Ajattomina elämme elämän jälkeistä elämää

 

Olen lukenut kirjaa Kärsimyksestä voittoon, enkä voi olla tekemättä muistiinpanoja ajan käsityksestä, josta tämä kärsinyt kirjoitti. 

Ajan ja hiljaisuuden merkityksen syvällisimmän kokemuksen on uskoakseni kokenut Richard Wurmbrand, kuten moni muu samanlaisen kokemuksen läpikäynyt kristitty tähän päiväänkin mennessä. Hän muistelee kirjassa elämäänsä Romaniassa 1990-luvun alussa.

Lainauksia kirjasta

”Kuinka helppoa onkaan sen ottaa vastaan lunastus, jonka elämässä aika on eri jaksoina. Voin saada syntini anteeksi ja päästä taivaaseen, koska uskon, että Jeesus kauan sitten kuoli puolestani.” 

”Meidän ajattomuuden kokeneiden laita oli toisin. Kaikki oli nykyisyyttä. Myöskään Golgata ei kuulunut menneisyyteen vaan oli nykytapahtumaa. Oli ikään kuin Jeesus seisoisi edessäni ja sanoisi: ’Olet tehnyt syntiä… Otatko vastaan tämän uhrini sinun puolestasi vai pidätkö parempana kantaa syntisi itse?’ - - Pietari, Johannes ja Magdaleena eivät varmaankaan ottaneet vastaan Kristuksen mennyttä uhria vaan uhrin nykyisyydessä tai lähitulevaisuudessa. - -  Ei ole koskaan ollut tarkoitus, että Hänen kuolemansa puolestani tuottaisi minulle lunastuksen, piste. Hänen kuolemansa jälkeen ei voi panna pistettä, ei edes pilkkua.”

Rm.6:5,6 Sillä, jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin,  niin ettemme enää syntiä palvelisi…

Tällä ymmärtääkseni Wurmbrand tarkoittaa, että on OLLA ristiinnaulittu yhtä kuin preesens: tapahtuu koko ajan, voimassa kaiken aikaa.

”Siellä ollessani menetin kaiken tajun ajasta... Emme voineet erottaa yötä päivästä. Jatkuvasti paloi sama hehkulamppu.  - …ei ollut mitään tuntiohjelmaa, jonka mukaan vankeja herätettiin, tai annettiin syötävää… - Kun tätä jatkuu vuosikausia, synnyttää ajattomuus henkisen tilan, joka on järjelle käsittämätön.”

Wurmbrand jatkaa juutalaisen taustansa ymmärryksellä:

” Raamatun hebrea ei tunne meidän aikamuotojamme: minä syön, minä söin… Jumalan lasten ei pidä viipaloida aikaa pieniin osiin: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Tämä ajan jaotteleminen ei ole järkevää. Menneisyys ei ole vain mennyttä; se elää hyvin voimakkaasti nykyisyydessä ja kantaa mukanaan iloa ja surua. Se tulee elämään myös tulevaisuudessa. Tämän päivän ja huomisen perustana on se, mitä menneisyydestä on koostunut.”

”Ajattomina me olemme eläneet samanaikaisesti todeksi Kristuksen kärsimyksen, hänen ylösnousemuksensa… Kuolema ei ole loppu. Ajattomina elimme myöskin elämän jälkeistä elämää.”

*

Miten kestää sekoamatta tällaista hiljaisuutta ja ajattomuutta? Miten kestää, kun syytökset ovat pahinta valhetta? Kuinka Wurmbrand ja hänen kaltaisensa kestivät! Onko muita vaihtoehtoja kuin yliluonnollinen rakkaus ja joka tulee kohti ikuisuuden ja ajattomuuden hetkessä.

Taivaan aika

Jumala hallitsee aikaa eikä mikään ”ajallinen” siten ole este. Joku voi huokaista, että taivaan käsitys ajasta voi olla tylsää, pitkästyttävää, kun se kuuluu ihmisen käsitteeseen ikuista. Koska me ”viipaloimme” aikaa, johon liitetään ajan kuluminen, emme kaipaa ikuista olemista. Puhumattakaan siitä, että nautimme olostamme (vaikka…).

Entä, jos sitten ikuisessa olotilassa olisi mahdollista harmitella, että olisinpa elänyt toisin – jos olisin tiennyt? Millä tavalla elämää pitäisi elää, jos jo NYT ikuinen ja ajattomuus tapahtuu?

Lähde: 

R.Wurmbrand, Kärsimyksestä voittoon, Stefanus-lähetys Ry, 1996, s.90-93