Harva tietää, mitä – jospa joku sanoisi 3/3

Miksi pahuus lisääntyy

Miksi nimenomaan Jumalan pitäisi poistaa paha: ihminen ei tarvitse Jumalaa muuhun. Täytyyhän ihmisen tehdä jotain? Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi maailmassa on pahaa – on opetettu kysymään, mutta ei kuulla. Siispä, jos Jumala poistetaan tai kuolee, on edelleen pahaa, ja tästä johdonmukaisesti Jumalaa ei voi syyttää onnettomuuksista tai kärsimyksestä. ”Koska Jumalan poistaminen ei poista ongelmaa – se poistaa ratkaisun” (A.Markkanen). Toisaalta, oletetaan että kaikki haluavat tehdä hyvää, mutta miksi pahuus lisääntyy.

 

I Päättely

1. Jumalaa ei ole olemassa

2. Pahaa on edelleen olemassa

3. Siispä paha ei ole Jumalasta johtuva

 

 II Päättely

1. Ihminen on hyvä

2. Ihminen ei tarvitse Jumalaa

3. Siispä pahuus tarvitsee ihmisen

Ihmisellä on aina vapaus valita, ihminen ei valitse pahoja tekoja, vaan jättää valitsematta ja ottamatta vastuuta (Heberlein). Kypsymättömät aikuiset ovat alttiimpia pahuudelle, koska eivät ajattele kriittisesti (Peck). Jos asioita ei kyseenalaista, ei ajattele tai vertaa, ei pysty erottamaan pahuuttakaan, eikä löydä Totuutta. Jo toisen ihmisen loukkaaminen on pahuutta, se on vallankäyttöä. Jos mielessä on vähänkin pahuudelle tilausta, eli sallii itselleen jotain siitä, ei tule erottamaan piiloutunutta pahuutta vaan ihminen saattaa kiinnittyä siihen. Moni sulkee mielestänsä pahuuden vaihtoehdon ”en minä ole paha, siksi tuo toinenkaan ei voi olla sitä.” Vaikenemallakin hyväksytään vääryys ja pahuus, siksi se saa kertaantua, koska vetäydytään välinpitämättömyyteen.

*

Maailma on luotu tiettyjen lainalaisuuksien alle ja Luoja itse on sitoutunut niihin – mutta ihminen rikkoo niitä joka päivä aiheuttaen itselleen tuhoa. Jumala ei ole kärsimyksen ja pahuuden aiheuttaja, mutta Hän opettaa sen avulla luoduilleen jotain. Vesi ja tuli: sanotaan että ne ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, tämä ei poista niiden tarpeellista olemassaoloa ihmisen maailmassa. Veteen voi hukkua mutta ilman vettä emme selviä. Tulipalo metsässä on kauhistus, mutta takassa se on suloista.

Jos väität, ettet ole valehdellut koskaan – mitä nyt pieniä mitättömiä – olet auttamattomasti valehtelija ja lopussa osasi on sama kuin murhaajan: ei mitään eroa tuomiossa! Aika paha juttu. ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” Ilm.22:15
– Itseäni aikoinaan järkytti tämä tieto; tosin ymmärsin – uskossani tiesin kuuluvani taivaan kirkkauteen – on oltava huolellinen ajatuksistani, mutta entä muut, jotka eivät tiedä... Koirien kanssako samalla viivalla?

Ihminen luopuu toistuvasti Jumalasuhteesta – ne ensimmäiset ihmiset sen aloittivat, kun hyväksyivät valheen ”ette suinkaan kuole… ja …tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." (1.Ms.2:5) Se on halu olla irti Jumalasta, ei siedetä että olisi joku määräilijä. Eikö kukaan huomaa, kuka tai mikä muu nyt määrää. No, miten tähän pahuus liittyy? Se on siinä, ihmisen sielussa, dna:ssa, ajattelussa. Se on kapinaa auktoriteettia vastaan, koska jokainen haluaa olla Johtaja ja ottaa vallan ainakin itsestään – mieluummin tosistakin, sanoa toisen paikka, kieltää ajattelemasta. Jotkut käyttävät sananvapaus-käsitettä selventääkseen valtansa.

Pahuus – miten siitä pääsee irti, saadaan poistettua? Mehän ihmetellään yleistä pahoinvointia – pahuus on moninkertaistunut.
 

