Miltä mielihyvä tuntuu

 

Veden syleily iholla...

Luonnon ihanuuksien huomaaminen, auringon säteitten kosketus aisteissa: ”Mielihyvät ovat säteitä kirkkaudesta sellaisena kuin se koskettaa aistejamme”. Metsässä vastaantuleva auringonläikkä näyttää auringosta jotakin, ja sen aiheuttama spontaani mielihyvä on kuin jumalallisia ”läikkiä kokemuksen metsästä”. Mutta kun mielihyvä koskettaa järkeämme tai tahtoamme, sille annetaan toinen nimi, esimerkiksi hyvyys tai totuus.  Toisaalta, on myös ”anastettuja mielihyviä”. Omenavarkaus on pahaa, mutta omenan maistuminen ei, eikä siten voi lieventää varkaudesta tulevaa ”pahaa mielihyvää.” Oikean mielihyvän vastaanottamisen tunnistaminen sen jumalallisesta alkuperästä ovat yksi kokemus, samoin kuin taivaallinen tuoksu muistuttaa, missä puutarhassa se on kasvanut. Siinä on viesti. (C.S.Lewis,101)

Miten me mielihyväviestin ymmärrämme? Hyvyys itsessään tuottaa mielihyvän ja sen voi erottaa: ”kuinka hyvää Jumalalta, että Hän antaa tämän minulle.”

Mielihyvään voi keskittyä toisellakin tavalla, tulkitsemalla sen oman hermojärjestelmän tapahtumana (C.S.Lewis,102). Ahdistuksen kuilu, joka ammottaa keskellä elämäämme, saattaa johtua jostakin traagisesta (103). Pettymyksen ja loukkaantumisen tuottama paljastava hetki paljastaa ihmisestä hänelle itselleen tietynlaisen mielihyvän. Järki ja tunteet nimittävän sen itsesääliksi tai katkeruudeksi.

 

Tämän voisi muotoilla mielihyväperiaatteeksi

Mielihyvää Platonin mukaan tuottaa raapiminen: jos kutian, haluan raapia. Houkutus siihen on hyvin suuri kiusallinen halu.(106) Se tuottaa hetkellisen mielihyvän, mutta raapiminen itsessään ei sitä tuota. Mielihyvää tuottaa anteeksisaaminen, koska rangaistus peruuntui. Eli tarvitaan yhteys, konteksti.(Lewis) Mielihyvän periaate palvelee pyrkimystä pitää yllä mahdollisimman alhaista jännitetasoa (tai palauttaa se: addiktio). Jännitteen poistaminen lisää pyrkimystä mielihyvään. Kuitenkin todellisessa elämässä täytyy säilyä tietyntasoinen jännite, jotta tahto ja pyrkimykset päämääriin toimivat samaan suuntaan.(Frankl)

Viktor Franklin mukaan mielihyvä on aina samanlainen, oli toiminta sitten arvokasta tai arvotonta. Yleensä tavoitellaan sitä, mitä halutaan, mutta mielihyvä ei kykene antamaan elämälle tarkoitusta. Jollei mielihyvä pysty tähän, ei sen puuttuminen liioin kykene riistämään elämältä tarkoitusta! Mielihyvä ei siten voi olla tavoite, koska sen saavuttaminen aina epäonnistuu. Se on seuraus pyrkimysten ja päämäärän toteutumisesta! Jääminen kiinni satunnaisen mielihyvän tilaan (esim.huumeet) ei kaipaa todellisuutta, silloin kyse on elämästä elämyksissä. Elämyksissä itsessään ei ole elämää. Ihminen voi kokea todellista iloa – ja mielihyvää – vasta kun hän hakee ilon tunteen arvojen maailmasta.

 

Auringonlaskun totuus

Normaalilla ihmisellä on päivittäin enemmän mielipahan kuin mielihyvän tunteita. Mielihyvässä esiintyy vallan tarve, tässä onkin haastetta päivittäiseen olemiseen. Miten voisi erottaa mielihalut toisistaan, sen jumalallisen tuoksun – ”valonläiskän” – sen pienen ilon häivähdyksen ja hermojärjestelmän nappaaman halun ja itsesäälin tuottaman väärän hyvänmielen. Mielihalut haluavat hallita mieltä, mutta, kuten Frankl opettaa, ihmisen tulee hallita niitä tahdolla ja järjellä. Minä lisäisin tähän, Lewisiä mukaillen, tulee ottaa vastaan nuo tuoksut toisesta maailmasta ja käsittää nekin kuuluvaksi tähän fyysiseen maailmaan, annettuna lahjana Luojalta ja nauttia mielihyvin niistä.

 

 

Raamatussa, Salomo-kuninkaan mielihyvä

Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja. Saarn.3:12,13

Katso, minkä minä olen tullut näkemään, on hyvää ja kaunista syödä ja juoda ja nauttia hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, jolla ihminen itseänsä vaivaa auringon alla lyhyinä elämänsä päivinä, jotka Jumala on hänelle antanut; sillä se on hänen osansa. …jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa. Sillä hän ei tule niin paljon ajatelleeksi elämänsä päiviä, kun Jumala suostuu hänen sydämensä iloon. Saarn.5:17-19

Lähteet

C.C.Lewis, Kirjeitä rukouksesta, Kirjaneliö, 1984

Viktor E.Frankl,Olemisen tarkoitus, Otava, 1983