Lukemista ja ajatuksia

 

Kaipaatko uutta ja ennen lukematonta, ajatuksia stimuloivaa - kirjaa siis? Itse olen löytänyt monet kirjat siten, että lukemassani siteerataan jotain toista kirjaa tai kirjoittajaa tai kirjailijaa tai tutkijaa, ja maininnat kiinnostavat tarpeeksi. Laitan nimen ja muun muistiin ja lainaan, joko kirjastosta tai tilaan antikvariaattinetistä. Useimmat täten hankkimani ja lukemani kirjat ovat wanhoja, unohdettujakin, mutta niistä saamani ajatukset ja näkökulmat eivät ole. Päinvastoin, ne laajentavat tämän nykyajan kapeutunutta puhetta. - Kuka enää ajattelee suuria!

Puhe ja ajattelu ovat eri asia. Ajattelulla ei ole rajoja, mielessämme on suuri avaruus, eikä kukaan sano, että ajattelet väärin. Kaikki ajatukset ovat jokaisen omia ja luvallisia. Eri asia sitten on, tuoko se elämään uutta ja hyvinvointia ja rakentaako  ihmistä elämään hyvää. Puhumisen tästä syystä tulee olla suhteessa terveeseen ajatteluun, jotta se tuottaa hyvinvointia toiselle ihmisellekin. 

Minulla on toistaiseksi ajattelun lupa.

No niin, voit olla vapaasti eri mieltä, mutta kokeilisit lukea 

"jotain muuta":  vaikka näitä

Muoti-ilmiö nimeltä mielihyvä ja onni

 

Luetuista kirjoista mielihyvän ja onnen tavoittelusta

Mielihyvästä ja onnellisuudesta puhutaan paljon nykyään. Miten ja mistä nykyaikainen ihminen saa ja hakee kokemuksensa ja tunteesta, en ole pohtinut asiaa, enkä osaa sanoa.

Mutta Lauri Järvilehdon[1]) teos opettaa muistin käyttöä ja miten kaikenlaiset skriptit ja juonet jäisivät paremmin päähän. Hän on myös pohtinut mielihyvän syntyä.

Lauri kirjoittaa: Ajatuksen torjuminen tietoisuudesta ei kuitenkaan useimmiten oikeastaan katkaise ajatusprosessia. Sen sijaan se painuu tiedostamattomaan mieleen, josta se voi ponnahtaa pintaan hyvinkin pitkän ajan kuluttua. (emt,24) Kukin ajatus vahvistuu sitä mukaan, mitä useammin sitä ajattelee, ajatukset ovat kuin lihakset, joita vahvistetaan kuntosalilla (36). ”Uoma jossa vesi virtaa, syvenee hiljalleen.” Toistamalla, ajattelemalla ajatusta tulee vahvistaneeksi siihen liittyvien hermoratojen kytköksiä. (37) Ihmismielessä on muitakin ”lihaksia”, kuten tahto, joka tarvitsee voimaa ajatusten muuttamiseen. Negatiivinen ajattelu on energiasyöppö, mutta laiska lihas peitetään jollain muulla (58).

Järvilehdolle kylään - kiinnostuitko

Ajatukset määräävät usein, mitä ihminen tuntee, miten toimii. Kun on tylsää, joutilasta oloa, ajatuksiin tulee… kaikenlaista. No, mitä tahdot: se on eri asia kuin mitä haluat. Halun erottaa siitä, että tuntuu vähän aikaa hyvältä, sitten tulee tunne, että tahtoo lisää. Sehän on kuin addikti, riippuvuuden merkki! Riippuvuus ei ole kiinni tahdonvoimasta vaan syvään juurtuneista ajatusprosesseista (65).

Hitlerillä tahto ja ajatukset olivat hänen omansa; toimi halujensa mukaan.

Toiminnan suuntaaminen jotakin muuta kohti kuin itseen, tuo varmasti ”sivutuotteena” mielihyvää, joka on seuraus, ei syy. Tätä opetti logoterapian kehittäjä Viktor E. Frankl. Ihminen on rajallinen, emme joka elämänalueella kerta kaikkiaan hallitse ajatuksiamme eikä tunteitamme – ja se tekee nöyräksi. Tahto alkaa taipua ja kummasti ihminen löytää voimia vastustaa hetken mielihyvän kaipauksia ja haluja. – Vuosien mittaan tulee oppineeksi rajansa.

