27.9.2022

Vegaani uskonnollisuus ja maratoonarit

 

Ylhäältäpäin


Yksi oire nykyajassa on nähtävillä, kun erilaisista pakanakulteista on yhdistelty yleisuskonnollinen maailmankuva, eikä sitä pidetä enää uskonnollisena. Se käsitetään pikemminkin hyväksytyksi totuudeksi. On erittäin edullista tuolle ajatusmallille, kun totuuden etsintä johtaa uuteen totuuden etsintään. Jos etsijä kyllästyy, hän saa tarpeekseen koko etsimisestä ja uskonnosta eikä halua kuulla enää Jumalastakaan puhuttavan. Jos hän taas innostuu, labyrintissä riittää seikkailtavaa. (Huima). On hyvä, jos Jumala poistetaan, koska koetaan ahdistuksen lievennystä. Sitten voidaankin puhua, että on monia totuuksia ja jokaisella on se omansa. Tämähän johtaa ristiriitaan, mikä olisi Se totuus, joka viime kädessä päättää ja vielä, kuka on kelvollinen sen sanelemaan muille.

Kun yhdistellään monenlaista ideologiaa, filosofiaa, uskontoja, uskomuksia, maailmankuvia, sekoitetaan ne sopivassa suhteessa. Sitten tämä keitos maustetaan sateenkaaren runsauden väreillä, voimmekin kutsua keitosta hyvin vegaaniksi, hyvin terveelliseksi ja kaikille sopivaksi. ”Veren evankeliumi” on kauhistus.

*

Eräitten valta tarvitsee toisten tyhmyyttä. ”…ihmiset määrätyissä olosuhteissa… antavat tehdä itsensä tyhmiksi…” Se ei ole synnynnäinen puute. Vallan sanelemina ihmiseen kohdistuva paine riistää itsenäisen sisäisen ajattelun, moni luopuu omista asenteistaan, mikä peittää sen tosiasian, ettei ole itsenäinen – ja ajattele. Jotkut ihmiset eivät huomaa joutuvansa sosiaalisissa suhteissaan heissä oleva taipumuksen myötä omaksumaan mielipiteitä, jotka tekevät heistä tyhmiä: he ovat jossain määrin pakottamisen alaisia. (Natsivallan alku/Bonhoeffer) - Yhtäkkiä ei huomata enää pahuuden vaikutusta ns. yleisessä mielipiteessä. Ihminen taipuu ottamaan vastaan ”vegaanin” maailmankuvan. Eristyneissä ja yksinäisissä ihmisissä harvemmin näkyy tätä puutetta (EMT).  Se saattaa johtua siitä, että heissä ei ole manipulaatioon taipumusta tai he eivät tingi omasta maailmankuvastaan. Ainakin heillä on tieto, johon voivat verrata kuulemaansa vallan puhetta.
 
Kun puhumme laadusta, puhumme yksilöstä, ja kun puhumme massasta, massatuotteesta, ymmärrämme sen olevan ”halpis”.

”Veden saastuttua alkulähteellä se on eteenpäin virratessaankin saastunut.”


*
 
Kristityn elämässä on pääasiana luonteen muodostuminen, sen kasvaminen oikeaan suuntaan. Miten se tapahtuu, jos yllä oleva on jopa vaarallinen ilmiö?  Luin jostakin tämän tapaisen ajatuksen: Jos elät niin lähellä Jumalaa, ettei sinun tarvitse koskaan pyytää Häntä osoittamaan tahtoansa, niin uskon elämäsi koulutus lähenee lopullista vaihettaan; kun suhde Jumalaan on oikea, elämä on vapaata ja esteetöntä, ja ihanaa. – Uskovana eläminen on väsymätöntä vaeltamista – kestävillä kengillä, jotta alttius rauhan tekoihin onnistuu. 

Elämän matka on maraton, se kysyy sitkeyttä, kärsivällisyyttä, kurinalaisuutta ja säännöllisyyttä niin hengen ravinnon, levon kuin harjoitusten myötä. Mutta tämä ei ole itsestäänselvyyttä.


Ikuisuus meissä

Tulee ymmärtää tietoisuus, jolla erotamme. Ettemme pahaa aavistamattomina ota vastaan jokaista hyvältä tuntuvaa (tai mainostettua) yleisesti hyväksyttyä ajatusta. Jos kaikki 99 % hyväksyvät, mutta itse olet se 1 %, se ei ilman muuta osoita, että olet väärässä. Että tietää, mikä on oikein, tulee olla ennalta tieto, johon kuultua voi verrata. Ja sitten valita. On olemassa vain yksi Totuus ja siihen tulee verrata kaikki muu.

Tämä totuus jakaa tänäänkin: ristin Jeesus ja Hänen verensä on jakanut aina ja alusta asti. Jos hyväksyt ristin, varo: voit joutua niiden 99 %:n vihaamaksi.



 

 

Lähteitä:

Huima, Leena, Jumala peilissä, Karas-Sana 1989
Bonhoeffer, D, Kirjeitä vankilasta, Suomen Läh.seura, 1963
 

 

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti