Jotkut
potevat tarkoituksettomuuden tunteesta syntynyttä Oiretta. Yleensä ihmisellä on
tietoinen tarve löytää elämän tarkoitus. Joten elämän näkeminen mielekkäänä
edesauttaa yleistä terveyttä. On olemassa luontainen tarve löytää merkitykset
ja arvot, löytää ihanteita, jotka luovat elämään mielekkyyden. Vain siten myös
mieli paranee ja ihminen voi paremmin.
Yhtä kaikki, eksistentiaalisessa tyhjiössä ihmiseltä puuttuu traditiot ja merkitykset. Seurauksena ryhdytään matkimaan muita. Tästä taas seuraa, että ihminen on johdateltavissa ja on harhaanjohdettavana. Tyhjiö kertoo pitkästymisestä, joka voi olla jopa yhteiskunnallinen neuroosi – jo näkyvissä ja tulevaisuudessa. Nykyään on paljon elämänsä tarkoitusta epäileviä ihmisiä, jotka hakevat Oireeseen reseptin lääkäristä. Liialla vapaa-ajalla ei ”tee mitään”.
Kun pyritään vapautumaan vastuusta ongelmissa, siirretään tai torjutaan ikävät tunteet. Ajan mittaan oppii torjumaan ongelmat tiedostamattomaan osaan mielessä, mutta samalla voi syntyä Oire. Pyritään ehkä mukautumaan tuttuun yhteisöön, jonka kuuluu kantaa vastuu syntyneestä pahoinvoinnista, Oireesta. Oman vastuun pakoilu on huono juttu. Jos ihmistä kalvaa kuolinvuoteellaan ajatus, onko hänen elämällään ollut tarkoitusta ja mitä hän on saanut aikaan, saattaa huomata pelänneensä elämää, josta on sulkenut pois levottomuuden omasta kuolemastaan.
Todellisuuden
rohkea jäsentäminen on terveempää mukautumisen sijasta – vaikka se ottaisi
kipiääkin. Tällöin asetetaan vastakkain täytyy
ja tahtoa (Freud’n mukaan Id vaatii täytyy ja Ego vaatii tahdon).
Tähän Frankl lisää vielä tulisi (Mt.s.28).
Elämän jäsentämisellä voi löytää toteutettavaksi annettuja arvoja – tästä on
elämässä kysymys.
Tahtomisella
pyritään muuttamaan tietty tilanne toiseksi, jotta ajan kuluessa muutos olisi todellinen,
joko hyvä tai huono. Ihmiskunta tarvitsee arvoja ja ihanteita, mutta niiden
tulee olla oikeita ja todellisia. Arvot tulisi määrittää, jotta
tarkoituksettomuuden tunne katoaisi. Vääristynyt todellisuus ja arvo ei kelpaa
hengissä pysymisen ehdoksi. Ihanteiden ansiosta ihminen pysyy hengissä
(Mt.s.27).
Elävän
ihmisen tulisi olla tietoinen olemisestaan ja olla myös vastuussa siitä.
Tietoisuus ja vastuu ovat ihmisen perusolemuksia. Vastuullisuus olemisesta
sisältää aikaulottuvuuden, se on ”jonkinlaiseksi tulemista”. Oleminen on aina
”jonkinlaisena” olemista. Olemista ei voi olla, jos ei minä ole suhteessa sinään.
Kaikki oleminen on suhteessa olemista: ”Minä tulee Minäksi vasta Sinän
rinnalla” (Mt.s.25). Jeesus on, Hän on suhde, jossa ihmisen oleminen hyväksi, ”tulee
jonkinlaiseksi”. Erillisyys ja yksinäisyys johtuvat suhteen puutteesta myös Jumalaan.
Ihminen on otettava vakavasti, aina
Jotkut eivät tunnusta ihmisen kolmiosaisuutta (henki-sielu-ruumis). Kun ihminen saa kohtelua esineellistämisenä (”oletko se diagnoosi”), elämän tarkoituksettomuus saattaa vahvistua ja johtaa lopulta itsemurhaan. Ihminen on elävä henki, sielu ja ruumis; jokaista ihmistä tulee arvostaa. Jos ihminen menettää oikeutensa tulla uskotuksi, kokonaisena, hän kuolee, ensin henkisesti, sitten...Kun suhtaudumme toiseen ihmiseen kuin hän olisi jotain sellaista, jota kohti hän on menossa ja joka hänestä on tulossa ja kasvamassa, emme pitäydy vain siihen mitä näemme, vajaana tai jollain tavalla puutteellisena. Joku sanoi kerran: ole kärsivällinen, Jumalan työ on minussa kesken.
Ihmisen
uskoon tulee uskoa. Ihmisessä oleva uskonnollinen osa kuuluu terveeseen mieleen,
siinä on paljon Jumalan antamaa kaipuuta pyhyyteen. Jos tämä kielletään,
heitetään ikään kuin lapsi pesuvedessä pois. Uskonnollisen elämyksen ja arvon
kieltäminen on samaa kuin kyseenalaistaisi lentokoneen kyvyn lentää silloin, kun
se liikkuu maassa kuten auto.
Ihmisellä
on kyky ja oikeus valinnanvapauteen, mikä on ainutkertaista. Lähtökohta on olla
vapaa johonkin. Ei ole olemassa
vapautta jostakin, koska meillä on
vastuu. Meillä on vapaus valita suhtautumistapa, vapaus nousta kaikkien
sidonnaisuuksien ja toisen vallanhalun yläpuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti