo klassinen tapahtuma, kuuluisuudetkin sen taitavat, jokapäiväistä. Se Yksi hypähteli, otti muutaman harha-askeleen ja löysi ihanan raikkaita uusia makuelämyksiä – ei kerro muille. Se Yksi vilkaisi taakseen, jep, eivät huomaa. Tuossa lisää, pitääpä laittaa muistiin tämä paikka, jospa tänne toiste – yksin. Niin, se tunnisti itsessään jo ahmatin – tunnisti ja iloitsi. Se ei ole samanlainen jumipää kuin muut, se osaa ajatella itse, ja tunsihan se paimenen jalat – ei se muita jalkoja seuraa. Kuluupa tässä muutama tunti eri makuja maistellen.

- Hetkinen… jalat… no ei juuri nyt näy, siellä ovat... No, lähellä jossain...

Niinpä se päätti ottaa nokoset heittäytyen maahan koivet harallaan kuono upotettuna ruohotuppoon, tuoksuvaan raikkaaseen heinään. Ihanaa. Väsyolo tosi valvotun yön jälkeen ei ole ihme ja massun täysi ilmoitti univelan – uni nousi päähän. Hupsista vaan, se kellahti kyljelleen kuin lihava isoäiti. Ja nukahti. Se peittyi ruohontuoksuiseen syleilyyn lähes kokonaan.

Tarhassa illalla syntyi häly. Paimen karjui hiljaisuutta, kyseli onko kaikki kotona. On, on! Eipä vaan ole, Yksi puuttuu, missäs Se Yksi on.

- Niinkö ja pah, taasko Se Yksi on päättänyt lammastella – ainakin kaksi koipea poikki. Amen.

- Jaa…  Ei se ikinä opi, onpa taas ja kuvittelee olevansa viisaampi kuin me. Amen.

- Ei näy! Pitää lähteä etsimään… taas Paimen karjaisi porukan hiljaiseksi.

- Mitä turhaa, antaa sen lammastella, kyllä routa lampaan kotiin ajaa. Amen. Ja kylmä sille tulee, mutta eikö tuo opi joskus. Amen.

- Mehän olemme täällä, kaikki 99, olemme hyviä paimennettavia. Amen. Pysymme paimenemme jalkojen tuntumassa, katsomme ylöspäin ja tottelemme. Amen. Me tunnemme säännöt ja järjestyksen. Amen. Emme ole koskaan tehneet mitään väärin – tiedäthän sen. Amen.

- Joo, mutta Se Yksi on tärkeä minulle.

Paimen harppoi pitkillä jaloillaan ylös mäkeä ja toista alas, takaisin sinne missä koko päivä oli nautiskeltu. Ei näkynyt. Se Yksi oli varmaan lähtenyt kotiin päin muiden perään, mutta eksynyt. Koska ruohikolla sitä ei näkynyt, Paimen kulki kiertäen läheiset pusikot ja kurkisti terävien kivikasojen taakse, karkeiden rinteiden koloihin ja huuteli kuoppiin. Ei näkynyt. Hän pysähtyi ja päätti rukoilla, Isä tietää, missä Se Yksi voisi piileskellä. Alkoi hämärtää, joten iso huoli nousi siitäkin, miten Se Yksi selviäisi yöstä. Pimeys peittää vihollisen lähestymisen ja harhauttaa ja voi pelottaa pientä. Paimen jatkoi huhuiluaan, lauloi tuttuja lauluja – tiesihän hän, että jokainen lammas tuntee paimenensa äänen, eikä seuraa vierasta.

Sitten. Kuului rapinaa ja ähinää ihan läheltä. Paimen kallisti päätään, terästi kuuloaan hengittämättä – suunta. Kyllä, rapina tuli läheltä, mutta missä piileksii. Hän hiipi ja pysähtyi ja taas hiipi, astui sivuun, taas pysähtyi. Hiljaa Paimen kuiskasi tuttua laulua, sitten pensaan oksat heilahtivat hiukan. Siellä Se Yksi painautui matalaksi pensaan juureen, mutta Paimen repi paljain käsin oksia sivuun, ikään kuin taistelu siinä oli käynnissä. Ohdakepiikit estivät tehokkaasti heitä kohtaamasta.

- Voi piikkipensas! Missä Se Yksi, kadonnut, kerro minulle oi piikkinen pensas.

- Täällä... voi täällä, älä löydä minua, minä en ole täällä… en halua tulla löydetyksi.

Olipa matala ulina, outo, että oliko toinenkin paimennettava eksynyt.  Paimen kumartui hämärään pusikkoon, sieltä kiilsi kaksi surullista silmää, ihan selvästi kyyneleitä täynnä. Paimen irvisti piikkien raapimisia, käsivarsista vuoti jo veri. Hän ei välittänyt piikeistä vaan kurkotti syvemmälle, sitten käsi tavoitti jotain pehmeää. Hän kiskoi turkista, lujasti, lähes väkivalloin. Se Yksi oli juuri löytymässä, mutta ei tahtonut tulla löydetyksi – ei tahtonut irrota, koska piikkipensas oli omistanut sen kokonaan, itselleen kurittanut juuriaan lämmittämään. Se Yksi oli nöyrimmin suostunut alistumaan pensaan kuriin, turkki oli siinä kiinni – vaikka oli luullut saavansa siltä suojan kylmyyttä vastaan. Olihan myöhä ja Se Yksi ilman muuta osasi ajatella, että suostuisi yöksi; muut tulisivat aamulla taas, paimenkin. Ei hätää, Se Yksi oli vakuuttanut itselleen, vaikka sydän vapisi muustakin kuin kylmästä.