Ratkaisuja

Jeremia kirjoitti talteen jotain missä pahuus ilmenee ja miten se voidaan nitistää.
– Kun te aamuisin jaatte oikeutta, tuomitkaa oikein ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä… Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta. (Jer.21:12,22:3)
– Voi sinua, joka rakennat talosi vääryydellä, yläsalisi ilman oikeutta, joka panet miehet työhön mutta et maksa heille palkkaa! Sinä sanot: "Minä teen itselleni ison palatsin, avarat yläsalit, laitan talooni ikkunat, paneloin sen setripuulla ja maalaan punavärillä." Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi, että sinulla on komea torni? Kyllähän isäsikin söi ja joi kyllikseen, mutta silti hän huolehti siitä, että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus. Siksi hänen kävi hyvin. Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin. Joka näin tekee, hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! (Jer.22:13-17)

Raamatussa se lukee – ota tai jätä! Tiesihän Jumala alun alkaenkin mikä ihminen on: kapinassa ja valehtelija aina ja ikuisesti. Ihminen pilasi alkuperäisen asemansa – omenapuuta emme voi syyttää. Mutta Jumala ratkaisi ongelman ihan itse, Hänellä oli rankka ratkaisu, jota kukaan muu ei voinut tehdä. Vain synnitön ja viaton saattoi korjata tapahtuneen virheen, syyllisyyden. Mikä on meidän osuutemme nitistämisessä?

 
Paras ratkaisu on: anteeksianto ja anteeksisaaminen. Kuvittele millaista olisi elää vapaana, ilman katkeruutta, vanhaa kaunaa, ei vihollisia, ei pelkoja ja vihaa. Se on taivaan kulttuuria! On mahdollista. Jos kaikki ihmiset eläisivät ”anteeksiantamisen kulttuurissa”, tuskin pahuudella olisi tilaa, tukehtuisi. Tuo kulttuuri toimii vain ja ainoastaan yhdellä tavalla ja se on mullistavaa ja hyvin vaikeaa. Vaikeus: miten voi antaa anteeksi läheisen murhanneelle tai jollekin, joka on aiheuttanut elämää vaikeuttavan vamman? Se on ihme, johon tarvitaan juuri tämä Jumalan sovituksen rakkaus, ristin kosketus. Se on mahdollista.

Mitä pahuuden valtaa tulee, sillä on raja, jonka yli se ei pääse, Jumalan asettama. Mutta Pahalla on kiire, sen aika alkaa olla lopussa, se tulee saamaan ansionsa mukaan: Pahuus, Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen…. Ilm.20:14

 

 Aleksi Markkaselta  lisää aiheesta

Lähde:

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Peck M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja, 1989

 

Pahuus kumpuaa ainakin osin heikosta itsetunnosta 2/3

  

Pahuus ja julmuus pelkistää toisen ihmisen esineeksi

Vallanhalu ei tyydyty, sivuoire on vallan saaneella epäluulo, paljastumisen pelko, koska mielessä on jonkintasoinen tietoisuus omasta heikkoudesta: vallan voi menettää, joku on pätevämpi. Kun ihminen saa vallan, hän huomaa hankkivansa lisää valtaa, syntyy ikään kuin aukko, mahdollisuus, mikä innostaa tehdä ihmisistä valtansa alle kelpaavia, muokattavia. Kuitenkin itsevarmuudessa väijyy aina kauhu, hän lakkaa luottamasta kehenkään: joutuu asemansa vangiksi. On yksinäinen. Tiedostamaton vainoharhainen taju ratkaistaan sysäämällä vastuu muille. – Näin toimi mm Iosep (Josiph) Stalin. Kun hän sai halvauskohtauksen, kollegat eivät uskaltaneet koskea häneen eivätkä kutsua lääkäriä – jospa hän toipuu ja kostaa. Ei kukaan voinut auttaa, mutta Jumala tiesi mikä mies on, salli näin käyvän. Stalin sai mitä halusi, myös seuraukset ja nöyryytyksen. Hänen aivonsa olivat ”pehmenneet”, kalkkeutuminen ja tukokset olivat muuttaneet jopa persoonallisuutta. Sekin pitää tajuta, että ihmisen pahuus aiheutti toisille äärimmäistä tuskaa – ei Jumala!

Valtaan päässyt ihminen hallitsee oman edun tavoittelun, liioittelun, valehtelemisen ja on röyhkeä, etsii menestystä. Kaikki vallanhalut, niin oikealla kuin vasemmalla toimivat aivan samalla ideologialla, koska luontainen pahuus muuttaa ihmisten välisiä suhteita ja vaikuttaa tapaan katsoa maailmaa (Heberlein). Pahuus ja julmuus sikiävät tietyistä ideologioista, teorioista ja utopistisista filosofioista, joilla ei ole mitään tekemistä elämän kanssa. Tästä voi löytää todisteita tutkimalla vaikka Lev Trotskin elämänkertaa.   Pahuus ilmenee teoissa JA sanoissa JA ajatuksissa – ja uutissivujen kommenteissa JA SOMEssa.

Ehkä emme edes huomaa, miten itsessä kannamme pahuutta vastattaessa ”samalla mitalla”; valta sanoo, että on oikeus (tosin joillakin ei). Mielestäni on oltava tarkka ajatuksistaan, jos aikoo syyttää muita. Todennäköisesti ”samalla mitalla” sisältää pettymyksiä. Vaikkapa pettymys Jumalaan, kun ei tullut vastausta juuri kun ahdisti. Siihen on kätevä etsiä taakankantaja, vastuun siirtäminen. Tai kun ei vastattu: Jumalaa ei ole. Ok. Jumalan syy, kun kärsimme, loukkaannumme sanoista, ahdistaa, tunteet pelkkää kauhua. Kenet otat syylliseksi, kohde? – Jos ihmisellä on joku jumala käytössä, miksi onnettomuudesta tai kärsimyksestä tuleekin asiaksi syyttää kristittyjen Jumalaa, eikö Buddha aiheuta mitään? Miksei Buddhaa syytetä? Niin ja toisaalla politiikassa pahuus kuvitellaan näin: jos Israel saadaan poistettua kartalta, koska on pahin – ok olotila helpottaa ja vielä jos Jumalakin sitten lakkaa. Häiritsemästä. Vastuun pakoiluako? Pahuutta on monenlaista.

 

Terveen ajattelun ihminen tuntee usein vastenmielisyyttä joutuessaan pahan ihmisen kanssa tekemisiin, tai voi tunnistaa jonkin asteisen vaivautuneisuuden. Mikäli pahuus on peitellympää, vastenmielisyys kehittyy pikku hiljaa, tulee halu vältellä ja paeta tuon tunteen aiheuttajaa. Pahuus on vastenmielistä, koska se saastuttaa tai tuhoaa ihmisen, se on yleistä pahoinvointia – se ei tunnu hyvältä.

Koska olisit kuullut hyviä uutisia tv:stä – eihän nyt toki, sehän voi synnyttää SOME-raivon pelkästä kateudesta.

 *

Pahaa ei vain tapahdu, sitä tehdään – sanotaan korkeintaan ”noin ei olisi koskaan saanut tapahtua.” Kun tuo ajatus herää, tiedämme jo olevamme tekemisissä pahuuden kanssa. Pahuus pahantekijässä itsessä on mm. velttoutta – se on yksi perimmäisiä syntejä, välinpitämättömyys on toinen, ovat kyllästymistä jumalallisuuteen. Ihmisessä luonnostaan pahuuden siemen estää katumuksen, koska ihminen on tottunut kieltäytymään kaikesta, mikä vaatisi vaivaa ja ärsyyntyy jo ajatuksesta joutua auktoriteetin alle. Näin annamme pahuuden kertaantua.

 

Paha on edelleen paratiisin käärmeessä ollut perkele – sillä on ote, pihdit, ihmisen synnistä, se portti tai aukko, josta pahuus saa luvan tulla sisään. Paha taistelee elämää vastaan ja on kasvanut... ”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä...” (Ilm.12:9) Pahuus on ihmisen ongelma, ihmisen on otettava siihen kantaa, koska Käärmeen siemen vaikuttaa ihmisen dna:ssa.

Tähän ongelmaan on ratkaisu: anteeksianto, Jumalan armo on suurta ja ylenpalttista. Muista: Kaikenlaisen vainon ja pahuuden vallanhalun edessä, seiso suorana ilman pelkoa: muista hengittää, Jeesus on kanssasi voittajana. Valitse elämä.

