Kuka valvoo tilaansa

 

pohdittu tammikuussa 2022

- - - ”Normaali” ei tule enää takaisin!  Ei saa tulla - - -

Vuonna 1997 olin Jumalan edessä erään vaikean tilanteeni johdosta; Herra tuli hiljaa ja sain avun sinä yönä. Lisäksi sain raamatunkohdan, jota en sillä hetkellä mitenkään osannut yhdistää kyseessä olevaan tilaani. Tämän korona-ajan kuluessa on tullut lueskeltua vanhoja muistiinpanojani ja tämä ko. Raamatun kohta tuntuu niin selvältä, että ihmettelen, mikä siinä oli taannoin epäselvää.

Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne…olkoon kupeet vyötetyt, lamput palavat… Odotettava Herraa... näkee palvelijansa valvovina… Millä kellonajalla tahansa… olla valmis… Ei tiedä ajankohtaa… Lk 12:34-40

Olen lukenut Habakuk, Sefanja, Haggai – järjestyksessä. Jotain näissä puhutteli viime syksyn corona-eristyksessä, ovat kuin profeettojen varotuksien pääasiasiallinen sanoma tällekin ajalle. Erityisesti Haggai. Haggai moitti kansaa, joka ajatteli vain itseään, syötävää, juotavaa, mukavuuksia. Kuten meillä kotona, koska nyt ei ole tarvinnut huolehtia kirkkotilasta.

Olemme olleet irrallamme, emme kokouksissa, jumalanpalveluksissa, ollut tapa, nyt on puuttunut uskonnollinen rutiini, liturgia, ohjelmat. Jäljellä ei ole ollut kuin neljä tuttua seinää, ikioma arki, jossa ei takuulla ole mitään erityisen pyhää – ainakaan sellaista, jota hengellisesti voisi tarkastella. Mielestäni tämä on vakavaa meille hajallaan oleville uskoville – sinne yksinäisyyden korona-hiljaisuuteen. Olethan istunut hiljaisuudessa?

Miten aikaa käytämme

Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. (Hag.1:9) Voisiko ajatella ”rauniohuoneen” tarkoittavan hengellisen elämän tilaa, sydämen uskoa, josta kristitty on itse vastuussa: ei ole ketään ”ruokkimassa”. ”Oma huone” voisi olla ne neljä seinää, arki ja työ, joita saatat tuijottaa väliin kyllästyneenä. Millaisessa tilassa sydämesi on nyt; vaikka menot ja tekemiset ovat olleet minimaalisia, eikö kumminkaan ole löytynyt aikaa pysähtyä.

"Sen tähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa.” (Hag.1: 10)

Menestys puuttui ja Haggai osoitti reikäistä kukkaroakin. Haggain sana tietysti kehotti rakentamaan temppeliä, uskovien yhteisöä: työ jäänyt kesken, kansa lamaantunut. Aivan kuten mekin, olemme vuosia olleet lamaantuneita, odottaneet ja istuneet, tyytyneet enemmän tai vähemmän annettuun, ehkä pelossa, että tämäkin viedään. Kuten nyt on käynyt! Seurakuntatilat ovat autioita – tarvitaankohan niitä enää jatkossa.

On vain koti

Pitäisi paneutua oman hengellisen huoneen – sydämen uskon kohentamiseen. Vakavasti. On lupauksia: "ja ole luja, maan koko kansa, sanoo Herra, ja tehkää työtä; sillä minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot." (Hag.2:4). Siitä seuraa menestys, ”Ja Herra herätti [papin, johtajan…] …hengen ja kansan koko jäännöksen hengen, ja he tulivat ja ryhtyivät rakentamaan…” (Hag.1:14)

Kun yksityinen hengellinen elämä uudistuu, paikkakunnan hengellinen seurakunta lujittuu. On ollut poikkeukselliset pari vuotta aikaa rakentaa rauhassa omaa hengellistä elämää, rukoilla, lukea Raamattua, opiskella ja vahvistua uskossa!

