Mikä on sinun tapasi olla olemassa?

 

Muutamia poimintoja epätoivosta tanskalaisen Sören Kierkegaardin mukaan. Torsti Lehtinen ja Olli-Pekka Vainio ovat tutkineet ja kääntäneet teologi-filosofin ajatuksia.

* *

Kierkegaardin filosofian lähtökohtana ei ole ihmettely vaan epätoivo: Mitä minulta itse asiassa puuttuu…selvyys… mitä minun tulee tehdä… ei niinkään siitä, mitä minun tulee tietää… - On harhaa se, että ihminen luulee olevansa oman elämänsä herra.

Epätoivo ei ole mieliala tai tunne, vaan tapa olla olemassa, se sulkee sisäänsä ihmisen koko olemuksen, suhteen itseensä, suhteen ihmisiin ja Jumalaan. Epätoivo on yllyke henkiseen kypsyyteen ja auttaa löytämään minuutensa. Epätoivon synnyttää ihmisessä oleva ristiriita ikuisuuden täydellisyyden vaatimusten ja arkitodellisuuden välillä. Ristiriidan aiheuttama epätoivo opettaa, että tätä tietä ei päästä eteenpäin. Kierkegaard’n sanoin: ”loppu puuttuu”. Halu etsiä vaihtoehtoja voi olla kivuliasta. Hänen on ”valittava itsensä”. – Perheen sisällä epätoivo voi ilmetä väkivaltana.

* Ollessaan tietämätön epätoivostaan ihminen pakenee epätoivoissaan itsensä kohtaamista erilaisiin asioihin, jotka vievät johonkin toisarvoiseen. Jos jokin ulkoinen tapahtuma riistää aiemman tyytyväisen tilan ja ongelma sittemmin korjaantuu, ihminen jatkaa siitä, mihin oli jäänyt. Oppiko jotain? Ei, jos voidaan osoittaa, ettei hänessä muuttunut mitään, tullut todellista minuutta, joten hän välttää sitä tai jopa haluaa olla joku muu. Jos elämä on aina ulkoapäin ohjautuvaa, se ilmenee pääasiassa tarpeiden tyydyttämisenä ja ”mitä naapurit sanovat” - moraalina.

* Tietoinen epätoivo edellyttää oikeata käsitystä itsestä. Tietoinen epätoivo pakottaa tekemään elämälleen jotain, mutta vaikeata on kestää totuutta sisimmästään. Epätoivoinen ihminen voi näyttäytyä ulospäin kyvykkäänä, miellyttävänä… mutta samalla salaa sisäisen ristiriitansa – sisäisten vaatimustensa takia. – Tämän voisi tunnistaa siitäkin, kuinka suuri on reaaliminän ja ihanneminän ero, tunnistetun ahdistuksen vaikutuksen laajuus.

* Heikkouden epätoivo hallitsee, jos on liian heikko kohtaamaan totuutta itsestään. Hän vertaa jatkuvasti toisiin itseään ja yrittää olla kuin he, tahtoo epätoivoisesti olla olematta oma itsensä. Hän ei tunnista omia virheitään ja heikkouksiaan, eikä seurauksia. Rientää tilanteesta toiseen, ettei tarvitse pysähtyä ja katsoa itseään peiliin, jopa pitää epätoivoisesti kiinni väärästä minuudestaan elämässä, joka ei ole hänelle oikea tapa.

Kierkegaard’n päätelmänä on, että elämässä ”lopulta vaihtoehtoja on vain kaksi: joko epätoivoinen elämä vailla yhteyttä Jumalaan tai subjektiivisen intohimoinen heittäytyminen kristinuskon paradoksin varaan.” Näiden varaan ihminen joutuu myöntymään. 

Kuitenkin epätoivo on kutsu, jota ei kannata ohittaa miettimättä.

Epätoivon vallassa ihminen ei varsinaisesti elä yhteydessä Jumalaan; suhdettaan ikuiseen hän kyllä pohtii, mutta ei pääse pidemmälle. Ihminen voi suojautua epätoivoa vastaan vain sitoutumalla Jumalan ikuiseen rakkauden käskyyn. Tällöin voi rakastaa vaikka kohtaisi monet vastoinkäymiset ja kärsimykset.

Viktor Frankl sanoisi, että se on asenne, joka valitaan: ”Epätoivo on luomisessa juurrutettu mahdollisuuden heijastumaa, tuulahdus jumalallisesta hyvyydestä, Jumala on jättänyt ihmiseen aavistuksen itsestään.” 

Lähteet:

Ihmiseksi tuleminen, Olli-Pekka Vainio, 2004 Kirjapaja

Sören Kierkegaard, Intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi, Torsti Lehtinen, 1990 Kirjapaja

Lisäksi: Tarvainen,Jussi-Pekka,TYO