Luonnonmukaista monimuotoisuutta tää on, myrkyttömyyttä

 

Luonnonmukaista monimuotoisuutta tää on, myrkyttömyyttä – nurmikonhoitoa myöten. Voikukat ja leinikki pääosissa. Koira syö itse puskasta vattuja ja karviaisia, joka päivä saa suuhunsa ihminenkin, perunoita, sipulia, porkkanaa, marjoja ym.

On muuten vadelmat ja herukat suuria. Tosin myös sateen homettamia –kamalan makuisia. Viinirypäleitä ei vanhaan anopinaikaiseen runkoon tule tänä vuonna jostain syystä, mutta kasvihuoneessa uuden köynnöksen rypäletertut alkavat olla syöntikypsiä, niitä kohta popsitaan urakalla. Ja sitten tanssimme Mehumaijan ympäri – tulee muuten hyvää mehua Aronian kanssa. Viime vuonna ihan aikuisen makuista mehua, mutta ei nyt. Aronia on vielä vihreä.

Omenatkin odottavat hommia. Huvitus kypsyy ekana, nyt jo syöty kypsiä. Kypsänä Huvitus on jauhoinen, mieto ja helposti tummuva. Suuri osa menee kompostiin, ei ehditä kaikkia. Jos siitä jotain laittaa, pitää poimia viittä vaille kypsänä ja tehdä homma heti, piirakka tai soseeksi. Puu on muuten sopiva ja hyväluontoinen. Toinen, vanha – ehkä 70-vuotias puu – elää kituuttaa ja jaksaa kantaa omenoitaan, tosin tänä syksynä tulee vähän. Se samantyyppinen kuin Valkeakuulas, joku muu, ei ole kertonut historiaansa. Sen runko on täysin laho, läpi näkyy, vain kaarna ja vähän sisusta pitää sen elossa. Sitä on karsittu rajustikin, ehkä sen takia jaksaa. Omenoista tulee mehukasta ja raikasta (ilman sokeria) sosetta. Kuoressa sen maku. Sekin tummuu sisältä nopiaa poimimisen jälkeen. Sitten on vielä Minikaneli ja Pekka. Nuo eivät ole vielä lahjoittaneet runsauttaan, maistiaisia. Pekka kypsytti yhden omenan viime kesänä! Söimme sen puoliksi. Kanelia odotan, nam. Siinä on heikko juuristo, se ei pysy pystyssä ilman kunnon tukea. Oli meillä Åkerökin aikoinaan, se laajeni, rehevöityi, paljon oksia ja lehtiä. Pekka seisoo sen paikalla.

Miten se menikään:

'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?' Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'" (Lk.13:3-9)

Åkerö EI tehnyt hedelmiä, kolmetoista vuotta sai armoa; yhden se punnersi, pienen, peukalonpään kokoisen, senkin pudotti. Me kaadoimme sen: miksi se maata käyttäisi, pelkkää hyväksikäyttöä ja ylpeyttään eli.

*

Mehuja siis teen vanhanaikaisella tavalla, eli höyrymehua (kuka enää tekee!). Muuta en osaa. Pullovarasto käy vähiin.

Että ei puutarhan hoidossa elokuu–syyskuu –aikana ole lomaa, myöhemmin tulossa vielä perunannosto ja maankääntö. No tämähän on ihan tavallista! Luonnonmukaista. Kaikki kai tontillaan omavaraisuuttaan hoitaa, kun kerran omakotitaloa ja tontin asuttavat! – Okei. Onhan meilläkin kauppoja lähellä, on prismaa, halpa-hallia, sitimarkettia, valinnanvaraa. Ei tarvitsisi kuokkia itse pottujakaan, vaikka ne "uudet" kaupan laarissa ovat ehkä viikko sitten nostettu maasta. On ne ihan eri perunoita kuin meidän.

Juhannusperunat

Sähköavusteista pyöräilyä

 

Ostin vuosi sitten sähköavusteisen polkupyörän. Siinä on iso akku, jotta sillä voisi käydä vaikka naapurikylissä, kiertää reilu lenkki. Jos takapuoli kestää. Sääkin voisi olla täydellinen. Viime kesä meni harjoitellessa ja senkin takia jäi vähiin, kun ostin koiran. Ei oikein voinut jättää sitä moneksi tunniksi yksin. No nyt totean, että hyvin se olisi pärjännyt, sisäsiistikin kun oli.

* Tuossa kuvassa, muuten, on Suvilahdessa vanhan kanavan varrella oleva majakkakivi tai merkkikivi. Oli tärkeä siiihen aikaan, kun isommillakin veneillä pääsi mereltä Vanhaan Vaasaan saakka. Nyt on enää melojille kurja oja, ja alueella mukavia ulkoilureittejä.

Enemmänkin vois ajella. Tänä kesänä on jäänyt kans vähiin, toisin olin ajatellut. Sää. Ensin oli hellettä, ei mun sydän kestä siihen lisänä pyöräilyä ja nyt on satanut ja satanut. Ja arkisesti sade on löysässä tuolla pilvissä. Ei ikinä tiedä mitä tunnin päästä, kun en tunne pilvien salaisuuksiakaan. Mun sään tuntemus on sitä, että katson eka ikkunasta ja mittaria, sitten puen ja avaan oven. No voi vitsi, sehän sataa taas. Siinä ovella miettimistä. Eikä koirakaan suostu aina, nyrpistää nenää ja katselee taivaalle: ei paista, ei kävelyä. Se tykkää helteestä.

Loukkasin nilkkani kesäkuun puolella, se paisui todella kauniiksi, siniseksi, oli pullea ja sileäihoinen. Toinen kinttu niin tutun luinen ja laiha, kuin harakan varpaat. Se siitä kuntokävelystä. Pyöräily toimii, nilkka saa sopivaa liikuntaa. Koira kiljuu jopparilla ja nauttii raikkaasta tuulesta, hyvä ettei lentoon pääse, lukko pitää.

Nämä pyörät ovat halventuneet. Verkkokauppa mainosti jokin aika sitten alennuksia, oli paljon halvempi mitä minun ostamani, joka silloin oli ns. tarjoushintainen.

Mutta.

Odottelen kuivaa ja tyyntä, uskon edelleen, ettei ilmasto lopu ja pääsen piittkkäälllle pyörällä. Parhaat säät edessä, onhan vasta elokuun alku.