Miltä mielihyvä tuntuu

 

Veden syleily iholla...

Luonnon ihanuuksien huomaaminen, auringon säteitten kosketus aisteissa: ”Mielihyvät ovat säteitä kirkkaudesta sellaisena kuin se koskettaa aistejamme”. Metsässä vastaantuleva auringonläikkä näyttää auringosta jotakin, ja sen aiheuttama spontaani mielihyvä on kuin jumalallisia ”läikkiä kokemuksen metsästä”. Mutta kun mielihyvä koskettaa järkeämme tai tahtoamme, sille annetaan toinen nimi, esimerkiksi hyvyys tai totuus.  Toisaalta, on myös ”anastettuja mielihyviä”. Omenavarkaus on pahaa, mutta omenan maistuminen ei, eikä siten voi lieventää varkaudesta tulevaa ”pahaa mielihyvää.” Oikean mielihyvän vastaanottamisen tunnistaminen sen jumalallisesta alkuperästä ovat yksi kokemus, samoin kuin taivaallinen tuoksu muistuttaa, missä puutarhassa se on kasvanut. Siinä on viesti. (C.S.Lewis,101)

Miten me mielihyväviestin ymmärrämme? Hyvyys itsessään tuottaa mielihyvän ja sen voi erottaa: ”kuinka hyvää Jumalalta, että Hän antaa tämän minulle.”

Mielihyvään voi keskittyä toisellakin tavalla, tulkitsemalla sen oman hermojärjestelmän tapahtumana (C.S.Lewis,102). Ahdistuksen kuilu, joka ammottaa keskellä elämäämme, saattaa johtua jostakin traagisesta (103). Pettymyksen ja loukkaantumisen tuottama paljastava hetki paljastaa ihmisestä hänelle itselleen tietynlaisen mielihyvän. Järki ja tunteet nimittävän sen itsesääliksi tai katkeruudeksi.

 

Tämän voisi muotoilla mielihyväperiaatteeksi

Mielihyvää Platonin mukaan tuottaa raapiminen: jos kutian, haluan raapia. Houkutus siihen on hyvin suuri kiusallinen halu.(106) Se tuottaa hetkellisen mielihyvän, mutta raapiminen itsessään ei sitä tuota. Mielihyvää tuottaa anteeksisaaminen, koska rangaistus peruuntui. Eli tarvitaan yhteys, konteksti.(Lewis) Mielihyvän periaate palvelee pyrkimystä pitää yllä mahdollisimman alhaista jännitetasoa (tai palauttaa se: addiktio). Jännitteen poistaminen lisää pyrkimystä mielihyvään. Kuitenkin todellisessa elämässä täytyy säilyä tietyntasoinen jännite, jotta tahto ja pyrkimykset päämääriin toimivat samaan suuntaan.(Frankl)

Viktor Franklin mukaan mielihyvä on aina samanlainen, oli toiminta sitten arvokasta tai arvotonta. Yleensä tavoitellaan sitä, mitä halutaan, mutta mielihyvä ei kykene antamaan elämälle tarkoitusta. Jollei mielihyvä pysty tähän, ei sen puuttuminen liioin kykene riistämään elämältä tarkoitusta! Mielihyvä ei siten voi olla tavoite, koska sen saavuttaminen aina epäonnistuu. Se on seuraus pyrkimysten ja päämäärän toteutumisesta! Jääminen kiinni satunnaisen mielihyvän tilaan (esim.huumeet) ei kaipaa todellisuutta, silloin kyse on elämästä elämyksissä. Elämyksissä itsessään ei ole elämää. Ihminen voi kokea todellista iloa – ja mielihyvää – vasta kun hän hakee ilon tunteen arvojen maailmasta.

 

Auringonlaskun totuus

Normaalilla ihmisellä on päivittäin enemmän mielipahan kuin mielihyvän tunteita. Mielihyvässä esiintyy vallan tarve, tässä onkin haastetta päivittäiseen olemiseen. Miten voisi erottaa mielihalut toisistaan, sen jumalallisen tuoksun – ”valonläiskän” – sen pienen ilon häivähdyksen ja hermojärjestelmän nappaaman halun ja itsesäälin tuottaman väärän hyvänmielen. Mielihalut haluavat hallita mieltä, mutta, kuten Frankl opettaa, ihmisen tulee hallita niitä tahdolla ja järjellä. Minä lisäisin tähän, Lewisiä mukaillen, tulee ottaa vastaan nuo tuoksut toisesta maailmasta ja käsittää nekin kuuluvaksi tähän fyysiseen maailmaan, annettuna lahjana Luojalta ja nauttia mielihyvin niistä.

