Koiran kans kivaa pakkasella

 

Pieni sessu – siis koiranpentuni – on kasvanut rutkasti. Sen säkäkorkeus jäi loppujen lopuksi pienemmäksi kuin alkuun ajattelin, mihin kokoon aikuiseksi. No, olen nähnyt kylällä samanlaisia ja olivat matalajalkaisia kollegat. Minun koirani on kaunis, suloinen ja valloittava. Tai siis valloittaja. Enkä epäile, etteikö pärjäisi rotunsa kauneuskilpailuissa. Ihmisten suut nousevat iloiseen hymyyn, kun huomaavat koiran, olimme sitten kävelyllä tai jossain kurssilla. Se on nyt 9 kk, eli ihana pentu vielä. Käyttäytyykin kuin pentu. Tosin kyllä se jo osaa olla ihimisiksikin – varsinkin kun tietää saavansa herkkunamin.

Tulee ajoittain mieleen, että miten se mieltääkin kaikki suun kautta: mikään ei ole niin kivaa kuin saada syötävää, oli se sitten mitä tahansa, ja jonkun tempun voi aina tehdä suupalan takia. Kaikki suuhunpantava käy, kuolleita lehtiä myöten. Paitsi ananas ja ajoittain tuorekurkku. Vatut kelpasi  kesällä, mutta ei enää pakastimesta, kerran meni pari pientä palaa mandariiniakin, mutta en arvaa näillä ruokkia, kaikki ei ole koiranruokaa. Pientä närästää helposti. Ruoan päälle röyhtäisi kunnolla tänäänkin. Nappulatehtaitten ruoat on niin tutkittuja ja hienoja, etten oikein tiedä, mikä olisi koiran aitoa oikeaa ruokaa. Raakalihaakaan en ole uskaltanut antaa kuin ihan pikkuisen. – Jaa, en mä ruoasta enempää.

Temppuja ja ns. perustottelevaisuuden opetteluun menee paljon herkkuja (lääkäri huomautti ylipainosta). Minä tässä opettelen koiraa ja niitä tottelevaisuuksia. Koirahan tekee just sen minkä taitaa, eikä tee mitään väärin. Minä teen väärin – jotain – kun en ole koirakouluttaja. Siksi olen käynyt muutamilla kursseilla, kalliita ovat. Huomaan jo, että samaa ne opettavat niissä, minä vain en vielä tiedä. Jotain jään kaipaamaan edelleen, mutta en osaa sanoa mitä. Koiralle koko ajan tulee ikää, eli perusasiat sujuvat paremmin.

Luonne sillä on tosi järkevä, miettivä ja valitseva. Se ei suostu tekemään mitä tahansa. Seisoo vain, miettii ja tuijottaa. Yleensä. Tänään yritin nostaa pöydälle, näyttelyasentoon kokeilua (enhän osaa sitä oikein), laitoin muutaman nappulan valmiiksi. En saanut vikkeläjalkaista kiinni. Kömmimme pöydän alla ja haukuimme ja näykimme. Huijaaminen ei onnistu, eikä houkuttelu, kun se jo tajuaa, että jotain muuta mun aikeissa on. Se mokoma hoksaa. Rotuun kuuluu kuulemma älykkyys ja huumorintaju. No miten se koiralla ilmenee, en ole vielä oivaltanut, mutta kiinni en sitä saa, jos se niin päättää. Yritän houkutella namilla, lelulla, muulla ”tottelevaisuudella” – tuijottaa vain epäluuloisena ja sit juoksee pöydän alle.

Sain kiinni lopulta ja nostin ruokapöydälle. Korjasin jalkojen asentoa, häntää, kaulaa, kuten olen nähnyt näyttelyssä tehtävän (oliko oikeat otteet on eri asia). Koira ei suostunut ottamaan namipalaa, aivan kuin olisi loukkaantunut. Käänsi pään ja pyrki sivuun. Ei se kuitenkaan rimpuillut, antoi koskettaa jopa peräkamariin; seisontapaikka oli outo tietty, mutta taidan toistaa. Yllättää pienen hännänheiluttajan.

Käynnissä oleva koirakurssi on ollut hyvä minulle. Olen saanut henkilökohtaisiakin hyviä ohjeita. Ohjaaja on ystävällinen ja tuntuu hyväksyvän kaikenlaiset koirakäytökset. Tuntuu, että minäkin olen oppinut jotain – tai en tee kovin väärin, ainakaan ohjaaja ei moiti, kuten loppukesän kurssissa kävi. Olen jopa innostunut koirakoulutuksesta. Saas nähdä mihin tämä ura vie.

Tänään se ekan kerran löysi nukkumapaikan nojatuolista, villaisen pikkupeiton päältä. Toinen silmä vahti kauan minua, kun olen koneelle tässä, mutta nyt se käänsi kylkeä. Koska pentu on täysin elohopeaa, se ei ole ns. rauhottunut vielä kertaakaan mun kamarissa, vaan koska täällä on niin kivaa, täytyy koko ajan etsiä jotain riepoteltavaa, tyynyjä tai lasten lelu tai vaikka mun aamutossu tai vain juosta ympäri. Nyt se siis nukkuu tuossa!!! Yllätys.

Kudoin aiemmin pennulle villapuseron. Aika vaikeata se on, kun ei ole ”kaavaa” eikä mittaaminen ole helppoa. Kyllä siitä pitokelpoinen tuli, vähän kulahtanut, 7 veljestä ei ole ryhdikäs lanka. Nyt tuli pakkaset ja sessu tärisi jo 10 asteessa. Villapusero ei riitä. Se nostelee tassuja hauskasti, kun käydään pikaisesti pissillä. Pari päivää sitten löysin netistä kuvan, josta sain ”kaavan” ja leikkasin vanhasta toppatakin etuosasta – valmiina vetoketju. Tuskallista oli tehdä tassuille pyöreät reiät, no eihän sitä kenellekään tarvitse näyttää.  Pentu tykkää ja huomasin, että sen turkki oli lämmin, kun otin topan pois. Siitä tuli siis ”pusakka” – olis voinut olla pidempi selästä. Siinä on erityisjuttukin: pienet vetoketjulliset taskut kyljissä - tuli vahingossa kaavalle. Se on taas yks kokeilu. Ostamalla en tähän hätään löytänyt sopivaa tai oli turhan kallis. Mutta, että mä teen koiralle vaatteita on ennen kuulumatonta! Meillä on ollut häkissä ulkona koiria, eikä ollut tullut mieleenkään, tarkeneeko ne – ilman lisävaatetta. Asuivat kylmässä kopissa, tosin toisen koppi oli tiivis ja vuorattu. Kun ne tulivat sisälle, jo hetken kuluttua läähättivät ja halusivat ulos. Että niinkin tarkenee pakkasella. – Luin jostakin, että kun on takki auki pakkasella, on kylmyys vain asenne. Tiedä sitten.

Tyylikästä