Satu hyvyydestä

 

Voi kun on mehukkaita ajatuksia, ne maistuu niin hyvältä!

Se Yksi – merkitön, erivärinen, sivuseikka – katseli kauas aidan raosta. Kyllä, siellä oli tilaa ja aurinkoa ja vihreämpääkin.

Kukonlaulun aikaan ovi narahti, nyt vihdoin, kestipä kauan – pitikö nukkua niin. Se Yksi ei ollut nukkunut vaan oli kuunnellut toisten kuorsausta. Oli kovin ahdastakin, kun lihava isoäiti kellisti massunsa väärään suuntaan, niin ettei vieressä mahtunut muuta kuin hengittää ja siihen meni kaikki voimat. Nyt on aamu, ei muuta kuin liikkeelle ja ensimmäisenä ulos. Tuossa oli paimenen pitkät jalat ja Se Yksi kulki niitä seuraten. Ylös mäelle ja ylhäältä toista mäkeä alas, tilavat maisemat, taivas korkealla ja viileä aamu, ihanan kostea niitty, tuoksuukin vihreältä. Aamiainen ruohikolla oli jo klassinen tapahtuma, kuuluisuudetkin sen taitavat, jokapäiväistä. Se Yksi hypähteli, otti muutaman harha-askeleen ja löysi ihanan raikkaita uusia makuelämyksiä – ei kerro muille. Se Yksi vilkaisi taakseen, jep, eivät huomaa. Tuossa lisää, pitääpä laittaa muistiin tämä paikka, jospa tänne toiste – yksin. Niin, se tunnisti itsessään jo ahmatin – tunnisti ja iloitsi. Se ei ole samanlainen jumipää kuin muut, se osaa ajatella itse, ja tunsihan se paimenen jalat – ei se muita jalkoja seuraa. Kuluupa tässä muutama tunti eri makuja maistellen.

- Hetkinen… jalat… no ei juuri nyt näy, siellä ovat... No, lähellä jossain...

Niinpä se päätti ottaa nokoset heittäytyen maahan koivet harallaan kuono upotettuna ruohotuppoon, tuoksuvaan raikkaaseen heinään. Ihanaa. Väsyolo tosi valvotun yön jälkeen ei ole ihme ja massun täysi ilmoitti univelan – uni nousi päähän. Hupsista vaan, se kellahti kyljelleen kuin lihava isoäiti. Ja nukahti. Se peittyi ruohontuoksuiseen syleilyyn lähes kokonaan.

Tarhassa illalla syntyi häly. Paimen karjui hiljaisuutta, kyseli onko kaikki kotona. On, on! Eipä vaan ole, Yksi puuttuu, missäs Se Yksi on.

- Niinkö ja pah, taasko Se Yksi on päättänyt lammastella – ainakin kaksi koipea poikki. Amen.

- Jaa…  Ei se ikinä opi, onpa taas ja kuvittelee olevansa viisaampi kuin me. Amen.

- Ei näy! Pitää lähteä etsimään… taas Paimen karjaisi porukan hiljaiseksi.

- Mitä turhaa, antaa sen lammastella, kyllä routa lampaan kotiin ajaa. Amen. Ja kylmä sille tulee, mutta eikö tuo opi joskus. Amen.

- Mehän olemme täällä, kaikki 99, olemme hyviä paimennettavia. Amen. Pysymme paimenemme jalkojen tuntumassa, katsomme ylöspäin ja tottelemme. Amen. Me tunnemme säännöt ja järjestyksen. Amen. Emme ole koskaan tehneet mitään väärin – tiedäthän sen. Amen.

- Joo, mutta Se Yksi on tärkeä minulle.

Paimen harppoi pitkillä jaloillaan ylös mäkeä ja toista alas, takaisin sinne missä koko päivä oli nautiskeltu. Ei näkynyt. Se Yksi oli varmaan lähtenyt kotiin päin muiden perään, mutta eksynyt. Koska ruohikolla sitä ei näkynyt, Paimen kulki kiertäen läheiset pusikot ja kurkisti terävien kivikasojen taakse, karkeiden rinteiden koloihin ja huuteli kuoppiin. Ei näkynyt. Hän pysähtyi ja päätti rukoilla, Isä tietää, missä Se Yksi voisi piileskellä. Alkoi hämärtää, joten iso huoli nousi siitäkin, miten Se Yksi selviäisi yöstä. Pimeys peittää vihollisen lähestymisen ja harhauttaa ja voi pelottaa pientä. Paimen jatkoi huhuiluaan, lauloi tuttuja lauluja – tiesihän hän, että jokainen lammas tuntee paimenensa äänen, eikä seuraa vierasta.

Sitten. Kuului rapinaa ja ähinää ihan läheltä. Paimen kallisti päätään, terästi kuuloaan hengittämättä – suunta. Kyllä, rapina tuli läheltä, mutta missä piileksii. Hän hiipi ja pysähtyi ja taas hiipi, astui sivuun, taas pysähtyi. Hiljaa Paimen kuiskasi tuttua laulua, sitten pensaan oksat heilahtivat hiukan. Siellä Se Yksi painautui matalaksi pensaan juureen, mutta Paimen repi paljain käsin oksia sivuun, ikään kuin taistelu siinä oli käynnissä. Ohdakepiikit estivät tehokkaasti heitä kohtaamasta.

- Voi piikkipensas! Missä Se Yksi, kadonnut, kerro minulle oi piikkinen pensas.

- Täällä... voi täällä, älä löydä minua, minä en ole täällä… en halua tulla löydetyksi.

Olipa matala ulina, outo, että oliko toinenkin paimennettava eksynyt.  Paimen kumartui hämärään pusikkoon, sieltä kiilsi kaksi surullista silmää, ihan selvästi kyyneleitä täynnä. Paimen irvisti piikkien raapimisia, käsivarsista vuoti jo veri. Hän ei välittänyt piikeistä vaan kurkotti syvemmälle, sitten käsi tavoitti jotain pehmeää. Hän kiskoi turkista, lujasti, lähes väkivalloin. Se Yksi oli juuri löytymässä, mutta ei tahtonut tulla löydetyksi – ei tahtonut irrota, koska piikkipensas oli omistanut sen kokonaan, itselleen kurittanut juuriaan lämmittämään. Se Yksi oli nöyrimmin suostunut alistumaan pensaan kuriin, turkki oli siinä kiinni – vaikka oli luullut saavansa siltä suojan kylmyyttä vastaan. Olihan myöhä ja Se Yksi ilman muuta osasi ajatella, että suostuisi yöksi; muut tulisivat aamulla taas, paimenkin. Ei hätää, Se Yksi oli vakuuttanut itselleen, vaikka sydän vapisi muustakin kuin kylmästä.

Se Yksi ei tehnyt mitään auttaakseen itseään, päinvastoin. Paimen taittoi naarmuisin käsin osan oksista, jotta tuli tilaa löytää Se Yksi pensaan tyveltä. Ja onnistuihan se, koska Paimen oli vahva eikä antanut periksi.

- Onpa sitkeät oksat, ei tahdo luovuttaa. Minun lampaani, irti siitä!

Kun he vihdoin olivat vastakkain, Paimen pyrki katsomaan silmiin toista, joka vältti katseen, ja oli vastakkain kahdenlaisia ajatuksia ja tunteita.

- En minä halua... En tule mukaasi, menen aamulla kauas pois, olen ohdakkeen orjaksi tullut, minä olen piikkejä täynnä. Minusta ei ole paimenen tarhaan sopivaa, ollut koskaan, olen itsekäs ja haluan tehdä mitä mietin ja koen…

Se Yksi oli muuttunut, äänikin matalampi kuin eilen, kuin aikuisen lampaan ääni – mitä oli tapahtunut.

- Toki voit tehdä niin, mutta anna minun puhdistaa piikit ja roskat pois. Sinulla on varmasti janokin, ja voit ottaa tuomani ruoan mukaasi, jotta jaksat aamuun. Tuleekohan sinun kylmä – tiedän, olet rohkein lampaani, koska uskallat elää ilman minua. Kuulin hetki sitten suden ulinan vuorelta, tulee kylmä yö sillekin. Muut lampaat ovat tarhassa, he söivät jo iltapalaa ja kohta saavat lämmintä maitoa ennen nukkumaan menoa; vaihdoin kaikille puhtaat heinät karsinaan. Mutta jos sinua kiinnostaa lähteä seikkailemaan, toivotan sinulle turvallista matkaa. Olet sitten ilman minua ja minua harmittaa, koska minun tulee sinua ikävä.

Se Yksi katsoi maahan ja mietti väsyneenä. Paimen jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.

- Tullessani muistin, etten ole pitkään aikaan keskustellut kanssasi, en tiedä, mitä nykyään ajattelet. Mehän voisimme järjestää kunnon väittelyhetken, mutta kenen kanssa sitten aiot keskustella, jos yksin lähdet?

