pohdittu tammikuussa 2022
- - - ”Normaali” ei tule enää takaisin! Ei saa tulla - - -
Vuonna 1997 olin Jumalan edessä erään vaikean tilanteeni johdosta; Herra tuli hiljaa ja sain avun sinä yönä. Lisäksi sain raamatunkohdan, jota en sillä hetkellä mitenkään osannut yhdistää kyseessä olevaan tilaani. Tämän korona-ajan kuluessa on tullut lueskeltua vanhoja muistiinpanojani ja tämä ko. Raamatun kohta tuntuu niin selvältä, että ihmettelen, mikä siinä oli taannoin epäselvää.
Sillä missä teidän
aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne…olkoon kupeet vyötetyt, lamput palavat…
Odotettava Herraa... näkee palvelijansa valvovina… Millä kellonajalla tahansa… olla
valmis… Ei tiedä ajankohtaa… Lk 12:34-40
Olen lukenut Habakuk, Sefanja, Haggai – järjestyksessä. Jotain näissä puhutteli viime syksyn corona-eristyksessä, ovat kuin profeettojen varotuksien pääasiasiallinen sanoma tällekin ajalle. Erityisesti Haggai. Haggai moitti kansaa, joka ajatteli vain itseään, syötävää, juotavaa, mukavuuksia. Kuten meillä kotona, koska nyt ei ole tarvinnut huolehtia kirkkotilasta.
Olemme olleet irrallamme, emme kokouksissa, jumalanpalveluksissa, ollut tapa, nyt on puuttunut uskonnollinen rutiini, liturgia, ohjelmat. Jäljellä ei ole ollut kuin neljä tuttua seinää, ikioma arki, jossa ei takuulla ole mitään erityisen pyhää – ainakaan sellaista, jota hengellisesti voisi tarkastella. Mielestäni tämä on vakavaa meille hajallaan oleville uskoville – sinne yksinäisyyden korona-hiljaisuuteen. Olethan istunut hiljaisuudessa?
Miten aikaa käytämme
Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. (Hag.1:9) Voisiko ajatella ”rauniohuoneen” tarkoittavan hengellisen elämän tilaa, sydämen uskoa, josta kristitty on itse vastuussa: ei ole ketään ”ruokkimassa”. ”Oma huone” voisi olla ne neljä seinää, arki ja työ, joita saatat tuijottaa väliin kyllästyneenä. Millaisessa tilassa sydämesi on nyt; vaikka menot ja tekemiset ovat olleet minimaalisia, eikö kumminkaan ole löytynyt aikaa pysähtyä.
Menestys puuttui ja Haggai osoitti reikäistä kukkaroakin. Haggain sana tietysti
kehotti rakentamaan temppeliä, uskovien yhteisöä: työ jäänyt kesken, kansa
lamaantunut. Aivan kuten mekin, olemme vuosia olleet lamaantuneita, odottaneet
ja istuneet, tyytyneet enemmän tai vähemmän annettuun, ehkä pelossa, että
tämäkin viedään. Kuten nyt on käynyt!
On vain koti
Pitäisi paneutua oman hengellisen huoneen – sydämen uskon kohentamiseen. Vakavasti. On lupauksia: "ja ole luja, maan koko kansa, sanoo Herra, ja tehkää työtä; sillä minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot." (Hag.2:4). Siitä seuraa menestys, ”Ja Herra herätti [papin, johtajan…] …hengen ja kansan koko jäännöksen hengen, ja he tulivat ja ryhtyivät rakentamaan…” (Hag.1:14)
Kun yksityinen hengellinen elämä uudistuu, paikkakunnan hengellinen seurakunta lujittuu. On ollut poikkeukselliset pari vuotta aikaa rakentaa rauhassa omaa hengellistä elämää, rukoilla, lukea Raamattua, opiskella ja vahvistua uskossa!
Ei niin, että meillä on ollut vain aikaa: kaikkeen omaan kivaan odotellessamme sen Vanhan Normaalin paluuta. Istumistako? – Jeesuksen tuloa pitää odottaa, varustautua, ja SE on normaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti