Taas sama juttu - joulu!

 

Tämä tapahtuu aina uudelleen joka vuosi

Kuten tämänkin tekstin tein vuosi sitten ja sitä edellisenä

Onko mikään muuttunut?  Suunta ainakin löytyy: ihminen alkaa olla kyllästynyt jouluun ja siihen markkinanäytelmään jota pääasiassa kauppiaat - tai ne jotka haluavat rahasi - pyrkivät luomaan illuusioita "hyvästä joulusta". On Suomeen tullut jo ajatus X-mas - mikä lie. No tuntematonhan se yleensä x.

Tässä vanhat ajatukset jälleen toistona - kuten kaikki muukin joulussa. 

Seimiasetelma, jota meille ikuisuuksien ajan on esitelty joulukorteissa on tosiaan aikansa elänyt. En ole juuri ”joulukortteja” nähnyt kuin sattumalta, yleensä niissä kuvataan jotain muuta kuin päivänsankaria. Seimikuvat ovat kai peräisin myöhäisen keskiajan roomalaisten taiteilijoitten kuvauksia katolisesta ja sentimentaalisesta äiti-Mariasta ja valtavasta kyvystä yhdistää luomakunta. Seimikuvissa yhdistyy luonnon tasapaino, on rauha, valkeus ja turvallisuus. Vielä enemmän se kuvaa nykyaikaamme, vihreän ideologian ydintä, eikä siten ole aikansa elänyttä.

Ekologinen talli ja vastasyntyneen hygieniaongelma

Kuten Leena Huima sanoi jo 1990-luvulla puheessaan: ”hevosen lämmin henkäys lämmittää lasta”: ei ole häiriöitä ihmisen ja eläimen rinnakkain elossa. Kun otetaan totuus, ymmärretään, että tallissahan haisee, se ei ole hygieeninen paikka synnytykseen, puhumattakaan eläimistä, jotka ehkä viettivät yönsä suojassa; sontaa varmasti kylkiä myöten, siellähän ne ovat maate. Ei siihen aikaan ollut hevostyttöjä harjaamassa turkkeja kiiltäväksi ja puhtaaksi. Joku väitti, että siellä olisi ollut jopa kameli – ja se kuulemma haisee erinomaisen pahalle. Miksei vihreä liike voisi ottaa tämän aiheen vakavasti ja korottaa sen ihanteeksi siitä, että Jeesus itse kunnioitti luontoa ja sen elinvoimaa syntymällä sen keskelle?

Kuusessa on taikaa

Minulla on enkelikortti, jossa kauniit naisenkelit laskeutuvat taivaasta kuusipuu käsivarsillaan. Tämä taitaakin olla vihreälle liikkeelle parasta, hyvin feministinenkin. Toisaalta ihmettelen, miten taivaassa olisi puita ja mitä viestiä puut tuovat. Ei kuusipuu ainakaan pelastanut ketään, mutta se ei liene enkelien ajatuskaan; joten voi olla että ovat vain taiteilijan ajatus-harhauttama.

Joulukuusen alle laitetaan lahjat, latvaan tähti ja koristeita oksille. Vanha perinne kertoo mielenkiintoisen näkökulman tästä. Ihminen siis palvoo puuta, koristelee sen, kantaa ja antaa sille lahjoja ja jossain perinteisiin on kuulunut tanssi puun ympäri. Eikös kuulosta viattoman hauskalta jouluiselta. Jos sitä katsoo palvontakohteena, tulee kummallinen sekavuus ajatuksiin.

Lapsia saa pelotella

Uskomatonta! Helppoa on lapsia pelotella joulupukilla, ollapa kiltti saadakseen lahjoja. Kiltti pitää olla koko elämän - jotta saa lahjoja. Mutta uhrataanpa ne ensin kuuselle. Sen jälkeen katsotaan, miten selvisit kiltteyden kanssa. Entäs tämä: pelottelepa sillä, että Jumala saattaisi loukkaantua ja rangaistakin, jos et ole kiltti, tulee kuumia kiviä.  Tai olet ansainnut sekopäisen maineen. 

– Entä jos Jumalan mielestä ohitat parhaan lahjan, Hänen alkuperäisen tarkoituksensa? Olkoon Hänellä oikeus pahastua, kun Lahja ei kelvannut. Sekin pelottaa.