- Minä… minä näin, kun kaikki lähtivät, mutta tuossa reunassa oli niin meheviä makuja ja tämän pensaan takana oli aivan uusi maku, ehkä se olikin jotain myrkkyä tai huumetta, maha tuli kipeäksi… Niin tuota… Ota vain nuo piikit pois, tosin se sattuu… Aluksi. Ehkä olen ansainnut kivun…

Paimen kuuli oikein ja tutki hellästi takkuista turkkia, nyppi roskat, hyönteiset ja piikit pois yksitellen. Sitten hän kaatoi öljyä kämmenilleen ja Se Yksi sai kokovartalohieronnan voitelun kera. Hetken kuluttua Se Yksi huokaili ja rentoutui. Ehkä asiat järjestyvät, mutta se mietti yhä, jäisikö jostain paitsi jos nyt palaisi paimenen mukana – yhtään ei kyllä huvittanut ne muut, ovat ilkeitä ja ylenkatsovat, aivan varmasti. Paimen arvasi ajatukset.

- Eivät muut moiti, minä kiellän sen. Muut eivät aina ymmärrä ajatuksiasi, mutta minä ymmärrän ja olen kiinnostunut viisaudestasi, jota ammennat minulta. Sinä olet minun, minulle erityisen rakas – sen tähden, kun teetät niin paljon huolta, on minun rakastettava sinua enemmän kuin muita, jotka eivät tarvitse suurta huolenpitoa. Ne pysyvät lähelläni ja saavat tarpeensa täytettyä. Minusta riittää kaikille. Huomenna aion kuulla, mitä olet tänään oppinut maisteltuasi kaikkia uusia makuja ja tutkiessasi pensaan piikkipuheita. Uskoisin, että olet ymmärtänyt jotain mullistavaa, mutta ensin syödään ja nukutaan. Tule syliin, minä kannan sinut kotiin.

_istockphoto_

* Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän… (Mar.4: 18-20)

* Puutarhuri puhdistaa puskansa ja pensaansa, ettei löydy tauteja, eikä varkaita, vaan kaikki kasvu on hyvää ja hedelmällistä. Oksan puhdistus ei ole pelkkä ”naks” – kuten lampaan koiven katkaisu. Se on ajanjakso, jolloin puuta hoidetaan, kunnes siirrytään toiseen vaiheeseen, jolloin odotetaan uutta tuottavaa kasvua, kukkia ja hedelmiä. Jumala puhdistaa POIS sellaista, mikä ESTÄÄ siirtymisen. Jotakin pois, jota ei seuraavassa vaiheessa tarvita! (Joh 15:2)

* Mitä enemmän ihminen viljelee sieluaan, sitä enemmän hän kehittää henkilökohtaista makuaan.

 

 

Mitä on totuus

 

 

Tuomittu syylliseksi

Vääristeltyä totuutta on aina ollut, tänäänkin, maailmamme ei ole muuttunut miksikään. Millainen tilanne voi valheellisesta muokata totuuden – vaikka jokainen voi tunnistaa sen vääräksi?

Se on tarkoituksellista, se palvelee jonkun vallanhalua. Ja pahuuden kasvua. Puolitotuuskaan ei ole totuus tai korkeintaan sivuasiasta, yleensä ei sekään ole totuutta, tai todistaja ei ole kuunnellut, kuullun ymmärtäminen on vajaata, suodattavat kuulolaitteet. Löytyy niitä, jotka innostustaan julkituovat oman mielipiteensä – saada mainetta, tämäkin on vallanhalua. Sitten on niitä, jotka menevät massaan, eivätkä tiedä, ajatellut, mistä on kyse. Miten helposti kansalaiset vaihtavatkaan käsityksiään: kuka kertoo kiinnostavimmin.

Näin kävi taannoisessa oikeustapauksessa, joka sinänsä oli laiton. Yhtäkkiä ihana Jeesus olikin suuren luokan huijari, koska pappien ja virkamiesten täytyi olla oikeassa, eikä agitaattoreista ollut puutetta. Arjen tullessa etusivun uutinen oli vaihtunut, kukaan ei muistanut omaisten surua; kiinnostavampaa oli rosvo-Barabbaan elämänkerta, hänhän tässä sankari oli.