*

Vapaus valita (hyvä) on voima.

Hyvinvoinnin takia kannattaa luopua selityksistä, itsepetoksesta ym. Sitten huomaa, että jäljellä onkin ihan aito oma tahto ja vapaan valinnan tuska. On valittava ihan vain valitsemisen takia.[2]) Ilon takia. Onnistumisen mielihyvän takia. Mielihyvä edellä elävä ihminen olettaa löytävänsä elämän tarkoituksen, mutta jäljelle jää olosuhteista riippuva hetkellinen tunnetila. Tyhjyys jää maanantaille.

Elisabeth Lukas (mm.logoterapeutti) pohtii samoja. Ihmisenä olemisen olemukseen kuuluu suuntautuminen, pyrkiminen johonkin tai johonkuhun – asiaan tai henkilöön; tarkoittaa, että on olemassa tavoite ja kohde. Heikkoa tahtoa ei varsinaisesti ole olemassakaan – ainakin Viktor Frankl väittää niin! Tahdonvoima ei ole paikallaan pysyvää. [3]) Se on liikettä jotakin kohti.

Tunteita ei itse voi pakottaa tuntemaan; tämähän me tiedetään. Erityisen selvästi tämä tulee esille etsittäessä onnellisuutta. Jotenkin tuntuu, että nuo, jotka haaveilevat onnellisuudesta, ovat eksyneet tarkoituksettomuuden tunteeseen, ja tämän epätoivo on eksistentiaalinen, olemassaolon kysymys.

*

Jos tasaista elämää toivoo, toivoo apatiaa, pysähtyneisyyttä. Ihminen taantuu. Jos mielihyvä tuottaisi tarkoituksen, olisiko ihminen tyytyväinen. Minä ainakin olen tunnistanut sen hetken kestävän onnen, kun suklaa sulaa suussa.

Henkisellä tasolla ei ihminen tavoittele mielihyvää. Päinvastoin, sopiva terve jännityksen määrä on haaste, joka pitää elävänä todellisuudessa! Mutta rauha ja tyytyväisyys ovat sisäisiä tiloja, jotka tunnistetaan elämän perusasioina. Niitä ovat sovinto itsen ja Jumalan kanssa. Tiedän, että minulla on kaikki, mitä tarvitsen – en tiedä, mitä puuttuu. Raamatussakin sanotaan, että tulisi katsella taivaan lintuja, eivät ne kokoa komeroon ja pakastimeen. Ja kuitenkin laulavat kuin yltäkylläiset ikään ja siinähän onkin elämän tarkoitus itsessään.

 

---

[1] Tee itsestäsi mestariajattelija, Lauri Järvilehto, Tammi,2012

[2] M.Scott Peck, Pahan psykologia, Kirjapaja,1989

[3] Sinunkin elämälläsi on tarkoitus, Elisabeth Lukas, Kirjayhtymä,1984

Mikä on sinun tapasi olla olemassa?

 

Muutamia poimintoja epätoivosta tanskalaisen Sören Kierkegaardin mukaan. Torsti Lehtinen ja Olli-Pekka Vainio ovat tutkineet ja kääntäneet teologi-filosofin ajatuksia.

* *

Kierkegaardin filosofian lähtökohtana ei ole ihmettely vaan epätoivo: Mitä minulta itse asiassa puuttuu…selvyys… mitä minun tulee tehdä… ei niinkään siitä, mitä minun tulee tietää… - On harhaa se, että ihminen luulee olevansa oman elämänsä herra.

Epätoivo ei ole mieliala tai tunne, vaan tapa olla olemassa, se sulkee sisäänsä ihmisen koko olemuksen, suhteen itseensä, suhteen ihmisiin ja Jumalaan. Epätoivo on yllyke henkiseen kypsyyteen ja auttaa löytämään minuutensa. Epätoivon synnyttää ihmisessä oleva ristiriita ikuisuuden täydellisyyden vaatimusten ja arkitodellisuuden välillä. Ristiriidan aiheuttama epätoivo opettaa, että tätä tietä ei päästä eteenpäin. Kierkegaard’n sanoin: ”loppu puuttuu”. Halu etsiä vaihtoehtoja voi olla kivuliasta. Hänen on ”valittava itsensä”. – Perheen sisällä epätoivo voi ilmetä väkivaltana.