Eikös nyt tunnukin nyt siltä, että olen näillä muutamilla sanoilla vienyt kaiken kivan joulusta.

Tunnelmointia

Koska minulla on huono muisti, en muista kaikkea, mitä kuulin jokin aika sitten näistä joulun ”kivoista” perinteistä. Siksi tämä teksti on taas toistoa edellisestä vuodesta. – Sen voisin kuitenkin mainita, että joulu ja juhlaa yleensä vietetään jonkun asian ja tapahtuman muistoksi - olennaista. Monet juhlat, kuten joulu (ja halloween) ovat tosiasiassa nykyään pelkkiä outoja kummallisia uususkonnollisia tapahtumia, (kauppiaitten juttu?) joita toistetaan tavan takaa. Ei kysytä haluatko tuollaisia. Kun on aina tehty niin! Syy puuttuu juhlaan, ei ole  ”kohdetta”, siksi nämä "juhlat" ovat jäljellä vain turhauttavaa tunnelmointia. Ei tyydytä kaipausta, sen ihminen tuntee sielussaan ja pettyy. Lahjoja, kynttilöitä, ruokaa saa kaupasta, joilla tunnelma  pyritään syttymään - ah. Miksi se jättää tyhjän olon?

Miten me kaipaammekaan juuri sitä oikeata joulun henkeä, tunnetta jonka kuvitellaan tulevan, kun oikein kovasti ”yritetään tehdä” joulu. Miksi se ei tapahdu? Joulun jälkeen alkaa tyhjä, yksinäinen arki. Lahjat palautetaan kauppaan tai myydään nettikirpparilla, että vähän rahaa olisi seuraavaan tilipäivään. Leikki loppui.

Mutta Jumalaa emme voi tästä syyttää!

Mihin me tarvitsemme tällaista - jouluksi nimettyä. Mitä tarvetta sen kuuluisi täyttää.

Ja joka vuosi tämä tapahtuu aina uudelleen?

Missä se on?

Sellaista tunnetta mitä jouluun liitetään, jotain sentimentaalista, että me-yhdessä -perheenä -tunnelmaa, ihanaa rauhaa ja niin edespäin - ei ole olemassakaan. Kuka sen on keksinyt, en tiedä. Ehkä tuon odotus syntyy lapsuuden kaukaisesta toiveesta, jotain rakkauden kaipuuta, puuttuiko jotain, äidin syliä, isovanhempien rukousta, vaatimatonta ruokaa - yhdessä syöntiä. Huokaus.

Joulu voi olla vain jos Jeesus tulee elämän Herraksi, hengen, sielun ja ruumiin rauhaksi. Ja se voi silloin olla koko vuoden  ajan - ei vain muutaman tunnin jouluna.

Ensilumi ja kuvakulma

 

 

Alun perin en aikonut (enkä aiokaan) panostaa luonto-, ruoka-, käsityöaiheisiin, jätän mielelläni sen paremmille osaajille. En osaa enää leipoa, no hyvää ruokaa osaan tehdä, sellaista mistä itse tykkään, nimeän usein annoksen lohturuoaksi, kun se on sopivaa krantulle vatsalleni ja yksinkertaista; en juuri käytä valmisruokia – paitsi pizzat. Käsitöissä taas olen aika tumpelo (lasten ollessa pieniä, ompelin jotain heille), nykyään lähinnä korjaan rikkimennyttä. Jaksa miettiä. Puutarhanhoitokin on iän myöten vähän sinne päin, selän syyksi voi laittaa kun ei jaksa. Nauttisin helposta luonnonmukaisesta pihasta. Sellainen vasta työlästä olisi, joten on parempi antaa talkkarin leikata ruohokenttää ja mullatkoon perunapenkit. Kuvia otan – eli kännyä osaan käyttää – puutarhasta, metsässä, lenkillä, just sen takia, kun jokin kiinnittää huomion. Pysähdyn, katson ja sitten. Jos känny mukana, otan muutaman kuvan; osan kyllä deletoin bittitaivaalle, jos kuva ei kerrokaan mitään. Miten luontoblogia pidetään? Ei aavistustakaan. 

Se, mihin silmäni kiinnittyy poikkeuksetta, on valkoisen lumen ja menneen kesän kuivuneitten korsien ruskeat ja harmaat väriyhdistelmät. Niissä näkyvä yksinkertainen selkeys, ääriviivat, seesteisyys; en kyllästy. Toistuvasti. Pujo, Pietaryrtti, Koivun oksat, Horsma ja Koiranputken sukulaiset,  meren rannan kaislat ja Sarat. Juuri ne, jotka sojottavat lumesta koko talven, sinnittelevät lumen painoa vastaan. Ne kaikki ruskean eri sävyt lumen keskellä silmien ravinto. Kuivuneet syksyn korret ovat kauniita, mutta ovat pääasiassa kiusallisia, vaikeasti hävitettäviä rikkaruohoja, ja juuri siksi lumenvalkoista vasten maalauksellisen kaunista. Veden äärellä kuvaan saa näkyä kivet tai aaltojen huuhtomat oksat ja kasvien jäänteet. En tunne kasveja, huomataan jo tässä.

Laitan tähän just ihania kuvia, joihin en kyllästy.

Ensilumi tuli tällä viikolla. Tai oikeastaan se jo kakkoslumi; edellisviikkoinen suli muutaman tunnin sisällä. Lumessa eläinten jäljet kulkeneet pihan poikki, ovat ehkä naapurimme, elävät ja liikkuvat, ovat ottaneet oikeudeksi käyttää pihaamme – ja muittenkin pihoja. Minusta se on ihan mukavaa. Aina on lumi sulanut, kesä tullut, ja maa särpinyt veden märkyyden hyödykseen. Jumala on säätänyt meille vuodenajat ja säät, luonnon kaikkineen. Tiedän olevani lähellä luonnollista olemista, en ahdistu lumen tulosta enkä vesisateen runsaudesta, ja osaan nauttia maisemista, sieluni ravinnoksi; kaikki meitä varten on Jumala ihmisen arkeen tarkoittanut.
 

* Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Jes.55:9-10

Filosofinen menetelmä -kirjasta ajatuksia

 

Timothy Willjamson, Filosofinen menetelmä, niin&näin,2020

 

Mitä on terve järki? Mistä sen löytää ja mikä se on?

Kirjailija ehdottaa …meidän täytyy aloittaa terveestä järjestä, eikä tietenkään tarkoita, että täytyy lopettaakin terveeseen järkeen. Toivommehan pääsevämme paljon sitä pidemmälle. (s.14) Hän myös heittää oletuksen, miten järkeen voisi edes luottaa. En löytänyt omista muistiinpanoistani järjestä kummosia, eli en tainnut pohtia aiemmin, mitä tai mikä on järki, mutta ei se tietenkään voi olla ainetta, vaikka käytöstä aivoihin ajoittain ottaa ihan kipiää, kun pohtii (järjellä?) jotakin.

Mitä terveeseen järkeen sisältyy? Voimme [sitä sun tätä] ja opimme. On vaikea erottaa terveen järjen tieto ja terveen järjen uskomukset. (16)

- Kirjoittaja käsittää terveen järjen fraasiksi, mutta ei edelleenkään selitä mikä se on. Sekin, että terve järki on lähtökohta, ei päätepiste (19) siten kuulostaa myös fraasilta. No missä tämä kohta – alku eli lähtöpiste on. Se jäi vaivaamaan. Niin ja mikä on päätepiste?

Miten löydetään oman terveen järjen rajat ja päästään niiden yli? Luonnollinen vastaus kuuluu: tapaamalla joku, jonka terve järki on ristiriidassa oman kanssa. [väitellä & koetella] (29). Eikö aluksi tulisi sopia, mitä me kukin ymmärrämme terveellä järjellä ja miten ja mistä ristiriita tunnistetaan – ja miksi ristiriita johtuu juuri terveitten järkien yhteen sovittamattomuudesta. Ja lopulta, kenen järki sitten on Se Järki? Ylimielisyyteen on kaikilla varaa.

Terve järki tunnistaa elämän, oikeudenmukaisuuden ja tiedon (18). Vaikka kaikki vastakkainasettelut eivät sovi yhteen, se ei tarkoita, että vain ”terve järki” tunnistaa miten asia on. Minussa tunnistaa elämän, oikeudenmukaisuuden ym – ainakin minulla – myös omatunto (”yhdessä tietämisen kanssa”/Santala). Eikä sekään välttämättä ole oikeassa, jollei sille ole syötetty oikeaa dataa, siivottu valheista; omatunnosta ei voi itse tehdä tekoälyä. Se tarvitsee totuuden ja terveen vertailukohteen olemassa olevan järjen totuuden käsittämiseksi. Mistä vertailumalli otetaan on järkevän ihmisen tutkittava tarkasti.

Koska puheeksi ei oteta moraalia, jää terve järki abstraktiksi käsitteeksi. Jos tyydymme tähän, emme voi väittää vastaan yli 100 vuotta sitten ”käytössä olleelle” järjelle, josta Turunen mainitsee näin: Järki on kaiken ihmistoiminnan yläpuolella ja kirjoitus näkyvin merkki järjen olemassaolosta. Ne, jotka pystyivät kirjoittamaan, osoittivat hallitsevansa taiteet ja tieteet, ovat siis järkeviä. Eli afrikkalainen ei ollut järkevä – koska se oli luonnon määräämää. - Ylimielinen ”järki” arvioi afrikkalaiset, jotka …”eivätkä [osanneet] käsitöitä” (Hume) … ”tunnettuja … tyhmyydestään” (Kant) … ”eivät vastaanottavia sivistykselle” (Hegel). Eli: Ainoastaan länsimainen kulttuuri oli sivistynyt… (88,A.Turunen,2010). Ja kaiken mitta. Tämän ”järjen” ulkopuolella oleva ei siis ollut järki eikä sivistys. "Ihmisen järki ei välttämättä anna oikeita suosituksia ja vaikka antaisikin, hänen tahtonsa ei näitä noudattaisi" (129, Vainio, Ihmiseksi tuleminen).

 

S.Freudin filosofiassa uskonto [ehkä vain kristinusko] on hylätty korkeimman tason henkisenä toimintana, koska se perustuu olettamukseen, jota ei voi järkiperäisesti todistaa oikeaksi, kuitenkin siitä huolimatta Freud miettii: ”mikä on saanut uskonnon pysymään hengissä huolimatta järjen maan valtauksista?” (261,Sjögren,1991) Usein järki-ihminen sotkeutuu omaan näppäryyteensä ja päätyy tuijottamaan omaan napaan, sieltä se viisaus löytynee. Jotain tolkkua löytyy Järvilehdon ajatusskripteistä: ”Järjen käyttö on itse asiassa tavattoman harvinaista tavallisessa elämässä. Järjen käyttö on tietoista tahdonvaraista ajatusprosessien ohjaamista. Pelkimmillään järki tarkoittaa tietoista symbolien manipulointia. Järki on tietoinen ajattelu" (87,90 Järvilehto,2012). Maailma on monin osin hyvin yksinkertaista, liiallisella aivojen rasituksella ja yltiöpäisellä pohtimisella teemme itsellemme hallaa ja eksymme reunailmiöihin.

Wurmbrand sen sijaan tietää kokemuksesta, mitä on järjen käyttö ilman moraalia ja Jumalaa: järkeä käytetään myös keksintöihin, joilla aiheutetaan toisille ihmisille tai muille olennoille tuskaa enemmän kuin ilman järkeä olisi mahdollista; tämänhän järkevä osaa päätellä - historiasta. Järjen menetys, kiittämättömyys ja itseriittoisuus viittaavat kaikki samaan asiaan, siten voisi kysyä millainen moraali ja rakkauden käsitys tällaisilla ihmisillä onkaan. Ovatko he kenties päässeet järjen ”loppuun” ja siitä pidemmälle – ja missä he sen jälkeen ovat?

Uskon ja järjen ero on laadullinen, ei määrällinen. Kahden täysin erilaisen elementin yhteensovittaminen johtaa väistämättä paradoksiin. (T.Lehtinen/Kierekgaardista) Mutta kuitenkin, tosiasiassa, jotta päästäisiin pidemmälle, tapahtuu vain ja ainoastaan Jumalalta saadun viisauden lahjan avulla …tietäessään asioita ihmismieli on jumalallisen järjen valaisema. Järki kehottaa lähtemään liikkeelle, käskee antamaan tilaisuuden kokemuksille. Jokaisessa ajattelevassa ihmisessä on läsnä yliluonnollinen elementti. Ihmisjärjen esiintyminen… on ihme… todiste yliluonnollisesta todellisuudesta. (78,138, Lewis,Ihmeet) Odotettavissa jumalallisen viisauden tuleminen järjen avuksi, jotta päästää pidemmälle.

Johtopäätös: Tarkoitukseton elämä on arvotonta ja järjetöntä – tämän tunnistaminen on vain ihmiselle ominaista. (51,Lukas,1984) 

*

Jassoo

Perinteisesti suurin synti rationaalisuutta vastaan oli väittää jotakin ristiriitaista: sellaisten kanssa, jotka ovat tahallaan ristiriidassa itsensä kanssa, ei voi keskustella rationaalisesti  (98).

- Filosofi väittää olevansa valmis kyseenalaistamaan omat oletuksensa – se kun kuuluu filosofian perusteisiin – mutta kieltäytyykö hän ylimielisesti keskustelemasta toisen erilaisista mielipiteistä. Hän siis kokee niissä ristiriidan - siis hänessä itsessään, sehän on suostumattomuutta perehtyä toisen ajatteluun ja peilata omaa käsityskykyään, ja leimaakin ilmenneen ristiriidan takia toisen järjen ala-arvoiseksi. Asettuuko filosofi yläpuolelle; huipulla kyllä tuulee kovasti. Sokrates tekisi toisin.

- Sitä paitsi, pieni huomio. Miten on mahdollista, että evoluutioon ja ateismiin uskova filosofi voi käyttää kristittyjen omaa termiä synti! Viisasta olisi määritellä tässäkin, mitä synti-käsite/käsitys/käsitteellisyys merkitsevät kullekin, ehkä ristiriita syntyykin jo tässä. Olisiko se sitä ”syntisenhyvää” –  tuskin syntyy keskustelu. 

Ateisti-filosofi kieltäytyy olemasta avoin ihan kaikille uskomuksille ja filosofioille, vaikka edellä kirjassa kirjoitti toisin!
… filosofian ala on valmis kyseenalaistamaan omat oletuksensa samoin kuin muidenkin alojen oletukset.(115)

*

”totuus ei voita tieteessä siksi, että se voittaa vastustajansa puolelleen, vaan siksi, että he kuolevat”. (31)

- Pitää taatusti paikkansa, totuus ei pala tulessakaan! Aivan niin. Se ei kuole, valhe kuolee – ja hävinnyt voi vaihtaa puolta. Tämän toteamme: kristinusko on pysynyt muuttumattomana alusta alkaen. Sekin tiedetään, ettei valheen tai paljaan ideologian (oletusten) vuoksi kannata kuolla, koska nehän muuttuvat, vaihtuvat uuden ideologin tai filosofin myötä. Ei jäljennöksien takia koskaan ole ketään vainottu, oli se järkeä tai siitä pidemmällä. Vain arvokasta kohtaa hyökkäykset ja tunnetaan tarve tuhota totuus.

*

Toisaalta, miten erotetaan järki, ymmärrys ja viisaus toisistaan

Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitätttömäksi. Missä ovat viisaat? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Rm.1:19,20

Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa. Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden. Snl. 8:11,12

Hyönteishotellit myytävänä

 

Jostain syystä meidän ”hotelleissa” kaikenlaiset höttiäiset asuvat, eivät asu muualla välillä kuten hotellissa olemisen ajatus on. Tikka sen sijaan! Se käy, vierailee, vahtii ja morsettaa katulampun metallikuvun päällä, pihassa syömässä kuin ravintolassa, kyläilee tuon tuosta. Sen ravintola ei ole teik-ö-vei-paikka. Eikä se siivoa jälkiään, työ on höttiäisten kaivaminen ”hotelleista”, joita pihallamme on monta – ollut jo monia vuosia. Aivan kuin uusi keksintö,  ne myytävät ”hotellit”, mutta enpä tiedä tykkäänkö.