Se Yksi ei tehnyt mitään auttaakseen itseään, päinvastoin. Paimen taittoi naarmuisin käsin osan oksista, jotta tuli tilaa löytää Se Yksi pensaan tyveltä. Ja onnistuihan se, koska Paimen oli vahva eikä antanut periksi.

- Onpa sitkeät oksat, ei tahdo luovuttaa. Minun lampaani, irti siitä!

Kun he vihdoin olivat vastakkain, Paimen pyrki katsomaan silmiin toista, joka vältti katseen, ja oli vastakkain kahdenlaisia ajatuksia ja tunteita.

- En minä halua... En tule mukaasi, menen aamulla kauas pois, olen ohdakkeen orjaksi tullut, minä olen piikkejä täynnä. Minusta ei ole paimenen tarhaan sopivaa, ollut koskaan, olen itsekäs ja haluan tehdä mitä mietin ja koen…

Se Yksi oli muuttunut, äänikin matalampi kuin eilen, kuin aikuisen lampaan ääni – mitä oli tapahtunut.

- Toki voit tehdä niin, mutta anna minun puhdistaa piikit ja roskat pois. Sinulla on varmasti janokin, ja voit ottaa tuomani ruoan mukaasi, jotta jaksat aamuun. Tuleekohan sinun kylmä – tiedän, olet rohkein lampaani, koska uskallat elää ilman minua. Kuulin hetki sitten suden ulinan vuorelta, tulee kylmä yö sillekin. Muut lampaat ovat tarhassa, he söivät jo iltapalaa ja kohta saavat lämmintä maitoa ennen nukkumaan menoa; vaihdoin kaikille puhtaat heinät karsinaan. Mutta jos sinua kiinnostaa lähteä seikkailemaan, toivotan sinulle turvallista matkaa. Olet sitten ilman minua ja minua harmittaa, koska minun tulee sinua ikävä.

Se Yksi katsoi maahan ja mietti väsyneenä. Paimen jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.

- Tullessani muistin, etten ole pitkään aikaan keskustellut kanssasi, en tiedä, mitä nykyään ajattelet. Mehän voisimme järjestää kunnon väittelyhetken, mutta kenen kanssa sitten aiot keskustella, jos yksin lähdet?

- Minä… minä näin, kun kaikki lähtivät, mutta tuossa reunassa oli niin meheviä makuja ja tämän pensaan takana oli aivan uusi maku, ehkä se olikin jotain myrkkyä tai huumetta, maha tuli kipeäksi… Niin tuota… Ota vain nuo piikit pois, tosin se sattuu… Aluksi. Ehkä olen ansainnut kivun…

Paimen kuuli oikein ja tutki hellästi takkuista turkkia, nyppi roskat, hyönteiset ja piikit pois yksitellen. Sitten hän kaatoi öljyä kämmenilleen ja Se Yksi sai kokovartalohieronnan voitelun kera. Hetken kuluttua Se Yksi huokaili ja rentoutui. Ehkä asiat järjestyvät, mutta se mietti yhä, jäisikö jostain paitsi jos nyt palaisi paimenen mukana – yhtään ei kyllä huvittanut ne muut, ovat ilkeitä ja ylenkatsovat, aivan varmasti. Paimen arvasi ajatukset.

- Eivät muut moiti, minä kiellän sen. Muut eivät aina ymmärrä ajatuksiasi, mutta minä ymmärrän ja olen kiinnostunut viisaudestasi, jota ammennat minulta. Sinä olet minun, minulle erityisen rakas – sen tähden, kun teetät niin paljon huolta, on minun rakastettava sinua enemmän kuin muita, jotka eivät tarvitse suurta huolenpitoa. Ne pysyvät lähelläni ja saavat tarpeensa täytettyä. Minusta riittää kaikille. Huomenna aion kuulla, mitä olet tänään oppinut maisteltuasi kaikkia uusia makuja ja tutkiessasi pensaan piikkipuheita. Uskoisin, että olet ymmärtänyt jotain mullistavaa, mutta ensin syödään ja nukutaan. Tule syliin, minä kannan sinut kotiin.

_istockphoto_

* Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän… (Mar.4: 18-20)

* Puutarhuri puhdistaa puskansa ja pensaansa, ettei löydy tauteja, eikä varkaita, vaan kaikki kasvu on hyvää ja hedelmällistä. Oksan puhdistus ei ole pelkkä ”naks” – kuten lampaan koiven katkaisu. Se on ajanjakso, jolloin puuta hoidetaan, kunnes siirrytään toiseen vaiheeseen, jolloin odotetaan uutta tuottavaa kasvua, kukkia ja hedelmiä. Jumala puhdistaa POIS sellaista, mikä ESTÄÄ siirtymisen. Jotakin pois, jota ei seuraavassa vaiheessa tarvita! (Joh 15:2)

* Mitä enemmän ihminen viljelee sieluaan, sitä enemmän hän kehittää henkilökohtaista makuaan.