* Ollessaan tietämätön epätoivostaan ihminen pakenee epätoivoissaan itsensä kohtaamista erilaisiin asioihin, jotka vievät johonkin toisarvoiseen. Jos jokin ulkoinen tapahtuma riistää aiemman tyytyväisen tilan ja ongelma sittemmin korjaantuu, ihminen jatkaa siitä, mihin oli jäänyt. Oppiko jotain? Ei, jos voidaan osoittaa, ettei hänessä muuttunut mitään, tullut todellista minuutta, joten hän välttää sitä tai jopa haluaa olla joku muu. Jos elämä on aina ulkoapäin ohjautuvaa, se ilmenee pääasiassa tarpeiden tyydyttämisenä ja ”mitä naapurit sanovat” - moraalina.

* Tietoinen epätoivo edellyttää oikeata käsitystä itsestä. Tietoinen epätoivo pakottaa tekemään elämälleen jotain, mutta vaikeata on kestää totuutta sisimmästään. Epätoivoinen ihminen voi näyttäytyä ulospäin kyvykkäänä, miellyttävänä… mutta samalla salaa sisäisen ristiriitansa – sisäisten vaatimustensa takia. – Tämän voisi tunnistaa siitäkin, kuinka suuri on reaaliminän ja ihanneminän ero, tunnistetun ahdistuksen vaikutuksen laajuus.

* Heikkouden epätoivo hallitsee, jos on liian heikko kohtaamaan totuutta itsestään. Hän vertaa jatkuvasti toisiin itseään ja yrittää olla kuin he, tahtoo epätoivoisesti olla olematta oma itsensä. Hän ei tunnista omia virheitään ja heikkouksiaan, eikä seurauksia. Rientää tilanteesta toiseen, ettei tarvitse pysähtyä ja katsoa itseään peiliin, jopa pitää epätoivoisesti kiinni väärästä minuudestaan elämässä, joka ei ole hänelle oikea tapa.

Kierkegaard’n päätelmänä on, että elämässä ”lopulta vaihtoehtoja on vain kaksi: joko epätoivoinen elämä vailla yhteyttä Jumalaan tai subjektiivisen intohimoinen heittäytyminen kristinuskon paradoksin varaan.” Näiden varaan ihminen joutuu myöntymään. 

Kuitenkin epätoivo on kutsu, jota ei kannata ohittaa miettimättä.

Epätoivon vallassa ihminen ei varsinaisesti elä yhteydessä Jumalaan; suhdettaan ikuiseen hän kyllä pohtii, mutta ei pääse pidemmälle. Ihminen voi suojautua epätoivoa vastaan vain sitoutumalla Jumalan ikuiseen rakkauden käskyyn. Tällöin voi rakastaa vaikka kohtaisi monet vastoinkäymiset ja kärsimykset.

Viktor Frankl sanoisi, että se on asenne, joka valitaan: ”Epätoivo on luomisessa juurrutettu mahdollisuuden heijastumaa, tuulahdus jumalallisesta hyvyydestä, Jumala on jättänyt ihmiseen aavistuksen itsestään.” 

Lähteet:

Ihmiseksi tuleminen, Olli-Pekka Vainio, 2004 Kirjapaja

Sören Kierkegaard, Intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi, Torsti Lehtinen, 1990 Kirjapaja

Lisäksi: Tarvainen,Jussi-Pekka,TYO

Hiljaisuuden sanomaa

 

Tulipalon jälkeen elämä jatkuu

Pyri mielen hiljaisuuteen, niin löydät sielusi sisäisen metelin, lakkaamattoman tajunnanvirran puheen. 

”…hiljentymistä yrittämässä… itsepintainen sisäinen meteli minua vainoaa… filminauhana alitajunnan raadolliset näyt kulkevat sielun silmien editse, oma rauhattomuus vain ajautuu kirkon rauhan kanssa niin väkevään ristiriitaan, että sitä ei voi olla havaitsematta…”  (lainaus jostakin, ei merkintää)

Aivojen tehokäyttö, jatkuvaa, kone käy kuumana, sanoja, ajatuksia, mielikuvia, kutsumatta. Miten sen saa poikki, mikä koneen sammuttais? 

