Elämän kipujen tajuaminen, varjokansan joukossa
.jpg)
”Auringonlaskun aikaan huomataan, miten varjot pitenevät. Puitten varjoista kasvaa jättiläispuita. Varjot lankeavat pitkälle. Aikoinaan omilta valinnoiltani ja tahdonilmaisuilta puuttui tuki. Minuudessani aivan kuin asui osia jonkun toisen persoonasta. Siten kannoin myös toisen ihmisen syyllisyydentuntoja, jonkun muun todellisuutta. En omaa aitoa, rehellistä ja ainutkertaista omaa todellisuuttani. En pohtinut, kuka olen, en tullut sitä edes ajatelleeksi.”
Elämässä selvitään tietyillä malleilla, näissä kirjan kirjoittajan kanssa tunnistan jotain omaa. Jollakin oli oikeus sanella mitta toiselle! Niillä tiedoilla ei elämässä pitkälle pääse, mutta minäkin sain pään auki samoin kuin hän. Ilman toisen ihmisen tukea minunkin varjoni ovat olleet liian pitkiä ja liian monia vuosia…
Vaikenin
”Koska en ollut oppinut
sanoja, ei voinut olla sanoja ilmaista miltä tuntuu.”
Mitä pienemmän lapsen
kokemus, sitä vajaampi oli sanavarasto; ei ole olemassa sanoja niille tunteille,
joita nyt on (syntyneet alle 3 v). Siksi vaietaan.
Jonkun toisen
”Kun en tiedä, mitä toinen ihminen ajattelee,
niin sen mitä hän sanoo, reagoi tai tekee, ilmaisee mitä on. Siitä tulee normi,
jonka sain sisääni. Se onkin jonkun toisen osa, se on jonkun toisen
syyllisyyttä.”
Siksi ei voikaan osata
erottaa sanoja ja ajatuksia, mikä on minun tai mikä toisen – ehkä äidin tai
opettajan. Otamme mallin siitä mitä on annettu; ei tiedä mihin verrata.
Patoaminen
”Jossain kohtaa elämääni tämä jonkun toisen
osat ovat täyttäneet sisäni. Sisään tulee ahdasta.”
Se on hyvä huomata. Ahdistus
on sisäistä ahtautta, on jotain liikaa tai väärä sijainti.
Alistuminen
Minuuden ”osan siirryttävä
aina vain pienemmäksi ja ahtaammalle…”
Koska tuo toisen normi valtaa
tilaa, määräävä tekijä, se on suurta alistumista. Ei hyväksymistä. Kestää kauan, että ymmärtää ahtauden-ahdistuksen.
Varjo
”Ennen kuin astun sisään
kodin ovesta, se on vastassa ulkona ja ottaa varjoonsa, allensa. Vaikutus on
lamaantumista, se sitoo koko olemuksen, painaa ja kutistaa. Varjo on taitava
piiloutumaan, sitä ei tunnisteta kotona, sitähän ei ole olemassa, kun aurinko
paistaa aina. Kysyt sen olemassaolosta, muut ja toiset ihmettelevät mitä
tarkoitat. ”
Tämä niin tuttua lapsuutta,
voisiko sitä paremmin sanoittaa. Hyvä kun joku osannut sanoittaa, kirjoittaa
sen.
*
Kummasti vaan olen minäkin selvinnyt elämässä! Voin hyvin. Ja Jumala on ollut kanssani aivan varmasti ja kantanut, ja tehnyt paljon työtä minuuteni eheyden takia. Luin juuri Pyyhtiän haastattelun – hänkin on selvinnyt.
https://uusitie.com/lea-pyyhtia/
https://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=559