*

Hlevnjuk,O.V, Stalin,  uusi elämänkerta, Otava, 2019

Heberlein, A, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Pursiainen Ch., Trotski, Gummerrus, 2012

 

Arkipahuus ja rappiomaailma 1/3

 

Olen jonkin verran lukenut viime vuosina pahuudesta, tuossa listaa. Kukaan kirjoittajista ei ole ratkaissut mistä tulee, miksi pahuus on, miten se voitaisiin poistaa. He kertoivat vain sen ilmenemisestä ja vaikutuksista.

 

Hyviä kirjoja voin suositella

Peck, M.Scott, Pahan psykologia, Kirjapaja,1989

Mûller, Thomas, Ihmispeto, kriminaalispsykologia, Ajatus Kirjat,2006

Heberlein, Ann, Pieni kirja pahuudesta, Atena,2011

Klaas, Brian, Pahan valta, kuinka se muuttaa meitä… Atena,2022

Hovi, Marjut, Kaunis pahuus, Perussanoma,2022

B.Carter Hett, Demokratian kuolema, kuinka Hitler nousi valtaan, WSOY,2018

Gembäck, Peter, Knutbyn murha, srk:sta kultiksi

Lauerma, Hannu, Pahuuden anatomia, Edita,2009

Kershaw, Ian, Peroonallisuus ja valta, Euroopan diktaattorit, Docendo

Arendt, Hannah, Totalitarismin synty, Vastapaino,2013, alkuper.1950

Arendt, Hannah, Eichmann Jerusalemissa, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, Docendo,2016

Hlevnjuk,Oleg.V., Stalin, diktaattorin uusi elämänkerta,2019 Otava

”Pahuuden olemukseen kuuluu, että ei nujerreta uhria tarkoituksettomasti silkan sadistisuuden vuoksi. Järjestelmä, joka onnistuu tuhoamaan uhrin jo ennen kuin tämä astuu mestauslavalle --- on ylivoimaisesti paras pitämään kokonaisen kansan orjuudessa ja nöyryydessä. Vastaanhangoittelu ja kapina kostautuvat kiduttamalla, kostona, pitkällisenä tapahtumana. Vielä jos omaiset tai joukkokapinassa mukana olevat ovat näkemässä tai hyvin tietoisia tekojensa seurauksesta.” (Arendt) Kysymys oikeastaan kuuluu, mikä saa ihmisen lähes nautinnollisen kokemuksen takia toista ihmistä kiduttamaan, alistaa ja nöyryyttää… mitä mielihyvän tunnetta tämä täyttää.

Olemmehan huomanneet pahuuden lisääntyneen. Se kertaantuu, ja pahuuden mopo on karannut käsistä – määrään ja yleisyyteen nähden. Toistolla on merkitys. Kuten pahuus, myös hyvyys lisääntyy, kun toistetaan, mutta jostain syystä hyvyyden ei halutakaan lisääntyvän. Tulee ilmeisesti niin vaikea olo, jos kohtaa hyvyyttä – sitä ei pysty ottamaan sellaisenaan vastaan, on epäily, jollakin varmaan ketunhäntä kainalossa: miksi minulle joku osoittaisi hyvyyttä ilman vastinetta. Minkä takia hyvyys ei ”maistu”, vaikka aina kaipaa hyvyyttä ja kauneutta. Ehkä ei edes tiedetä, miltä hyvyys tuntuu, miltä sen pitäisi tuntua tai miten siihen vastataan, otetaan vastaan, ja mitä hyvyydellä tehdään.