Koivua, kesä 2024

Koivuraukka toukok.2025

                      

Kuka ihmeessä haluaa lähelleen, sinne missä itse oleskelee, kerryttää kaikenlaisia höttiäisiä, koppiaisia, niitä, jotka vain laajentavat sukuaan, viihtyvät siis. Ei ne kaikki ole ystävällisiä. Ajatellaan vaikka mäntypistiäistä tai mitä niitä nyt on, niitä jotka luokitellaan lähinnä tuholaisiksi – tuhoavat satoa, puuta tai jopa sairastuttavat, heikentävät niiden elinvoimaa. Kun puu on heikoilla, se ei voi vastustaa hyönteistuhoa eikä mahdollisia tauteja, kierre on valmis. Eikä "hotelli-ajatus" toimi niin, että sitä käyttää vain ne "hyvikset". Tämänhän ymmärtää jokainen – myös asfalttiviidakossa istuva ihminen.

Meidän pihassa siis on aika kyseenlaista toimintaa. Aivan kuin eloonjäämistaistelu käynnissä, lahoavat vanhat puurungot vastaan tikan jäljet. Kuvista näkee aavistuksen verran jäljistä. Pakko miettiä, mihin nuo puutavarat poistais, ymmärtäisin että niissä on jo tuho tapahtunut, pelkkä lahoaminen ei ole ainut syy, jotain elämää niissä, oikein pitkällä vuokrasopimuksella. Eikä minulta ole lupaa kysytty. Omalla tavallaan huolestuttaa.

Tikan tekoset

*   

--- pakko laittaa vielä yksi kuva ---

Tuo on omenapuun runko, puu elää, kasvattaa hyvin herkullisia vihreitä omenia. Vaikka se on lähes ontto.

Katastrofiainekset

 

 Pieni koirani esiintyi edukseen rodulleen ominaisella käytöksellä. Kaikki katastrofin ainekset olivat koossa, koska minä en ollut nopea, enkä tullut ajatelleeksi, ettei kaikki mene kuten pitäisi tai olin ajatellut. En minä ollut osannut varautua koiran reaktioihin, varsinkaan tällaiseen. Nyt tiedän. Hävetti.

Otin koiran autosta parkkipaikalla. Sillä ei ollut flexi kiinni kotoa lähdettäessä, joten sen laittamiseen meni muutama sekunti, kun tuo ei ole paikallaan pysyvää rotua. Okei.

Sinä pienenä hetkenä, kun ponnistelin hanskoja käsiini – toisessa kädessä flex-kotelo – koira oli jo kiertänyt puolisoni nilkat kerran ympäri ja kiersi minutkin, mutta hihnaa ei riittänyt tarpeeksi meidät yhteen sitomiseen. Kuitenkin jäimme molemmat jumiin. Siitä selviämiseen meni tovi. Minkä ihmeen takia ei flexin lukko ollut kiinni, kotelohan oli minun kädessäni!

Koira oli jo tietysti rekisteröinyt, mitä paikalla oli nähtävää. Kun jalat irti selvittiin eteenpäin, koira riuhtaisi jo reippaasti ja hihnan lukko irtosi valjaista. Kaasu pohjaan ja edellä kävelevien ihmisten luokse – säikähdin, että jos hyppää lasta vasten – onneksi vain haistoi ja juoksi takaisin mun luo – pysähtyi hienosti, jotta sain lukon kiinni. Miten ihmeessä se irtosi, käsittämätöntä.

Eikä tässä kaikki. Koko ajan, siitä hetkestä lähtien kun sen tassut koskettivat maata, se kiljui kuin tapettava sika, koko tienoo kaikui. Se ei ole mitä tahansa kiljuntaa! Ne edellä kävelevät ihmisetkin kääntyivät…  Koiran vauhti oli tapissa, pyrki, mäkivaihde päällä, me juoksimme tapahtumaa kohti, ja se kiljuen kuin pahaääninen sika. Hävettikö? Ei, mutta mä olin hidas ja ennakoiminen ei ollut onnistunut. Käsittämätöntä vanhuutta.

