Olen lukenut joulun aikana useamman kirjan – huomaan: lähes
yhden asian käsittelyjä, selitystä, sisältöä laajentavaa, näkökulmien tulkintaa.
Kyse on traumasta ja mikä trauman synnyttää, vähemmän
siitä, kuinka siitä
”pääsee pois”. Siihen löytynee erilaisia koulukuntia. En ole alan
ammattilainen, joten… Kiinnostavaa!PirkkoSiltala kirjoitti mm. miten trauma piiloutuu: ”…piilottamalla sen häpeän, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteiden saartamaksi.”(s.32) Kuinka paljon meillä onkaan traumaperustaa, jos tutkitaan vaikka vain mainittujen tunteiden olemassaoloa – ja syntysyitä. Voidaan todeta, että parempi, ettei liikaa pohdi: onhan pärjätty. – ”En minä ole minä, minä olen Kxxx… Olen sen niminen, olen se, mikä minusta on tahdottu, tehty.” (s.196) Näin tuumasi Kullervo Kalevala-kirjallisuudessa, en tunne tapausta, mutta hän oli traumatisoituneen lapsuuden ”uhri”. Näin siis Siltala. Tämä lausahdus kuulostaa taakkasiirtymän ytimeltä. Taakkasiirtymä, eli nykysuomeksi transfer ja transferenssi, tarkoittaa siirrettyä, toisen kannettavaksi jokin kipeä asia tai tapahtuma. Kuten sodasta tulleet traumat. Martti Siirala on siitä kehittänyt psykoanalyysiksi. Siltala kertoo pitkiä elämäntarinoita yhteisöllisten (esim. sota-) traumojen purkamisen tavoista.
Alice Millerin kirjasta (luin pari vuotta sitten) lainaus: Neuroosit eivät ole seurauksena todellisista tapahtumista vaan siitä, että ihmisen on pakko torjua traumaattisten kokemusten herättämät tunteet. (s.22) Yhteiskunta harjoittaa tätä tukahduttamisen tapaa, oli Millerin käsitys. Meillä sodan muistot, nyt kolmas ja osin neljäs sukupolvi kantamassa tätä taakkaa.
No ei näistä enempää. En taida asiaa, ja voin kirjoittaa virheellisesti. Taakka on raskas ja vakava.
Sitten luin T-M Piirosen kirjan Jälleen
ehyeksi, jälleen, omahoito - HOT.
Kirja on työkirja, joka jaksolle omat
tehtävät, opetus etenee hitaasti ja perusteellisesti. Piironen pohjaa
opetuksensa mm. HOT-terapiaan (mukana mindfullness-jakso, jota en fanita). HOT
on minulle tuttu. Jollain lailla HOT:ssa vaikuttaa logoterapia (Frankl/Lukas).
HOT on hyväksymis-omistamis-toiminta –terapiamalli (paljon muutakin); lisäisin
itse vielä, että sen minkä tietää haitaksi, siitä tulisi sanoutua irti,
kieltäytyä ottamasta vastaan. HOT on tätäkin! - W.E.Frankl toistaa asennearvojen
merkitystä, mitkä oikeastaan sisältävät saman kuin edellinen. - Traumaattisiin
tunneongelmiin ei ole ”ratkaisuna” tunteiden tukahduttaminen, kontrollointi,
yritys poistaa tunteita. Lisäksi ajatus vaikkapa ”olen paha” on VAIN ajatus,
sanoja, jotka kieli kantaa ulos. Sanomisella ei ole mitään tekemistä ihmisen itsenä olemisessa. ”Et elä nyt siinä hetkessä, jossa olit silloin…” vaan NYT olet tässä, ympärilläsi
on turvallista, sinusta huolehditaan. ”Et ole sitä, mitä kokemus on
muistikuvissa, koska se on muisto tai tunne”. Sanoilla on merkitystä, ne tekevät ihmisen! Nämä kaikki ovat kovia sanoja,
mutta ajan kuluessa ne porautuvat tajuntaan ja kääntävät aivoverkoston synapsiketjuja
uusille urille. Tiedän kokemuksesta. Sekin on kova juttu, miten muuttaa ajatuksia, miten puhua – yleensä, mutta myös itselle
– rakentavasti, suuttumatta tms. (s.37) – Jaakobin kirje Raamatussa, varsinkin
3.luku, selittää näitä ongelmia oikein, oikeastaan hyvä terveellinen tapa. Ne
sanat ensinnäkin! Niin, jos siis myöntää itsessään, olemalla rehellinen
(itselleen).
Piironen erittelee hermostojemme eri ”työtehtävät”, miten
ihmisen kehossa toimii ”kaikki-yhdessä” ja reagoi oikein kaikkeen, vaikka
jälkiä jää vääristämään oikeata tietoa. (s.21) Traumatapahtuman aikana aivot
viestivät elimistölle vaaran. PTSD-tilassa keho kertoo aivoille uhan olevan
edelleen läsnä. Ylivireystila sekä kehossa että mielessä muuttuu tällöin
krooniseksi tai voi laueta äkisti. Kun terapiahetkeen saadaan Jumalan
interventio, voi Hän muuttaa mm. lapsuudesta tulevan kivun kivuttomaksi, ilman
perusteellisia analyysisessioita. Tiedän tämänkin kokemuksesta.
Ehkä hankalin tunnistettava ”oire” on välttäminen (s.33). Monikaan ei tunnista olemisessaan ja käyttäytymisessään, mikä on tilanne ja hetki kun ”välttää” jotain sellaista, minkä pitäisi tulla ilmi tiedostamattomasta. Vihasta joku sanoi, että se syntyy, kun jokin on tullut esteeksi jollekin, minkä olisi pitänyt toimia tai tehdä. Tämähän voi olla kansallisen kasvatusmetodimme ”hedelmää”. Piironen kehottaa nimeämään tilanteet, kuten ylikävelyt, hylkäämisen tunteet. Tunnistamista! On lupa puolustaa omia rajojaan, mutta ei ole lupaa mennä toisenkaan rajojen sisälle!
Minäkin ”välttelin” jotain, siivosin, toisella kerralla
harjoitin ns. liikuntaa, olin luuta ja nahkaa, enkä tunnistanut. En tajunnut
mikä ajaa. Kunnes tuli seinä. Nyt jarrut tuntuu olevan päällä koko ajan,
hitautta oppinut.
*
Peter Levinen kirja oli huikea elämys: Kun
tiikeri herää. Kirja tosin perustuu evoluutioon ja siihen, että ihminen
on yksi eläin muiden joukossa. Hän on tutkinut eläinten käyttäytymistä
traumaattisissa tilanteissa: toinen saalistaa toista, eli miten se alistettu
pääsee ”jaloilleen”. Eläinmaailma on hengissä pysymistä, ruoan etsintää ja
varuillaan oloa, silti eläimillä on uskomaton taito ravistella traumakokemus
pois. Suoraan ei voi vetää päättelyä ihmiseen, minkä myönsikin kirjan lopussa,
jopa, että täytyy olla olemassa ”korkeampi voima”, koska jotain muutakin
tapahtuu, paranee, muuttuu, ei vain terapiasessioissa puhumisella. Levine
selittää seikkaperäisesti, mikä trauma on. ”Painat kaasua pohjaan ja
samanaikaisesti painat jarrupoljintakin pohjaan. Ero hermojärjestelmän sisäisen
vauhdin ja kehon ulkopuolisen liikkumattomuuden, jarrun, välillä synnyttää
kehoon pyörremyrskyn tapaisen epävakaisuuden tilan”, josta syntyy PTSD (s.30).
Toivottavasti kirjoitin oikein. – Piironen puhui ylivireystilasta. – Ymmärsin tämän,
että trauma aiheuttaa kehossa purkamatonta energiaa, joka tarvitsee tulla ulos
kehosta. Energia jää ”loukkuun” kehoon, mutta se on siellä ja odottaa. Siksi
ihminen voi säikähtää jonkin tilanteen tuomaa reaktiotaan tai pudota johonkin
dissosiatiiviseen olemattomuuteen. Miten tämä ”energia” puretaan, on terapian
asia. Ehkä HOT on yksi vaihtoehto. Ei näihin voi kuka tahansa sorkkia!
Viimeisin kirja, jonka lukemista aloittelen, on Soile Poijulan Resilienssi, muutosten
kohtaamisen taito. Resilienssi on mm. joustavuus ja muutoskyky (s.16). Se
on kokemuksesta oppimisen selviytymiskykyä, se ei ole yleinen ominaisuus eikä
haavoittumattomuutta (s.18). Poijula kirjoittaa yhteisöllisyyden tärkeydestä, puhumisesta ja jakamisesta. Merkityksen löytäminen ja yhteiset uskomukset
auttavat… kohtaamaan kriisin haasteena, josta voi selviytyä ja jolla on
merkitys (s.17). Tunteisiin liittyvä hyvinvointi kasvaa koko aikuisiän ajan ja
vanhemmat aikuiset myös palautuvat kielteisistä tuntemuksista nuoria nopeammin
(60). Kuulostaa samalta kuin Viktor Frankl selviytyminen keskitysleiriltä asennearvonsa
ansiosta, kun muut arvot – kuten ihmisyys – vietiin. Kirjassa mainitaan
”mallina” Viktor Frankl ja Nelson Mandela.
*
No, mikä avuksi? Terapiaa ja terapiaa… Mutta kun sinne ei
niin vain mennä, ensiksikin se on kustannuskysymys. Vaikka KELA tulisi apuun,
jää vähävaraiselle – yleensä juuri sille, joka tukea tarvitsisi eniten – iso
osa, josta joutuu tekemään laskelmia. Löysin tiedostoistani (ilmeisesti olen lukenut
aiemminkin traumakirjallisuutta: yllätys) tämän:
- Kehon mielihyvähormonit alkavat erittyä n. 45 min kuluttua suorituksen alettua.
Kävellessä tms voi nousta ahdistuksen tunne, traumaattinen elämys nousee esiin.
Kannattaa vastustaa pysähtymishalua, nousee spontaanisti. Jatkaminen voi
voimistaa ahdistusta, mutta usein raukeaakin itsestään pois. Tarkistella,
upposiko ahdistus vai haihtuiko se. Kun tunteiden säätelyjärjestelmä toimii
normaalisti: kehon eri puolilta syntyvä rytminen ärsyke (kävely) aktivoi
aivopuoliskoja tavalla, joka auttaa suljettujen elämyksiä, myös muistikuvia
vapautumaan. Voi olla tehokkaampaa kuin tietoinen ajattelu. Venyttelyä
tarvitaan ainakin 2 min. Jälkimmäinen minuutti vaikuttaa syvemmälle lihaksiin.
Kehoon kiinnittynyt trauma on harvoin pinnassa. Mieleen voi tulla, että olenpa
kömpelö, venyttely ei sovi tai tämä ei ole inhimillistä, miksi kiusata itseä…
Seurauksena voi olla kiukkua, ärtymystä, hikoilua… Kun traumaattinen muisto
lähtee irtautumaan, se saattaa tuntua ensin tukaluutena, keho kokeilee hoitaa
vielä tehtäväänsä lukitsemalla. Eija
Palosaari, (s.148-150) Tuo tuntuu nytkin hyvältä, ehkä siksi olen
tallentanut tuon pätkän kirjasta. Se muuten toimii, mutta hitaalla!
Lähteitä
Alice Miller, Alussa oli kasvatus, WSOY, 1986
Eija Palosaari, Lupa Särkyä, kehollisuus ja trauma, Edita
Peter Levine, Kun tiikeri herää, Traumaterapiakeskus, 1997
Pirkko Siltala, Taakkasiirtymä, trauman siirto yli sukupolvien, Therapeia-säätiö,2016
Soili Poijula, Resilienssi, muutosten kohtaamisen taito, Kirjapaja,2018
Tuuli-Marija Piironen, Jälleen ehyeksi, jälleen, HyvinvointiSirius, 2010
Viktor E. Frankl, Olemisen tarkoitus, Otava, 1983
Eija Palosaari, Lupa Särkyä, kehollisuus ja trauma, Edita
Peter Levine, Kun tiikeri herää, Traumaterapiakeskus, 1997
Pirkko Siltala, Taakkasiirtymä, trauman siirto yli sukupolvien, Therapeia-säätiö,2016
Soili Poijula, Resilienssi, muutosten kohtaamisen taito, Kirjapaja,2018
Tuuli-Marija Piironen, Jälleen ehyeksi, jälleen, HyvinvointiSirius, 2010
Viktor E. Frankl, Olemisen tarkoitus, Otava, 1983