20.11.2025

Ensilumi ja kuvakulma

 

 


Alun perin en aikonut (enkä aiokaan) panostaa luonto-, ruoka-, käsityöaiheisiin, jätän mielelläni se paremmille osaajille. En osaa enää leipoa, no hyvää ruokaa osaan tehdä, sellaista mistä itse tykkään, nimeän usein annoksen lohturuoaksi, kun se on sopivaa krantulle vatsalleni ja yksinkertaista; en juuri käytä valmisruokia – paitsi pizzat. Käsitöissä taas olen aika tumpelo (lasten ollessa pieniä, ompelin jotain heille), nykyään lähinnä korjaan rikkimennyttä. Jaksa miettiä. Puutarhanhoitokin on iän myöten vähän sinne päin, selän syyksi voi laittaa kun ei jaksa. Nauttisin helposta luonnonmukaisesta pihasta. Sellainen vasta työlästä olisi, joten on parempi antaa talkkarin leikata ruohokenttää ja mullatkoon perunapenkit. Kuvia otan – eli kännyä osaan käyttää – puutarhasta, metsässä, lenkillä, just sen takia, kun jokin kiinnittää huomion. Pysähdyn, katson ja sitten. Jos känny mukana, otan muutaman kuvan; osan kyllä deletoin bittitaivaalle, jos kuva ei kerrokaan mitään. Miten luontoblogia pidetään? Ei aavistustakaan. 


Se, mihin silmäni kiinnittyy poikkeuksetta, on valkoisen lumen ja menneen kesän kuivuneitten korsien ruskeat ja harmaat väriyhdistelmät. Niissä näkyvä yksinkertainen selkeys, ääriviivat, seesteisyys; en kyllästy. Toistuvasti. Pujo, Pietaryrtti, Koivun oksat, Horsma ja Koiranputken sukulaiset,  meren rannan kaislat ja Sarat. Juuri ne, jotka sojottavat lumesta koko talven, sinnittelevät lumen painoa vastaan. Ne kaikki ruskean eri sävyt lumen keskellä silmien ravinto. Kuivuneet syksyn korret ovat kauniita, mutta ovat pääasiassa kiusallisia, vaikeasti hävitettäviä rikkaruohoja, ja juuri siksi lumenvalkoista vasten maalauksellisen kaunista. Veden äärellä kuvaan saa näkyä kivet tai aaltojen huuhtomat oksat ja kasvien jäänteet. En tunne kasveja, huomataan jo tässä.

Laitan tähän just ihania kuvia, joihin en kyllästy.



Ensilumi tuli tällä viikolla. Tai oikeastaan se jo kakkoslumi; edellisviikkoinen suli muutaman tunnin sisällä. Lumessa eläinten jäljet kulkeneet pihan poikki, ovat ehkä naapurimme, elävät ja liikkuvat, ovat ottaneet oikeudeksi käyttää pihaamme – ja muittenkin pihoja. Minusta se on ihan mukavaa. Aina on lumi sulanut, kesä tullut, ja maa särpinyt veden märkyyden hyödykseen. Jumala on säätänyt meille vuodenajat ja säät, luonnon kaikkineen. Tiedän olevani lähellä luonnollista olemista, en ahdistu lumen tulosta enkä vesisateen runsaudesta, ja osaan nauttia maisemista, sieluni ravinnoksi; kaikki meitä varten on Jumala ihmisen arkeen tarkoittanut.
 

* Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Jes.55:9-10

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti