Johanneksen evankeliumissa, toiseksi viimeinen kohtaaminen Jeesuksen kanssa korjaa kriisin ja trauman jättämän lamaantumisen ja pettymyksen.
Joh.21:2-13
Simon Pietari sanoi:
"Minä lähden kalaan." "Me tulemme mukaan", sanoivat toiset.
He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä
mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi
rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet!
Onko teillä mitään syötävää?" "Ei ole", he vastasivat. Jeesus
sanoi: "Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte." He
heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää
verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille:
"Se on Herra!" Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän
kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut
opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään,
sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää*(n.100 m).
Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella
paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä
kaloja, joita äsken saitte." Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon
maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon - kaikkiaan
sataviisikymmentäkolme - verkko ei revennyt.
Jeesus sanoi: "Tulkaa syömään." Kukaan opetuslapsista ei
rohjennut kysyä: "Kuka sinä olet?", sillä he tiesivät, että se oli
Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi
heille, samoin hän antoi kalaa.
Jeesus
oli siis kuollut, mutta ilmestynyt ylösnousseena heille pari kertaa.
Intensiivinen kolme vuotta yhdessä, jännitystä, ihmeitä, suosiota, julkisuutta,
voimaa ja matkalla oloa maailman mahtavimman miehen mukana. Sitten hänet
murhattiin! Jäljelle jäi kriisi: kaikki ohi, loppu, tässäkö se oli.
On
syytä huomata, että heillä ei ollut tietoa Pyhän Hengen saamisesta, ymmärrystä
mitä sellainen olisikaan, eivätkä he osanneet ajatella tulevaa – ainakaan mitään
suuren sanoman levityskampanjaa. Ei ollut sellaista tietoa, mitä meillä nyt on!
Ei ollut Uutta Testamenttia, josta – kuten me – tiedämme, mitä tapahtui vähän
myöhemmin.
Kalastaminen
oli totisinta arkea, elanto täytyi edelleen järjestyä perheelle. Olihan perhe
ollut vähemmällä huomiolla viimeiset vuodet, ehkä nyt pitäisi panostaa
perhe-elämään. Kalaa ei tullut, sekin masensi, turhautunut olo, tavaton väsymys
valvottujen vuorokausien takia; viimeisten päivien, pääsiäisen aika, oli ollut järkyttävää.
Tuli valvottua – syystä. Sitten Jeesus ilmestyi rannalle ja kysyi, onko heillä
syötävää. Mikä kysymys! Ei tietenkään. Mutta. Saaliiseen tarvittiin Jeesus ja
ihme. Viimeisillä voimillaan he vetivät verkon rantaan, olipa se raskas suurien
kalojen paljoudesta. Elanto perheelle oli runsas. Jeesus huolehti aamiaisesta,
paistoi kalat, jakoi sen ja leipää. Pojat söivät, elpyivät, väsymyskin
hellitti. Pieni ajatus: ehkä sittenkin jatkettaisiin, mutta sitähän ei voinut
sanoa ääneen. Istuttiin ja syötiin, sanattomina. Hämmentyneinä.
”Minä
menen kalaan” – tunne ja luovutus, tuttua, kun jokin juttu on ollut yhtä
FLOWta, yhteyttä, rakkautta – ja Jeesus, ja sitten loppu. Jää orpous. Jeesuksen
käsitys on, että riittää, kun Hän on läsnä, kanssasi. Et tarvitse muuta, Hän
riittää. Jeesus kutsuu luokseen nuotiolle, aamiaiseksi leipää ja kahvia –
hiljaisuutta – Sanasta purtavaa, elpymistä ja olemista. Jeesus näyttää mallin,
miten ollaan. Ei ole enää mennyttä pääsiäisen järkyttävää kaaosta, mutta ei ole
enää monia menneitä vuosiakaan. On vain tämä yksi aamun nuotiohetki, tuli
rätisee, tuore leipä hitaasti nautittuna; katsele vain tulen liekkejä, tuoksu. Jeesus on malli, Jumalan tapa olla,
kiireettä, vailla menneitten kipuja, vailla huomisen odotuksia, vaatimuksia.
Tämä on rannan ja aamun hiljaisuuden tila ja maailma. Nyt vain ollaan ja aika
kuluu hitaammin.
Sitten
se nousee. Kipu.
Joh.21:15-19
Kun he olivat
syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika,
rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan,
Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas."
Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."
Sitten hän kysyi
toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?"
"Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet
minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."
Vielä kolmannen
kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle
rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran
kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi:
"Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas."
Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit
nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi,
sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et
tahdo." Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava
Jumalaa.
Sitten hän sanoi:
"Seuraa minua."
Muistamme
edellisen nuotion ja miten Pietari itki, kun tajusi. Hän varmasti uskoi tehneensä
jotain peruuttamatonta kieltäessään Jeesuksen, pettymys itseen oli suuri vielä
senkin takia, kun Jeesus tiesi etukäteen hänen kieltävän. Mies tajusi, miten
kipeästi tarvitsi armoa ja jotakin lujaa, että yleensä pystyy jatkamaan. Hän
oli hyljännyt rakkaan ystävänsä tämän järkyttävimmällä hetkellä! Oliko enää
paluuta, voiko hän koskaan enää kohdata Jeesusta? Ei siis ihmetellä Pietarin
”minä menen kalaan” –tuntemuksia! Juuri näin väistetään kipu, siirretään pois
ajatuksista, jospa se unohtuisi vaan. Jeesus saattoi tulla nimenomaan sen takia
rantaan, että oli jokin asia, joka piti saada pois päiväjärjestyksestä. Että
pojat voivat jatkaa kalastusta ja perhe-elämää, mutta myös olla valmiina
siihen, mitä Jeesus oli suunnitellut.
Ensimmäisessä
kehotuksessa ruokkia karitsoita voidaan kuulla kutsu paimeneksi, joka huolehtii
pienten karitsoiden ravinnosta. Ihmiset, jotka ottavat ensiaskeleita
kristittynä tarvitsevat hoivaa kuten karitsat. Karitsat – uskossaan lapsia –
eivät osaa etsiä oikeaa ruokaa, sellaista, josta kasvaa ja vahvistuu;
tarvitsevat ”maitoa”. Toisessa kehotuksessa Pietari saa kehotuksen paimentaa
näitä aikuisiksi kasvaneita karitsoita. Paimen kulkee edellä ja löytää heille
laitumen, valvoo ja luo turvallisuutta. Kolmas kutsu on ruokkia näitä ”aikuisia
lampaita” vahvemmalla ravinnolla. Me kristittyinä kasvamme eri tahtiin ja tarvitsemme
sen mukaista ravintoa.
Heb.5:13,14; 6:1
Sillä jokainen, joka
vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta
vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta
ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
- Jättäkäämme sen
tähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen…
Jeesus
oli tarkoittanut Pietarin paimeneksi, johtajaksi pian syntyvään seurakuntaan.
Tämäkin ilmeni jo aiemmin heidän matkoillaan, kun he pohtivat, mitä Jeesuksesta
puhuttiin kylillä. Pietari, sen kummemmin kuin muutkaan, ei tiennyt, mitä oli
tulossa. Ei heillä ollut ymmärrystä, miten uusi uskonto tulee mullistamaan koko
maailmankaikkeutta! Jeesuksen sanoista on käsitettävä, että seurakunta tulee rakentumaan
tuon "Sinä olet Messias, elävän
Jumalan poika"
–ilmoituksen päälle. Jeesus on
kalliomme, joka kestää ja josta vuotaa vesilähteet, kuten Mooseksen aikoina
erämaassa.
Matt.16:15-19
"Kuka minä
teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias,
elävän Jumalan poika." Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä,
Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun
Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle
kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen
antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se
on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa
vapautettu."
Pietarin
kieltämisen kipu pääsiäisen yönuotiolla piti hoitaa pois, jokainen niistä oli
tehnyt syvän haavan miehen sieluun. Jokainen kielto tuli korjata erikseen.
Ensimmäinen, toinen ja kolmas kielto. Samalla, kun Jeesus avasi haavan ja hän
puhdisti sen, Hän asetti tilalle oikean asian oikeaan asemaan; näin kolme
kertaa. Pietari pystyi sen jälkeen lohdutettuna huokaisemaan ”Herra, sinä tiedät kaiken…” Alkuperäinen
kutsu, jonka Pietari oli saanut (Matt.16:18),
asetettiin takaisin. Enää ei tarvittu ”minä
menen kalaan” – josta voimme nykykielellä käyttää sanaa välttämiskäyttäytyminen
– vaikka hän varmasti kalasti myöhemminkin perheen elannoksi ja intohimoisen
harrastuksen takia.
Tästä
ydinajatukseen. Tässä kohtaamisessa aamunuotiolla on jokin hyvin syvä, laajempi
merkitys. Se kertoo siitä, mitä Jeesuksen antaman sielun hoidon (terapian?) malli
– tai oikeastaan hengenhoito – on syvimmiltään. Ei tarvita paljon sanoja;
tarvitaan olemista, rentoutumista, sopivasti syötävää ja tuli. On tärkeintä olla
olemassa, hengittää, on tapa olla, hiljaisuus sisintä myöten, kuunnella. Sen
jälkeen, kun hiljaa nousevat kivut tunnistetaan yksitellen, ne voidaan käsitellä.
Tilalle saadaan juuri oikeat sanat, pannaan paikalleen todellinen asema Jumalan
lapsena, ymmärrys ja totuus. Sielunhoitoa ei voi olla ilman Jeesuksen mukana
olemista. Kuinka voisimme tavoittaa ihmiselämän syvimpiä kipuja ja tuoda niihin
parantavan sanan? Millaista sielunhoidon (seurakunnassa) tulisi olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti