Tylsyyden sieto

 

Epätoivo

Epätoivo on tapa olla olemassa, koko olemus, suhtautuminen itseensä, ihmisiin. Ja Jumalaan. Epätoivo tulee tunnistaa ja nimetä se siksi mikä se on, ja se ohjaa henkiseen kypsyyteen, ja on yllyke, että tätä tietä ei pääse eteenpäin, ennen kuin jotain tulee muutettua. Ihminen rehellisyydessään löytää minuutensa. Kierkegaard aikanaan totesi: ”loppu puuttuu”, kun ei ota tosissaan elämäänsä.

Puute ja kaipaus

Epätoivo saatetaan ajatella olevan jonakin tai jonkin puuttumisena.  ”Puute” viittaa johonkin, joka on ollut olemassa, mutta puutteelle voi aina tehdä jotain. (OW,2012) Olisi mielestäni syytä erottaa näistä kaipaus. Näillä on kiistämättä oleellinen ero; mitä ovat epätoivo, puute ja kaipaus. Ne ovat ihmisen hengissä pitäviä tuntemuksia ja niiden viestit on syytä oppia kuulemaan ja toimimaan oikein.

Ikävystyminen

Aika matelee, kun ikävystymme ja ahdistuksen hetkellä aika kutistuu. Eksistentiaalinen, olemassa olemisen, tyhjyys perustuu ikävystymiseen, joka on aikamme suurimpia ongelmia: vapaa-ajan lisääntyminen ja ajankäytön ongelma. Mitä tekisi liialla vapaa-ajalla, jolle ei ole ”käyttöä”? 

Toisaalta, ikävystyminen on hyvä paikka uusien ideoiden luomiseen, ja se pitäisi hyödyntää.

Tylsistyminen ja pitkästyminen

Vielä on syytä erottaa toisistaan tylsistyminen ja ikävystyminen, mainitsen vielä pitkästymisen ja turhautumisen. Näillä on tuntemuksena aivan eri sfäärit. Viktor Frankl keksi sunnuntaineuroosin: se on masennusta, joka kohtaa ihmistä hänen tullessa tietoiseksi siitä, ettei hänellä ole ollenkaan sisältöä elämälleen kiireisen työviikon jälkeen. Hänelle paljastuu sisäinen tyhjyys. Tämä tyhjiö ilmenee erilaisina naamioina ja valepukuina, kuten vallan tavoitteluna tai rahana, viihdytään kauppakeskuksessa.

Owe Wikström [1] kirjoittaa että jo antiikissa tiedettiin sama, mikä vaivaa meitä nykyisinkin. ”Nykyhetken suojeleminen vaatii harjoittelua, jotta pystyy elämään tulevan ja menneen keskellä.” (s.78) Ei siis mitään uutta. Me kaipaamme, meillä on toive, että saisimme lepäillä lämpimällä tuoksuvalla ruohikolla varjoisien puitten katveessa mitään tekemättöminä. Kiireinen elämäntapa tekee tällaisesta ajatuksesta lähes rikollisen.

 Viktor Frankl jakoi elämän arvot kolmeen

Luovat arvot: aikaansaaminen, on merkittävää tehdä kaikki omaatuntoaan kuunnellen. Elämysarvot: antaudutaan kauneuden ihailuun, silmänräpäyksen suuruus, muiden arvojen rinnalla tämä pysyy, vaikka se ei hyödytä muita. Viimeisenä asennearvot, jotka auttavat ihmistä selviämään, se on suhtautuminen, tapa kohdata eteen tuleva, kohtalo otetaan omalle vastuulle ja kestettävä. Miten se tapahtuu ja kestää, siitä on kysymys!  Frankl suosi luovuutta sen kaikissa muodoissa, koska luovuus on valtaväylä elämän tarkoituksen löytämiseen ja sen toteuttamiseen, ja asennearvo säilyy vaikka muut arvot menetettäisiin. [2]