 

 

Raamatussa, Salomo-kuninkaan mielihyvä

Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja. Saarn.3:12,13

Katso, minkä minä olen tullut näkemään, on hyvää ja kaunista syödä ja juoda ja nauttia hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, jolla ihminen itseänsä vaivaa auringon alla lyhyinä elämänsä päivinä, jotka Jumala on hänelle antanut; sillä se on hänen osansa. …jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa. Sillä hän ei tule niin paljon ajatelleeksi elämänsä päiviä, kun Jumala suostuu hänen sydämensä iloon. Saarn.5:17-19

Lähteet

C.C.Lewis, Kirjeitä rukouksesta, Kirjaneliö, 1984

Viktor E.Frankl,Olemisen tarkoitus, Otava, 1983

Mielikuvitus, aivot ja oleminen

 

Vastaranta puuttuu

Minulle tärkeitä, merkityksellisiä kirjoja – tai oikeastaan kirjoittajien ajatuksia, ovat toistuvasti ja edelleen, C.S.Lewis, Sören Kierkegaard ja Viktor E. Frankl.
 
Lewis kirjoittaa jostakin yksittäisestä ajatuksesta sivukaupalla, varsinaisesti ei kerro sitä asiaa vaan tekee sille juuret ja oksat. Lukemisen edetessä ajatuksen rakentuessa koko ajan minussa, ymmärrykseeni, se ikään kuin kasvaa, paisuu, avartuu, ja tarvitsee lisää tilaa. Älyni ja ymmärrykseni puhisee ahtautta. Jotta saisin Lewisin tarkoituksesta kiinni – edes aavistuksen verran siitä syvyydestä – minun on potkittava päänsisäisiä muureja ja jarruja pois, tekemään tilaa sille, mikä haluaisi avartua minussa. Tämä on tuskallista, koska minussa ei ole sitä älyn määrää minkä Lewis ilmaisuillaan itse tietää! Sinänsä armollista, ettei hän ”sano” suoraan, yhdellä virkkeellä, vaan vaatii lukijan omaa ymmärrystä laajenemaan ja kyseenalaistamaan vanhat kapeat, ahtaat pinttymät. Ne, jarrut, jotka estävät tuon asian ja ajatuksen ymmärtämiseen ja siihen suureen syvään merkitykseen, johon Lewis yllyttää lukijaansa. Otetaan esimerkki.
 
Hän kirjoittaa Kirjeitä rukouksessa –kirjassa (90-94) …mielessä asettuu rinnakkain kaksi kuvaa tai ideaa tai aavetta. Toinen on valoisa läiskä, joka edustaa Jumalaa. Toinen on ihannekuva, jota nimitän ”minäksi”. Molemmat on luonut todellinen minä – tai pikemminkin se on rakentanut ne… psykologisesta rihkamasta. Tässä on huoneen neljä seinää. Ja tässä olen minä. …pelkästään läpitunkemattomien mysteerien julkisivuja. Minulle… se asettaa rukouksen keskelle tämänhetkistä todellisuutta. Tässä on Jumalan toiminnan ja ihmisen toiminnan todellinen kohtaaminen – ei jonkin kuvitteellisen kohtaaminen… Olen nimittänyt aineellista ympäristöäni lavastukseksi. Näytelmähenkilö ei voisi astella näyttämällä, jollei hänessä piilisi todellinen henkilö. Samoin käy, kun alkaa tutkia materian luonnetta: ei löydä mitään sellaista, mitä mielikuvitus on aina olettanut aineen olevan.  Mitä nimitän ”itsekseni” on sekin draamallinen konstruktio.. muistot, peilistä näkyvä… itsehavainnot … … käytän… nimitys ”minä” ja lavastuksesta nimitystä ”reaalimaailma”.

– Mitä hän pyrkii ilmaisemaan? Ymmärrän osittain. Hän ei tarkoita mitään väärää, koska joka tapauksessa rukoillessamme - ja ajatellessamme - tuotamme mielikuvia ja symboleita auttamaan keskittymistä olennaiseen. Mielikuvituksella luodaan lavasteet tai seinät: pyrimme kokemaan läsnäolon jonakin pyhänä tilana, jossa toivon mukaan Jumalakin ”viihtyy” ja me itse. Tämä on hyvin vajaa ymmärrys! – Mutta tästä johtuu minut päättelemään, että Jumala on niin suuri ja pyhä, että saatan tehdä syntiä jos pyrin typistämään Hänet oman ymmärrykseni mittoihin; on vaara.  Kuvittelen Hänen tyytyvän ja vastaavan tarpeisiini. Jumala on taivaassa ja minä maan päällä.

- Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta: 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani? Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?' Apt.7:48-50.
 
Toinen lempikirjailijani on Sören. Hänen ajatuksensa ovat nuoreksi mieheksi hyvin ”vanhoja”. Mies kuoli 42-vuotiaana, vuonna 1855, kulki kumarassa (siihen aikaan ei ollut huonekalujen ergonomiaa), kauhtuneissa vaatteissa. Hän oli ”koulukiusattu”, kadulla hänelle naurettiin. Hän pohti ja analysoi sana kerrallaan ja kirjoitti tiiliskiven paksuisia teoksia. Ei ollut kirjoituskoneita. Jo nämä toi hänet minulle ystäväksi.

Ironia on yksi tapa, jolla Sören toi syvän älynsä esiin, ehkä johtuen myös siitä, ettei tullut hyväksytyksi tieteellisissä piireissä ja vaikka oli teologi, ei häntä papitkaan hyväksyneet. Ironisilla teksteillään hän paljasti ihmisten ajattelussa ja tavoissa vikoja ja puutteita, hän teki monet asiat naurunalaiseksi – ilman myötätuntoa. Eksistenssitasot, joita hän analysoi ja selitti – ihmisenä olemisen tavasta tuli omassa olemisessani kasvamisen paikka. Näistä hän kirjoittaa paljon.

Mielenkiintoisinta ovat kirjoitukset epätoivosta. Olemiseen kuuluu epätoivon tilat. Epätoivo katsotaan helposti luovuttamisena, käpertymisenä, masennukseen ja vihaan. Tosiasiassa sen kuuluu olla elämän eräänlainen ponnahduslauta. Siinä pomppiessa miettii, mihin hypätä; syvään veteen, tutkimaan mitä pohjassa, vai vauhdilla korkeuteen, kiipeämään. Vai jäädäkkö siihen notkumaan tai kävellä pois, pettyä itseen. Epätoivo on hyppy toiseen ”tasoon” – en pidä sanasta – mutta sen tarkoitus on muuttaa jotakin aiemmasta olotilasta. Kyse on tahdosta: valinta ja päätös.

Torsti Lehtinen on Kierkegaard-tutkija: Ajattelu voidaan kiteyttää järjestelmäksi, olemassaoloa ei. Vain Jumala hallitsee koko todellisuuden; ihminen ei voi kiivetä olemassaolonsa ulkopuoliselle näköalapaikalla tekemään puolueettomia arvioita eksistenssistään [omasta olemassaolostaan]. Ihminen on vain osa kokonaisuutta! ( [1]75)

 
Sitten päästäänkin Viktor E. Frankliin: Olemukseen kuuluu suuntautuminen, pyrkiminen johonkin tai johonkuhun – asiaan tai henkilöön. Ihmisen olemukseen kuuluu se jännite, joka vallitsee olemisen ja sen välillä mitä ihmisen tulisi olla. Ne ovat sielullisen terveyden välttämättömiä ehtoja. Tarkoituksen täytyy aina edeltää olemassaoloa, silloin tarkoitus on olemassaolon vauhdittaja. ( [2]110)

Frankl on sitä mieltä, ettei heikkoa tahtoa varsinaisesti ole olemassakaan! Me vain panttaamme tahdonvoimaamme, eli tarkoitus on jokaisen sisimmässä odottamassa. Tahdonvoima ei ole paikallaan pysyvää, se on ”selvän päämäärätietoisuuden, rehellisen päätöksenteon ja tietynlaisen harjaantumisen funktio”. – Ihmisen tulee "harjoittaa lihasta” (Järvilehto) nimeltä tahto, jotta voisi hyvin. Laiska tahdonvoima ei yllä kuin mielihyvähakuisuuteen ja sitähän sitten tulee saada lisää – ettei tarvitse ”tahtoa” parempaa elämänlaatua.
 
Kunpa jokainen ihminen oppisi näitten miesten (muistakin) ajatuksista elämänlaatua, ehkä kansana voisimme edes vähän paremmin, puuttuisi enin vihapuhe ja loukaantumiset.
 

---

[1] Torsti Lehtinen: Sören Kierkegaard, Intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi, (mm.1990 Kirjapaja)
[2] Viktor E.Frankl: Olemisen tarkoitus, Otava, 1983
 

Syrjitty tai kokemus tulla syr­jityksi

 

Kelpais raha minullekin

En yleensä halua ottaa kantaa blogissani poliittisiin ja vaikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Osaamiseni, tietoni ja sanan käsittäminen ei yllä akateemiseen väittelyyn. Mielipiteitähän silti lyötyy, eri asia, meillä kaikilla. 

- Nyt kyllä pitää jotain sanoa - tulla kaapista - ärähtää.

Uskon, että tuota ko uutisen mainitsemaa täkyä ryhdytään käyttämään rahasampona vähän joka kunnassa.

Yh­den­ver­tai­suus- ja tasa-ar­vo­lau­ta­kun­ta on val­tio­neu­vos­ton ni­mit­tä­mä it­se­näi­nen ja riip­pu­ma­ton oi­keus­tur­vae­lin. Sen teh­tä­vä­nä on an­taa oi­keus­suo­jaa niil­le, jot­ka ovat ko­ke­neet tul­leen­sa syr­ji­tyk­si tai tul­leen­sa syr­jin­tään liit­ty­vien kiel­let­ty­jen vas­ta­toi­mien koh­teek­si. 

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/45740116-e9be-45d4-8465-32e3a547be82

Olisinpa tiennyt, että tällainen elin on ollut olemassa

Olen joutunut olemaan tilaisuuksissa, joissa on avoimesti pilkattu Jeesusta ja kristittyjä, joiden elämänkatsomus on Raamatusta nousevien arvojen mukainen. Myös minua itseäni on syrjitty, on vaiennettu, suu suljettu: tyhminä pidetään. Näistä on vuosia, mutta joko minäkin saisin taannehtivasti korvausta, vaikka edes sen yhden kerran – kuten uutisen lapsi, 1500 euroa. Kelpaisi! Riittäisi kivusta, tulis tasoitusta. Näitä tilanteita on ollut useita, kymmeniä, vuosien mittaan.

Paljonkohan sais? Kannattaisiko tehdä valitus, koululleni ja työnantajille.

Nyt vain kaikki valittamaan ja vaatimaan 1500 euroa per laaki, kun on jouduttu istumaan ja tuijottamaan vaikkapa "vain" tonttunäytelmiä ja pääsiäisnoitanäytelmiä, eikä kukaan ole kysynyt haluanko, tykkäänkö – tai tykkääkö herkkä lapseni. Kärsitty. Loukattuna. Mielensäpahoittajana. Pakotettuna. Siinä ja sen jälkeen. Taannoin kuulin, eräs uskova nuori sai shokin, kun filosofian tunnilla opetettiin lähtökohtia, apinoita, homoja, seksiä ja mitä vielä, en muista mitä kaikkea kertoi. Hänet opettaja nauroi ulos luokasta. Nyt vois hänellekin riittää – sovinnolla ja kohtuudella – 15.000 euroa, hyvä summa taannehtivasti korkojen kera. Loukatusta mielestä ja maineen menetyksestä, kivusta, kuten tuo 8-vuotias sai (kun muisti kuulleensa sanan Jeesus?). Toivottavasti lapsi saa itse ostaa jotakin järkevää, ja voi hyvin.

Tai sitten ei

https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/8078856