Hyönteishotellit myytävänä

 

Jostain syystä meidän ”hotelleissa” kaikenlaiset höttiäiset asuvat, eivät asu muualla välillä kuten hotellissa olemisen ajatus on. Tikka sen sijaan! Se käy, vierailee, vahtii ja morsettaa katulampun metallikuvun päällä, pihassa syömässä kuin ravintolassa, kyläilee tuon tuosta. Sen ravintola ei ole teik-ö-vei-paikka. Eikä se siivoa jälkiään, työ on höttiäisten kaivaminen ”hotelleista”, joita pihallamme on monta – ollut jo monia vuosia. Aivan kuin uusi keksintö,  ne myytävät ”hotellit”, mutta enpä tiedä tykkäänkö.

Koivua, kesä 2024

Koivuraukka toukok.2025

                      

Kuka ihmeessä haluaa lähelleen, sinne missä itse oleskelee, kerryttää kaikenlaisia höttiäisiä, koppiaisia, niitä, jotka vain laajentavat sukuaan, viihtyvät siis. Ei ne kaikki ole ystävällisiä. Ajatellaan vaikka mäntypistiäistä tai mitä niitä nyt on, niitä jotka luokitellaan lähinnä tuholaisiksi – tuhoavat satoa, puuta tai jopa sairastuttavat, heikentävät niiden elinvoimaa. Kun puu on heikoilla, se ei voi vastustaa hyönteistuhoa eikä mahdollisia tauteja, kierre on valmis. Eikä "hotelli-ajatus" toimi niin, että sitä käyttää vain ne "hyvikset". Tämänhän ymmärtää jokainen – myös asfalttiviidakossa istuva ihminen.

Meidän pihassa siis on aika kyseenlaista toimintaa. Aivan kuin eloonjäämistaistelu käynnissä, lahoavat vanhat puurungot vastaan tikan jäljet. Kuvista näkee aavistuksen verran jäljistä. Pakko miettiä, mihin nuo puutavarat poistais, ymmärtäisin että niissä on jo tuho tapahtunut, pelkkä lahoaminen ei ole ainut syy, jotain elämää niissä, oikein pitkällä vuokrasopimuksella. Eikä minulta ole lupaa kysytty. Omalla tavallaan huolestuttaa.

Tikan tekoset

*   

--- pakko laittaa vielä yksi kuva ---

Tuo on omenapuun runko, puu elää, kasvattaa hyvin herkullisia vihreitä omenia. Vaikka se on lähes ontto.

Katastrofiainekset

 

 Pieni koirani esiintyi edukseen rodulleen ominaisella käytöksellä. Kaikki katastrofin ainekset olivat koossa, koska minä en ollut nopea, enkä tullut ajatelleeksi, ettei kaikki mene kuten pitäisi tai olin ajatellut. En minä ollut osannut varautua koiran reaktioihin, varsinkaan tällaiseen. Nyt tiedän.

Otin koiran autosta parkkipaikalla. Sillä ei ollut flexi kiinni kotoa lähdettäessä, joten sen laittamiseen meni muutama sekunti, kun tuo ei ole paikallaan pysyvää rotua. Okei.

Sinä pienenä hetkenä, kun ponnistelin hanskoja käsiini – toisessa kädessä flex-kotelo – koira oli jo kiertänyt puolisoni nilkat kerran ympäri ja kiersi minutkin, mutta hihnaa ei riittänyt tarpeeksi meidät yhteen sitomiseen. Kuitenkin jäimme molemmat jumiin. Siitä selviämiseen meni tovi. Minkä ihmeen takia ei flexin lukko ollut kiinni, kotelohan oli minun kädessäni!

Koira oli jo tietysti rekisteröinyt, mitä paikalla oli nähtävää. Kun jalat irti selvittiin eteenpäin, koira riuhtaisi jo reippaasti ja hihnan lukko irtosi valjaista. Kaasu pohjaan ja edellä kävelevien ihmisten luokse – säikähdin, että jos hyppää lasta vasten – onneksi vain haistoi ja juoksi takaisin mun luo – pysähtyi hienosti, jotta sain lukon kiinni. Miten ihmeessä se irtosi, käsittämätöntä.

Eikä tässä kaikki. Koko ajan, siitä hetkestä lähtien kun sen tassut koskettivat maata, se kiljui kuin tapettava sika, koko tienoo kaikui. Se ei ole mitä tahansa kiljuntaa! Ne edellä kävelevät ihmisetkin kääntyivät…  Koiran vauhti oli tapissa, pyrki, mäkivaihde päällä, me juoksimme tapahtumaa kohti, ja se kiljuen kuin pahaääninen sika. Hävettikö? Ei, mutta mä olin hidas ja ennakoiminen ei ollut onnistunut. Käsittämätöntä vanhuutta.

Syynä olivat siis kaikki kirjavat tuulessa heiluvat vappupallot. Niitähän torilla oli jokaisella. JeesusMarssi luki jokaisessa pallossa ja ilmapallot ovat koirani heikkous – tai parasta leikkiä. Se rakastaa yli kaiken niitä – siitä tämä kiljunta. Sitä se oli, riemua. Se ei siis juuri hauku, vain kiljuu eriasteisesti, riippuen asiasta. Pallot – mikä tahansa pallo – on se kovin ääni.

Pääsimme torille muiden sekaan. Koira veti, ryntäili, kiljui koko ajan. Ehkä jotkut pelästyivätkin – en ehtinyt huomata. Minkä ihmeen takia hihna edelleen oli pitkänä!

Lopulta otin sessun syliin, ja tassukone kävi täysillä, koko kroppa rimpuili kiihtyneenä. Kiljuminen jatkui. Kävelin alueen poikki toiselle laidalle, siellä täytettiin palloja. Sen pitää saada oma pallo! Laitan sen valjaaseen ja sitten kun marssi alkaa, me kävelemme tyylikkäästi, pallo mukana – normaalisti, hyvätapaisesti. Niin luulin, kuvittelin.

Kun sain pallon kiinni, laskin koiran maahan ja. Se sai pallon oitis kiinni, hyppäsi. Räjähdys. Se siitä. Kiljunta jatkui, näkyy lisää palloja. Kaiken taituroinnin päälle jo epätoivo pysäytti minutkin, tuli tunne, että tulinko vain kentälle leikkimään koirani kanssa. Koira vietiin autoon, sai lounaansa sinne. Olkoon. Olin pettynyt.

*

Toisaalta. Onneksi se on aina kovin keskittynyt johonkin mielenkiintoiseen pakkomielteen tavoin. Jos näin ei olisi, en ehkä olisi saanut sitä takaisin hihnaan, tai se olisi hyppinyt ihmisten, varsinkin lasten päälle - palloa tavoitellen. Eikä sellaista kukaan hyväksyisi, puhumattakaan muusta säntäilystä. Pahimmalta vältyin.

Rauha. Sää oli kolea, seisominen ja ohjelman seuraamisessa tuli kylmä, vaikka olimme pukeneet mukamas oikein, lähdimme pois. En ollut voinut kuvitellakaan koiran reaktiota. Mitä ihmiset huomasivat tai ehkä ajattelivat, ei sisälly tilannehallintaani, ihan riittävästi itsellä tarpeeksi tekemistä.  Ehkä meni pentukäytöksen piikkiin tai kasvatuksen puute. Joopa joo. Sekin, että olen vanha.

 

Retkiluistimet ja russeli

 

Viikko sitten

Tänään jäätilanne oli erinomainen. Yöllä pakkasta ja aamupäivälläkin vielä 5 miinusta.

Söin eilistä nuudelipataa ja sitten - -

Polku parkkipaikalta jäälle oli pääkalloliukas, kävelin syrjässä. Ja jääkin oli aika kupuliasta, ei sais mennä jäälle kun pinnassa on pehmiää ja vettä, nyt oli eiliset kävelyjäljet jäätyneet. Mutta kyllä siellä saattoi luistella ihan mainiosti. Tilaa oli – kuin yksityisomistus – olin ainut liikkuva, tosin talonmies talutti koiraa, kenkien näkkileipä-ääni kaikui koko lammen pituudelta.

On aika harvinaista, että tällainen jää on lammella – ainakin minun aikatauluihini (huvittamiseen) sopinut. Viime viikolla luistelin 10 km, nyt tuli vain puolet. Ehkä liikaa oli ruoka mukana painolastina, laiskotti. 

– Siitä huolimatta: tämä on mun laji!

Paluusuuntaan otin koiran rinnalle ja annoin sen määrätä vauhdin. Kylläpä se juokseekin lujaa, hyvä kun pysyin perässä. Se tykkää juosta ja oppinut rinnalla juoksun – ja käskyn. Välillä se viipyi takana, himmasi, mutta sitten taas täysillä. – Mietin, olen kuullut, että koirille on juoksukilpailuja. 

Mun sessu on hyväkuntoinen, lihaksikas ikiliikkuja. 

Voisipa enemmän sen kanssa hiihtää, luistella ja juostakin. Luistelussa on oltava tarkka, kun se tulee välillä liki, ettei luistinterä satu, kamala ajatuskin. Voisi vaikka tassun viiltää poikki.

Ohessa muutama kuva maisemista. Vanhemmassa kuvassa on vielä luntakin.

Tilaa on, kyllä sinne mahtuu muutkin.

Pilvirivi on vino, ei jää

Käärme ja sen kuva

Valittajat

Mooses johdatti kansaa erämaassa. Porukka purnasi, kun piti kiertää Edom – nuo estivät maan läpi kulun – tuli pitkä lisälenkki. Väsymys ja kyllästyminen hyvä syy valittaa: ”eihän täällä ole leipää ja vettä”. Eipä tietenkään! Se oli erämaa, hiekkaa, hiekkaa ja kuumaa auringon kilotusta. Jostain maan koloista kaivautui käärmelegioona, nekin olivat nälkäisiä ja vihaisia häiriöstä. Purivat kyselemättä, myrkyllisiä. Se vaikutti. ”Me olemme tehneet syntiä, puhuimme Jumalaa vastaan. Nyt me kuolemme, tee jotain.”

Mooses sai Jumalalta käskyn rakentaa pitkän tangon päähän käärmeen kuvan. Vuosisatojen ajan ovat eri taiteilijat tehneet siitä oman kuvittelunsa näköisen – me emme voi tietää, minkä näköinen se oli. Joka tapauksessa se muistutti käärmettä. Se ei ollut käärme, vaan sen kuva, näköispainos. (4.Ms.21:4-7). Käärmeestä tulee heti mieleen syntiinlankeemuksen juttu Raamatun alkulehdiltä.

- Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'” (1.Ms.3:1-3)

Jo tuossa näkyi valheen vaikutus, ei Jumala ollut Adamille sanonut älkääkä koskeko siihen, tuo oli Eevan ihan oma lisäys (tai sitten yhteinen varo-versio).

 

Erämaan käärmeet samaa

Oliskohan todellakin niin, että Jumalako luvannut jotain, uskot sen, joten etkö voisi ajatella, ihan itse, olisit viisaampikin, tietäisit miten erämaasta päästään pois.

Mitä lie valheen apostoli – mukana matkassa – kuiskinut kuumassa tuulessa, kipujen hikisessä yössä. Se onnistui siinä ja avasi maan, toi kaikki käärmeensä esille. – Synti on siinä, mitä ihminen otti vastaan, kuunteli, samoin kuin Eeva, joka yhtäkkiä alkoi epäillä. Äkkiä tuli käärmeen aika tuhota nuo, jotka ottivat vastaan valheet.

*

Joskus tulee mietittyä, miksi Mooseksen piti tehdä juuri käärmeen näköinen juttu. Tietenkin me ymmärrämme sen viittaavan Jeesukseen ristillä. Mutta käärme!

Käärme oli syyllinen! Sen puheet houkuttavat synnintekoon, valehtelee ihmisen ajatteluun ja mieleen Jumalasta ja luottamuksesta irti. Eikö ole aika luonnollista, että se sama syyllinen, käärme, myös paratiisissa, jouda ripustettavaksi, kuolemaan. Ja koska tämä suunnitelma oli jo valmiina Eevan ja Adamin aikoihin, se vain vahvistui ajan mittaan. Kunnes Jeesus tekee työn ja sanoo: ”se on täytetty”. Asia on loppuun käsitelty, suhde korjattu, synti  ja syyllisyys sovitettu.

Ymmärrän, että käärme on kuva, ”symboli”, ja jotta teolle saadaan ratkaisu, joutui Jeesus käärmeen kuvana ristille. Kaikki käärmepuremat kohdistuvat Häneen. Tämä on ainut ja mahdollinen ratkaisu! Myös erämaan leiriläisille. Ja meille.

Mooses kehotti Jumalan määräyksenä ”joka siihen katsoo, jää eloon”. Ei se käärmeen kuva tai tanko mitään! Kyse oli uskosta. Vapaaehtoisesti. Usko – suunta, käännä silmät – että katse riittää. (4.Ms.21:8-9)

 

Niinpä

Käännä kasvosi ylös ja näe, käsitä, että käärmeen kuva on nyt Kristus, oli ristillä, kantaa edelleen kaikki puremat. Vain siten jää eloon.