Nautinto ja onni

Nykyhetken ihminen etsii kiihkeästi nautintoa, elämysarvona, mutta jos hän ei ”viihdy itsessään” itsensä seurassa, kuten olla kotona ikävystyneenä, nautinnon kokemus pakenee eikä se kanna. Nautinnon liitämme onneen ja onnellisuuteen, mutta emme muista, että ne ovat vain seurausta jonkin tavoitteen saavuttamisesta.  Nautinnon harjoittelua voisi aloittaa koemielessä vaikkapa ihmettelyllä, miten ylipäänsä olen itse olemassa. Elämisen ihmettely yleensä pannaan itsestäänselvyyksien joukkoon, minkä miettiminen saattaa tehdä arkisen olemassaolon ahdistavaksi. Moni kokee olemisen järkyttävyyden ja putoaa epätoivoon, mutta sehän on tietenkin todellisen elämän merkki!

Hiljaisuus

Edelliseen liittyy sana hiljaisuus. Ja kysymys, miksi ihminen tulee hiljaisuudessa levottomaksi. Ehkä hän ei voi väistää elämän suuria kysymyksiä, jotka nousevat mieleen, kun ulkoinen hälinä vaimenee; ja siksi älykkäät kuulokenapit hakkaavat rytmiä korvakäytävään hiljaisessa metsässäkin. Hiljaisuus tuo mieleen kuoleman, jonka oletetaan olevan hiljaista: kuollut ”ei ole enää mitään”.  - Mutta miksi kipeä selkä on arvokkaampi kuin kipeä sielu (OW,97,2012)?

Levottomuus ja hiljaisuus

Toisaalta, levottomuus voidaan pukea fyysiseksi rasitukseksi, ikuisen nuoruuden ja voiman osoittamiseksi. Joku haluaa tuntea rajansa ja sitä kautta ilmoittaa olevansa olemassa. Ikävystyminen, tylsyys ja hiljaisuus saavat aikaan vierotusoireita, joita ei kestä. Kypsyminen ja vanheneminen ovat levottomuutta aiheuttavia tuntemuksia. Yhteiskunta ei arvosta hitautta ja hiljaisuutta ja samalla hukataan elämän tuoma viisaus. Jotkut arvostavat antiikkia, vanhan puun kuvioita ja tuoksuja, koetaan kosketuksen nautintoa sileäksi kuluneesta puupenkistä. Mutta vanhan ihmisen ryppyisiä kasvoja kauhistutaan. (EMT,51)

Kyllästetty

Kyllästyminen johtuu liiasta tarjonnasta, kaikkea on saatava. Ehkä aika ei riitä ja ihmismieli on täynnä – ja lounas syödään suupala kerralla seisaaltaan, ettei elämän nautinto kulu hukkaan. Ja sitten on kaipaus päästä tuoksuvalle nurmikolla lepäämään, ajatus takoo takaraivossa. Kaipausta ja joutilaisuutta yritetään paikata katselemalla pätkiä luontofilmistä tai kuunnella netistä monotonista meditaatiomusiikkia. 

Luottaako ihminen oikeasti, että hänen kehokoneensa toimii ”loppuun asti” samalla tavalla? Vaikka se "loppu puuttuu" - Jumalan tuntemisen lahja meissä.

Keksijän tylsyys

Luin jostakin ajatuksen, joka oikeastaan on tämän tekstin pohjana. Tässä:

Tiesitkö esimerkiksi, että tylsyyttä potevat henkilöt ovat tutkimuksissa löytäneet keskimäärin enemmän käyttötapoja kertakäyttökupeille kuin ne, jotka ovat olleet riemuissaan tai rentoja? Eikä siinä kaikki. Lukuisat keksinnöt, tieteen ja taiteen aikaansaannokset kautta historian ovat saaneet alkunsa ikävystyneisyyden tunteesta.

 

 

[1]  Owe Wikström, Läsnäolon taito, Kirjapaja, 2012

[2]  Viktor E.Frankl, Olemisen tarkoitus, Otava, 1983