Syynä olivat siis kaikki kirjavat tuulessa heiluvat vappupallot. Niitähän torilla oli jokaisella. JeesusMarssi luki jokaisessa pallossa ja ilmapallot ovat koirani heikkous – tai parasta leikkiä. Se rakastaa yli kaiken niitä – siitä tämä kiljunta. Sitä se oli, riemua. Se ei siis juuri hauku, vain kiljuu eriasteisesti, riippuen asiasta. Pallot – mikä tahansa pallo – on se kovin ääni.

Pääsimme torille muiden sekaan. Koira veti, ryntäili, kiljui koko ajan. Ehkä jotkut pelästyivätkin – en ehtinyt huomata. Minkä ihmeen takia hihna edelleen oli pitkänä!

Lopulta otin sessun syliin, ja tassukone kävi täysillä, koko kroppa rimpuili kiihtyneenä. Kiljuminen jatkui. Kävelin alueen poikki toiselle laidalle, siellä täytettiin palloja. Sen pitää saada oma pallo! Laitan sen valjaaseen ja sitten kun marssi alkaa, me kävelemme tyylikkäästi, pallo mukana – normaalisti, hyvätapaisesti. Niin luulin, kuvittelin.

Kun sain pallon kiinni, laskin koiran maahan ja. Se sai pallon oitis kiinni, hyppäsi. Räjähdys. Se siitä. Kiljunta jatkui, näkyy lisää palloja. Kaiken taituroinnin päälle jo epätoivo pysäytti minutkin, tuli tunne, että tulinko vain kentälle leikkimään koirani kanssa. Koira vietiin autoon, sai lounaansa sinne. Olkoon. Olin pettynyt.

*

Toisaalta. Onneksi se on aina kovin keskittynyt johonkin mielenkiintoiseen pakkomielteen tavoin. Jos näin ei olisi, en ehkä olisi saanut sitä takaisin hihnaan, tai se olisi hyppinyt ihmisten, varsinkin lasten päälle - palloa tavoitellen. Eikä sellaista kukaan hyväksyisi, puhumattakaan muusta säntäilystä. Pahimmalta vältyin.

Rauha. Sää oli kolea, seisominen ja ohjelman seuraamisessa tuli kylmä, vaikka olimme pukeneet mukamas oikein, lähdimme pois. En ollut voinut kuvitellakaan koiran reaktiota. Mitä ihmiset huomasivat tai ehkä ajattelivat, ei sisälly tilannehallintaani, ihan riittävästi itsellä tarpeeksi tekemistä.  Ehkä meni pentukäytöksen piikkiin tai kasvatuksen puute. Joopa joo. Sekin, että olen vanha.

 

Retkiluistimet ja russeli

 

Viikko sitten

Tänään jäätilanne oli erinomainen. Yöllä pakkasta ja aamupäivälläkin vielä 5 miinusta.

Söin eilistä nuudelipataa ja sitten - -

Polku parkkipaikalta jäälle oli pääkalloliukas, kävelin syrjässä. Ja jääkin oli aika kupuliasta, ei sais mennä jäälle kun pinnassa on pehmiää ja vettä, nyt oli eiliset kävelyjäljet jäätyneet. Mutta kyllä siellä saattoi luistella ihan mainiosti. Tilaa oli – kuin yksityisomistus – olin ainut liikkuva, tosin talonmies talutti koiraa, kenkien näkkileipä-ääni kaikui koko lammen pituudelta.

On aika harvinaista, että tällainen jää on lammella – ainakin minun aikatauluihini (huvittamiseen) sopinut. Viime viikolla luistelin 10 km, nyt tuli vain puolet. Ehkä liikaa oli ruoka mukana painolastina, laiskotti. 

– Siitä huolimatta: tämä on mun laji!

Paluusuuntaan otin koiran rinnalle ja annoin sen määrätä vauhdin. Kylläpä se juokseekin lujaa, hyvä kun pysyin perässä. Se tykkää juosta ja oppinut rinnalla juoksun – ja käskyn. Välillä se viipyi takana, himmasi, mutta sitten taas täysillä. – Mietin, olen kuullut, että koirille on juoksukilpailuja. 

Mun sessu on hyväkuntoinen, lihaksikas ikiliikkuja. 

Voisipa enemmän sen kanssa hiihtää, luistella ja juostakin. Luistelussa on oltava tarkka, kun se tulee välillä liki, ettei luistinterä satu, kamala ajatuskin. Voisi vaikka tassun viiltää poikki.