 

Tapaus Barabbas

Niin siellä oli eräs mies, jota sanottiin Barabbaaksi, vangittu muiden kapinoitsijain kanssa, jotka kapinassa olivat tehneet murhan… Mk.15:7,15

Roomalaiset vihasivat juutalaisia – tunne oli molemminpuolinen. Valloittajan laki, silloinen oikeus- ja rangaistuskäytäntö, määräsi ristiinnaulitsemisen, kiduttamisen, kuolemantuomiot rikollisille ja kapinoitsijoille, ja paikka oli näkyvä ja näytös brutaali. Tuomion syy saattoi olla mielenosoitus Rooman valtaa vastaan, lisäksi Barabbas taisi olla syyllinen murhaankin – kenties roomalainen sotilas oli kuollut. Syytös maanpetoksesta oli lavastus, sen Pilatuskin tajusi. Barabbas edusti juutalaisten kansallista vapautta ja hänellä oli kannattajansa myös temppelin ylimystössä; itsestään selvää, hänet haluttiin vapaaksi. Viime tipassa tullut vapaus yllätti Barabbaan. Risti oli tehty hänen mitoilleen, mutta Jeesus sopi siihen aivan hyvin.

 

Se totuuskysymys

Huomaamattaan Pilatus ohitti Jeesuksen sanat varsinaisen pidätyksen syyhyn, jota hän kysyi. ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Pilatus sanoi hänelle: "Mikä on totuus?" Joh.18:37-38

Kaiken mekkalan keskellä Pilatus mietti rauhassa totuutta, ehkä asia oli askarruttanut jo pitkään, jospa Jeesus osaisi neuvoa häntä. Miehellä oli suuri metafyysinen ongelma; mitä totuus itsessään on, miten sen tunnistaa ja mikä on sen merkki, miten totuus tulee käsittää, entä missä se sijaitsee. Pilatukselle pieni hetki Jeesuksen kanssa oli miellyttävä ja sopiva, varmasti mies tunnisti hetken ristiriidan. Totuuden käsittäminen on edelleen ongelma filosofeille ja ajattelijoille. Tämä tilanne: Jeesushan oli syytön, ei voida kieltää, sinänsä mikään ongelma, mutta kansan pelottava mekkala pakotti maaherran heikoksi miellyttäjäksi. Totuuden syvin olemus jäi tunnistamatta, eikä käsien pesu auttanut.

 

Pahuus sallii kidutuksen johtamistapana

Ja muutamat rupesivat sylkemään häntä ja peittivät hänen kasvonsa ja löivät häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle: "Profetoi!" Oikeudenpalvelijatkin löivät häntä poskelle. Mk.14:65

Tuskin roomalainen laki salli juutalaisten kiduttaa temppelissä heimolaisiaan, tuskin moiseen oli juutalaisillakaan ohjesääntöä. Mutta nyt papit sallivat ja lupa yllytti kidutukseen, kerrankin huvin vuoksi. – Jeesus pysyi Jumalan vallan alla ja oli vaiti.

Ihminen ei siedä olla jonkun vallan alla, halu olla erillisenä Jumalasta aiheuttaa sisäisen tyhjyyden, ongelma on kapinassa. Kapina kuului ristille, koska sen alku oli paratiisissa. Kaikki pyrkimyksemme hallita omaa elämää ja asioita (ilman Jumalan tahtoa) ovat siemeniä kapinaan. Yhtä lailla Pilatuksen päätös – oman aseman turvaaminen – oli kapinaa: välinpitämättömyys.

Päätöksen seurauksena sotilaat pukivat hänen yllensä purppura-vaipan, väänsivät orjantappuroista kruunun. Räikeydellä luotua roolia saattoi pilkata ja häväistä ja tyydytyksen saatuaan he riisuivat viitan, roolin. Vaikka viitta poistettiin, sen jälkeen todettiin Jeesuksen ansainneen tuomionsa, hänhän oli nyt syyllinen. Sotilaat eivät tehneet mitään laitonta, toteuttivat vain sitä, minkä esimiehet ja tuomio oikeuttivat. – Mutta kaksinkertaisesti kidutusta – sanat eivät riitä...

 

Kosto on pahuutta

Ihmisen halu kostaa saa tyydytyksen veren vuodatuksen kautta, kun näkee toisen kärsimyksen, kivun ja nöyryytyksen. Toisinaan vihan kohteen ei tarvitse olla oikea ja mitä tuskallisempi näky, sitä suurempi tyydytys: Kukaan ei saa olla parempi kuin minä, eikä kukaan saa olla minun tahtoni yläpuolella, ja minun totuuteni on totuus! Ylimielisyys, halu hallita, sanoa toisen paikka maailmassa. Koston aikaansaama ratkaisu ei koskaan tyydyty; käärme janoaa edelleen verta ja sieluja.

 

Rooli

Kun kansan ylin auktoriteetti käyttää valtaansa vääristellyn totuuden mukaan, se tulee antaneeksi alemmille viranomaisille ja kansalle luvan mielivaltaan ja vainoon. Kristityille maailmassa joku tulee pukeneeksi roolin, siis ei välttämättä ole totta, riittää että sai luvan pilkata ja vainota. – Eikä kukaan huomaa, onko annetulla roolilla mitään tekemistä ihmisen itsensä kanssa. Sitä ei edes kysytä! Näemme ajan merkkinä vääristellyn totuuden – ja roolit. Eikä kukaan tule väliin. Tai jos tulee, media huutaa punaisena ihmisoikeuksia, vedotaan yleiseen mielipiteeseen ja omaan totuuteen – mitkä kummallisella tavalla vääristyneet...

 

*

Onneksi Pilatus ei joutunut lehdistön hampaisiin, mutta joutui pitämään omana tietonaan tuskallisen syyllisyytensä ja rasvasi kuivia käsiään lopun elämänsä. Toisaalla Barabbas huomasi, että Toinen kuoli hänen puolestaan. Barabbaalle vapaus ja totuus olivat eri asia kuin Jeesuksella. Aamuauringossa Barabbas levitti vahvat käsivartensa, veti raitista ilmaa sisäänsä: tätä on vapaus, olipa lähellä: ”Ja nyt jatkamaan kapinaa.”

Me olemme kaikki barabbaita, me vain jatkamme…  Tosin Jeesus ei ole enää ristillä, mutta synnit on kuitattu – preesensissä. Vapaus ja totuus on tässä. Mitä tulisi tehdä?

 

*

Harva tietää, mitä – jospa joku sanoisi 3/3

Miksi pahuus lisääntyy

Miksi nimenomaan Jumalan pitäisi poistaa paha: ihminen ei tarvitse Jumalaa muuhun. Täytyyhän ihmisen tehdä jotain? Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi maailmassa on pahaa – on opetettu kysymään, mutta ei kuulla. Siispä, jos Jumala poistetaan tai kuolee, on edelleen pahaa, ja tästä johdonmukaisesti Jumalaa ei voi syyttää onnettomuuksista tai kärsimyksestä. ”Koska Jumalan poistaminen ei poista ongelmaa – se poistaa ratkaisun” (A.Markkanen). Toisaalta, oletetaan että kaikki haluavat tehdä hyvää, mutta miksi pahuus lisääntyy.

 

I Päättely

1. Jumalaa ei ole olemassa

2. Pahaa on edelleen olemassa

3. Siispä paha ei ole Jumalasta johtuva

 

 II Päättely

1. Ihminen on hyvä

2. Ihminen ei tarvitse Jumalaa

3. Siispä pahuus tarvitsee ihmisen

Ihmisellä on aina vapaus valita, ihminen ei valitse pahoja tekoja, vaan jättää valitsematta ja ottamatta vastuuta (Heberlein). Kypsymättömät aikuiset ovat alttiimpia pahuudelle, koska eivät ajattele kriittisesti (Peck). Jos asioita ei kyseenalaista, ei ajattele tai vertaa, ei pysty erottamaan pahuuttakaan, eikä löydä Totuutta. Jo toisen ihmisen loukkaaminen on pahuutta, se on vallankäyttöä. Jos mielessä on vähänkin pahuudelle tilausta, eli sallii itselleen jotain siitä, ei tule erottamaan piiloutunutta pahuutta vaan ihminen saattaa kiinnittyä siihen. Moni sulkee mielestänsä pahuuden vaihtoehdon ”en minä ole paha, siksi tuo toinenkaan ei voi olla sitä.” Vaikenemallakin hyväksytään vääryys ja pahuus, siksi se saa kertaantua, se on vetäytymistä välinpitämättömyyteen.

*

Maailma on luotu tiettyjen lainalaisuuksien alle ja Luoja itse on sitoutunut niihin – mutta ihminen rikkoo niitä joka päivä aiheuttaen itselleen tuhoa. Jumala ei ole kärsimyksen ja pahuuden aiheuttaja, mutta Hän opettaa sen avulla luoduilleen jotain. Vesi ja tuli: sanotaan että ne ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, tämä ei poista niiden tarpeellista olemassaoloa ihmisen maailmassa. Veteen voi hukkua mutta ilman vettä emme selviä. Tulipalo metsässä on kauhistus, mutta takassa se on suloista.