Ohje hyvään elämään on ollut – ainakin minun tapauksessani – oppia hiljaisuutta. Minulle se ei ole sitä, että ei tee mitään tai olemisen vääristymänä ”vain on”. Olen poiminut eri lähteistä – tietysti kirjoista, joita ahmin ja tallennan niistä erityisiä mainintoja – hiljaisuudesta eri näkökulmia ja filosofian ajatelmia. Ne ovat kuin herkkupaloja niin mielelleni, ajatuksilleni kuin sanoina suussani. Toivottavasti jokin – edes yksi pieni ajatushäivähdys koskettaa lukijan elämää ja antaa uusien ajatusten ja sanojen maistiaisia.

Hiljainen ihminen ei siis ole heikko, hän ei lamaannu, ei ole saamaton, tai ei ole juuri se kynnysmatto, johon joillakin on oikeus.

 

"Vertailun mittapuuna tulisi olla sisäisyyden hiljaisuus." (Kierkegaard)

Peter Halldorf, ruotsalainen teologi, on kirjoittanut askeesista, erämaa-isien elämästä, joissakin kirjoissaan:

Ilman hiljaisuutta ajatukset eivät tyynny, lepää.

Hiljaisuus tekee ihmisen eläväksi.

Tee hiljaisuudesta kriteeri, jonka perusteella arvioit kaikki asiat.

Valitse aina se, mikä edistää hiljaisuutta.

Tässä on kyse mielen avaruuden hiljaisuudesta. Enhän kuule edes omia ajatuksiani, jos sisin ei ole hiljaa. Tiedän, miltä tuntuu, kun ajatukset ja mieli on täynnä sanoja ja melua. En ole kärsinyt unettomuudesta, mutta tuollainen tungos aivoverkossa aiheuttaa unen kaikkoamisen ja levottomuuden.

*

Mitä on hiljaisuus – mielenkiintoinen sana. Autuaaksijulistuksessa (Matt.5:5, KR1938) Jeesus luetteli monenlaisia ”autuaita”, eräät niistä ovat maan hiljaiset. Onnelliset omistavat maan! Jotain erinomaista siinä täytyy olla. Kreikan kielessä sanoilla voi olla monia merkityksiä (onhan suomenkielessäkin merkityssisältöjä, kuten lakka – marja/maali).

Sanaa hiljaisuus on käytetty, kun tarkoitetaan (Swindoll,129):

- kesytetty villiori, joka on saatu tottelemaan

- huolella valitut sanat, jotka rauhoittavat

- voide, joka poistaa kuumeen ja kivun haavasta

- kuvaa  lääkärin helläkätisyyttä, kun hän hoitaa sairasta

- kohtelias, tahdikas, muita kunnioittava, ystävällinen

Me tunnistamme tällaiset ihmiset; heidän lähellään on hyvä olla ja oleminen rauhoittaa.

Tietynlainen ajattelun hitaus kuuluu aivojen tapaan. Siihen liittyy myös ajan käsitteen toisenlaisuus. - Tarvitaan aikaa, jotta voi itse tapahtua.

* 

Sören Kierkegaard on ironian ja huumorin asiantuntija. Nautin lukea ja pohtia hänen kummallisuuksiaan ja sanojen käyttöä. Hän kirjoittaa mm:  Opetettavan asian jumalaapelkääväisen [oppilaan] hiljainen hyväksyntä, [josta] seuraa, että oppilas omaksuu opetetun etääntyen opettajastaan kääntyäkseen sisäänpäin kohti itseään [oppia hyöty ja käyttö], juuri se on sisäisyyttä. (Lehtinen,249)

Kun ajatukset hidastuvat, opittava asia ”sisäistyy” paremmin. Hyvä on miettiä, analysoida ja pilkkoa sanoja ja ajatusteemoja, ja sitten koota tarkalleen, mitä pitää muistaa ja oppia. Nautinto! Tässä tarvitaan hiljaisuutta.

Kun opin hiljaisuutta, huomaan, että olen tasapainoisempi, ei tarvitse aina olla jotain mieltä, eikä tarvitse aina ottaa kantaa. Eikä varsinkaan jälkikäteen kärsiä sanojen tungoksesta aivoissa.

*

Lähteet:

C.Swindoll, Kutsuttu palvelemaan, WSOY,1991
Sören Kierkegaard, Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus, (suom.T.Lehtinen) WSOY 1998, osa 2.
Peter Halldorf, 21 kirkkoisää, Barents Publiser, 2001