Ohessa muutama kuva maisemista. Vanhemmassa kuvassa on vielä luntakin.

Tilaa on, kyllä sinne mahtuu muutkin.

Pilvirivi on vino, ei jää

Käärme ja sen kuva

Valittajat

Mooses johdatti kansaa erämaassa. Porukka purnasi, kun piti kiertää Edom – nuo estivät maan läpi kulun – tuli pitkä lisälenkki. Väsymys ja kyllästyminen hyvä syy valittaa: ”eihän täällä ole leipää ja vettä”. Eipä tietenkään! Se oli erämaa, hiekkaa, hiekkaa ja kuumaa auringon kilotusta. Jostain maan koloista kaivautui käärmelegioona, nekin olivat nälkäisiä ja vihaisia häiriöstä. Purivat kyselemättä, myrkyllisiä. Se vaikutti. ”Me olemme tehneet syntiä, puhuimme Jumalaa vastaan. Nyt me kuolemme, tee jotain.”

Mooses sai Jumalalta käskyn rakentaa pitkän tangon päähän käärmeen kuvan. Vuosisatojen ajan ovat eri taiteilijat tehneet siitä oman kuvittelunsa näköisen – me emme voi tietää, minkä näköinen se oli. Joka tapauksessa se muistutti käärmettä. Se ei ollut käärme, vaan sen kuva, näköispainos. (4.Ms.21:4-7). Käärmeestä tulee heti mieleen syntiinlankeemuksen juttu Raamatun alkulehdiltä.

- Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'” (1.Ms.3:1-3)

Jo tuossa näkyi valheen vaikutus, ei Jumala ollut Adamille sanonut älkääkä koskeko siihen, tuo oli Eevan ihan oma lisäys (tai sitten yhteinen varo-versio).

 

Erämaan käärmeet samaa

Oliskohan todellakin niin, että Jumalako luvannut jotain, uskot sen, joten etkö voisi ajatella, ihan itse, olisit viisaampikin, tietäisit miten erämaasta päästään pois.

Mitä lie valheen apostoli – mukana matkassa – kuiskinut kuumassa tuulessa, kipujen hikisessä yössä. Se onnistui siinä ja avasi maan, toi kaikki käärmeensä esille. – Synti on siinä, mitä ihminen otti vastaan, kuunteli, samoin kuin Eeva, joka yhtäkkiä alkoi epäillä. Äkkiä tuli käärmeen aika tuhota nuo, jotka ottivat vastaan valheet.

*

Joskus tulee mietittyä, miksi Mooseksen piti tehdä juuri käärmeen näköinen juttu. Tietenkin me ymmärrämme sen viittaavan Jeesukseen ristillä. Mutta käärme!

Käärme oli syyllinen! Sen puheet houkuttavat synnintekoon, valehtelee ihmisen ajatteluun ja mieleen Jumalasta ja luottamuksesta irti. Eikö ole aika luonnollista, että se sama syyllinen, käärme, myös paratiisissa, jouda ripustettavaksi, kuolemaan. Ja koska tämä suunnitelma oli jo valmiina Eevan ja Adamin aikoihin, se vain vahvistui ajan mittaan. Kunnes Jeesus tekee työn ja sanoo: ”se on täytetty”. Asia on loppuun käsitelty, suhde korjattu, synti  ja syyllisyys sovitettu.

Ymmärrän, että käärme on kuva, ”symboli”, ja jotta teolle saadaan ratkaisu, joutui Jeesus käärmeen kuvana ristille. Kaikki käärmepuremat kohdistuvat Häneen. Tämä on ainut ja mahdollinen ratkaisu! Myös erämaan leiriläisille. Ja meille.

Mooses kehotti Jumalan määräyksenä ”joka siihen katsoo, jää eloon”. Ei se käärmeen kuva tai tanko mitään! Kyse oli uskosta. Vapaaehtoisesti. Usko – suunta, käännä silmät – että katse riittää. (4.Ms.21:8-9)

 

Niinpä

Käännä kasvosi ylös ja näe, käsitä, että käärmeen kuva on nyt Kristus, oli ristillä, kantaa edelleen kaikki puremat. Vain siten jää eloon.