Jos väität, ettet ole valehdellut koskaan – mitä nyt pieniä mitättömiä – olet auttamattomasti valehtelija ja lopussa osasi on sama kuin murhaajan: ei mitään eroa tuomiossa! Aika paha juttu. ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” Ilm.22:15
– Itseäni aikoinaan järkytti tämä tieto; tosin ymmärsin – uskossani tiesin kuuluvani taivaan kirkkauteen – on oltava huolellinen ajatuksistani, mutta entä muut, jotka eivät tiedä... Koirien kanssako samalla viivalla?

Ihminen luopuu toistuvasti Jumalasuhteesta – ne ensimmäiset ihmiset sen aloittivat, kun hyväksyivät valheen ”ette suinkaan kuole… ja …tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." (1.Ms.2:5) Se on halu olla irti Jumalasta, ei siedetä että olisi joku määräilijä. Eikö kukaan huomaa, kuka tai mikä muu nyt määrää. No, miten tähän pahuus liittyy? Se on siinä, ihmisen sielussa, dna:ssa, ajattelussa. Se on kapinaa auktoriteettia vastaan, koska jokainen haluaa olla Johtaja ja ottaa vallan ainakin itsestään – mieluummin tosistakin, sanoa toisen paikka, kieltää ajattelemasta. Jotkut käyttävät sananvapaus-käsitettä selventääkseen valtansa.

Pahuus – miten siitä pääsee irti, saadaan poistettua? Mehän ihmetellään yleistä pahoinvointia – pahuus on moninkertaistunut.
 

Ratkaisuja

Jeremia kirjoitti talteen jotain missä pahuus ilmenee ja miten se voidaan nitistää.
– Kun te aamuisin jaatte oikeutta, tuomitkaa oikein ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä… Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta. (Jer.21:12,22:3)
– Voi sinua, joka rakennat talosi vääryydellä, yläsalisi ilman oikeutta, joka panet miehet työhön mutta et maksa heille palkkaa! Sinä sanot: "Minä teen itselleni ison palatsin, avarat yläsalit, laitan talooni ikkunat, paneloin sen setripuulla ja maalaan punavärillä." Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi, että sinulla on komea torni? Kyllähän isäsikin söi ja joi kyllikseen, mutta silti hän huolehti siitä, että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus. Siksi hänen kävi hyvin. Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin. Joka näin tekee, hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! (Jer.22:13-17)

Raamatussa se lukee – ota tai jätä! Tiesihän Jumala alun alkaenkin mikä ihminen on: kapinassa ja valehtelija aina ja ikuisesti. Ihminen pilasi alkuperäisen asemansa – omenapuuta emme voi syyttää. Mutta Jumala ratkaisi ongelman ihan itse, Hänellä oli rankka ratkaisu, jota kukaan muu ei voinut tehdä. Vain synnitön ja viaton saattoi korjata tapahtuneen virheen, syyllisyyden. Mikä on meidän osuutemme nitistämisessä?

 
Paras ratkaisu on: anteeksianto ja anteeksisaaminen. Kuvittele millaista olisi elää vapaana, ilman katkeruutta, vanhaa kaunaa, ei vihollisia, ei pelkoja ja vihaa. Se on taivaan kulttuuria! On mahdollista. Jos kaikki ihmiset eläisivät ”anteeksiantamisen kulttuurissa”, tuskin pahuudella olisi tilaa, tukehtuisi. Tuo kulttuuri toimii vain ja ainoastaan yhdellä tavalla ja se on mullistavaa ja hyvin vaikeaa. Vaikeus: miten voi antaa anteeksi läheisen murhanneelle tai jollekin, joka on aiheuttanut elämää vaikeuttavan vamman? Se on ihme, johon tarvitaan juuri tämä Jumalan sovituksen rakkaus, ristin kosketus. Se on mahdollista.

Mitä pahuuden valtaan tulee, sillä on raja, jonka yli se ei pääse, Jumalan asettama. Mutta Pahalla on kiire, sen aika alkaa olla lopussa, se tulee saamaan ansionsa mukaan: Pahuus, Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen…. Ilm.20:14

 

 Aleksi Markkaselta  lisää aiheesta

Lähde:

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Peck M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja, 1989