Olen kevään aikana lukenut kauan aikomani Hannah Arendt’n perusteellisen kirjan pahuuden arkipäiväisyydestä. Kirjan moni tunnistaakin, herättänyt aikanaan kuohuntaa. Julkaisun jälkeen Arendt’a syytettiin Eichmannin puolustelusta ja joidenkin asianhaarojen vääristelystä; tulkitsijoita löytyi ympäri maailmaa. Tosiasiassa päätettiin, että oli juutalaisten oma asia tuomita vihollisensa (Arendt,27). Nürbergin oikeudenkäynneissä … syytetyt olivat syytettynä rikoksista eri kansakuntien jäseniä vastaa (emt.26). Ei siis siitä, mitä juutalaisille tapahtui, siksi Eichmannin oikeudenkäynti tapahtui Israelin maaperällä. Nürbergissä tuomion sai mm. viidentuhannen juutalaisen teloittamisesta toinen upseeri 10 vuotta, toinen viiden vuoden pakkotyön – vertailuksi: joku sai kuuden saksalaisen kommunistin taposta elinkautisen. Olihan vielä 60-luvulla natsijohdon virkamiehiä edustavilla ja korkeilla palkoilla; eihän heitä voi syyttää, ovat tärkeitä virkamiehiä. Hekin tekivät, kuten oli käsketty! Samoin Eichmann, sanoi, ettei hänellä ole mitään juutalaisia vastaan, hänen omatuntonsa oli puhdas. Miten pahuus ilmenee tuossa, huomaatko, kuka onkaan Se Pahis tässä? Kirja, raportti, avaa asiaa, kirjoittaja oli psykiatri ja journalisti; eihän häntä voi syyttää pahuudesta.

2. maailmansodan alla, 30-luvulla, kyti samanlainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen ilmapiiri kuin nykyään, myös Suomessa. Nytkin julistavat jotkut, että kun juutalaisongelma saataisiin ”järjestykseen”, voisimme paremmin. Natsien ideologia, judenrein, ”loppuratkaisu” tarkoitti vapautta juutalaisista – niin kuin he olisivat jotain häiriköitä, oli syyt joita ei saa sanoa ääneen. Toisaalta, ihmisen monimutkainen sielu, on helppo siirtää oma pahoinvoinnin syy toiselle. Kun löydetään joku, siirto sellaiselle, jonka ymmärretään jaksavan kantaa meidän taakat. Esim. Israel nähdään vahvana – vaarallisen vahvana – onhan heillä vahvat puolustusvoimat, josta riittää joka ilmansuuntaan asemia (harva maa saa naapureiltaan niskaansa pommeja [vv.2023-25] samaan aikaan seitsemältä eri suunnalta!). – Israel jaksaa kantaa, ottaa pahan, meidän omatuntomme on puhdas; ja Jumalahan on heidän, pitäköön huolta.

Sain juuri luettua loppuun toisen sitkeän ja paksun kirjan, uusittu historia Stalinista, vallanhimosta, vainoharhoista; silloin vasta pahuuden arkipäiviä olikin. Hän murhautti, teloitti, kidutti kuoliaaksi enemmän omia kansalaisiaan kuin kukaan muu kansanjohtaja ikinä. Stalin tapatti kaikki joita epäili, siksi virkamiesten piti etsiä syitä tai jos ei löytynyt ne keksittiin, ja jos ei tunnustusta irronnut, kidutettiin lisää – ja ammuttiin lopuksi. Kiinan ”kiintiöistä” en tiedä, tosin sieltäkin kävivät Stalin opissa, samoin Pohjois-Korean Kim (puna-armeijan upseeri) myös oli Stalinin opissa. Hitler luki ahkerasti Nietzschen oppeja, eivätkä ne sen kummempia teorioita ja utopioita olleet kuin Marxin ja Leninin, samalla tavalla valtaa otettiin haltuun. Maailmanvalloittajiksi he kaikki pyrkivät, yksin valtaistuimella, kuten muinaiset nerot.

*

On pakko keksiä jokin ratkaisu tähän, koska noista kirjoista en sitä löytänyt. Hyvyyskin kärsii edelleen, sitä ei haluta löytää edes uutisiin.

Valtaa lujitetaan järjestämällä ihmismassoille epävarmuutta, sekavuutta ja kaaosta, mitkä ovat ilmiselvä pahuuden ilmenemisen merkki. Korkealta voi pudota vain alaspäin, sekin on hyvä panna merkille, että vallalla on raja, tila ajanjaksona, kierteenä kuten pianojakkara. Sen romahduksessa voi käydä pahasti.

Mistä pahuus tulee? Miten se saataisiin poistettua? Entä miksi syytämme Jumalaa siitä, että on kärsimystä ja pahuutta? Tai miksi pahuus saa tilaa?

Tätä täytyy miettiä... Ehkä seuraavaan blogipätkään jotain.