Ei niin, että meillä on ollut vain aikaa: kaikkeen omaan kivaan odotellessamme sen Vanhan Normaalin paluuta. Istumistako?  – Jeesuksen tuloa pitää odottaa, varustautua, ja SE on normaalia.

Kevättaika alkaa huhtikuulla

 

Olin lauantaina, aamupäivällä lammen jäällä hiihtämässä. Siellä ei ollut muita, vastaantulijoita: koko lampi vain minulla. Taannoin – silloin kaipasin tilaa, ilmaa, avaruutta, oli aurinkoa, häikäisyä, kunnon lentokeli suksille – olin myös yksin ja hiihtelin pitkin ja poikin. Nyt oli pieni aistimus  tuosta vanhasta. Sää tosin ei ollut kirkas, ihan keveä harso peitti taivaan, silti olisi ollut viisasta olla aurinkolasit. Tuuli etelästä – tai lännestä, ainakin se tuli vastaan samalta suunnalta kuin auringonvalo.

Välillä hiihdin hartioista asti työnnellen. Latu oli – joo, keväinen – osin turhan matala, mutta kyllä siinä urassa pysyi. Lumipeite oli pehmeää, luisteluhiihto ei onnistunut kuin paikka paikoin – siellä, missä oli tuuli ja lämpö vienyt pinnan.

Lumella näkyivät aamuisten pupujussien runsaat jäljet, ovat ilmeisesti tanssineet tai olisiko ollut jotkut juhlat…  Yksinäisen metsäkauriin jäljet kulkivat ladun poikki.  Kaverini näki näädän jäljet, minulta jäi väliin. Hän kertoi jokin aika sitten nähneensä ilveksen tassuttelut lumella. Niitä siellä kuulemma on, ovat arkoja ja piilossa metsän koloissa.

Taivaalla lenteli lokkeja, uskomatonta, että ovat jo tulleet, nyt vasta on huhtikuun ensi päivät ja lunta paljon. Onkohan merellä avointa niille… ja ruokaa. 

Sitten, kun käännyin paluumatkalle, poistumisen aikeissa, näin edessäni joutsenpariskunnan. Ne nostivat kaulaansa, kääntyivät samaan tahtiin – seurasivat liikkumistani. Tein kaaren, kiersin kaukaa, etteivät lähtisi lentoon. Takavasemmalta näin, että panivat maate, vanhanvalkea mytty keskellä valkeaa lumipeittoa. Aiemmilla hiihtosessioilla näin kokonaisen parven joutsenia lentelevän, ovat tuttuun paikkaan tulleet kesäksi nyt jo. Vanhat pesäpaikat ovat vielä lumen peitossa. Yhtäkkiä kuulin lokkien mekastuksen ja taivaalle tähyillen löysin kahden kotkan liitelyä. Aivan kuin hitaat lennokit ne kiersivät ilmamassaa koetellen. Spiraalina kohosivat kumpikin ylemmäs siipiä räpäyttämättä. Oli upea näky. Olisin voinut tuumata, että pari varistahan siellä… Mutta isoja lintuja nuo ovat, siipiväli yli kaks metriä, joten korkeutta oli reilusti.

Sukset olalle ja marssin takaisin autolle. Juosta en jaksanut tällä kertaa, vaikka aiemmin kokeilin sitäkin – sukset kainalossa. Muutamia kertoja. No, ei kannata kerskua.

Kuulin metsän pikkulintujen konsertin, mikä merkillinen ilmiö. Niillä oli kunnon juorukokous. Enpä tiedä mitä visertäjiä olivat; en tunne ääniä. Voisi olla vaikka Urpiaisia, Viherpeippoja tai Vihervarpusia, tai kaikkia sekaisin – eikö nämä ole talven lintujamme. Iloisia olivat – todella!

Jää on yli 30 cm paksu, yksinäinen pilkkijä oli paljastanut. Kyllä se minua kannattaa. Ihan tavallinen hiihtoreissu, huhtikuun sää on oikea ja ajallaan. Jumala antaa hyvyyttään ihmiselle, nautittavaksi ja iloksi.